Olavi Lehto
Viestit: 28
Liittynyt: 10.01.13 09:20

Suomalaiset emigrantit itärajallamme

Tässä tarkastelen vain Suomen kansalaisia enkä esim. Inkerin suomalaisia tai meriteitse Neuvostoliittoon muuttaneita amerikansuomalaisia joita muutti yli 6000.

Autonomian ajan suomalaiset saivat Venäjällä säilyttää kansalaisuutensa vaikka monet täysin venäläistyivät eivätkä koskaan palanneet kotimaahansa. Näin kävi myös monelle n. 30.000:sta Suomen ortodoksista jotka pakenivat Ruotsin vallan aikana itään. Autonomian aikana suomalaisia muutti Venäjälle siten, että ajanjakson loppu-vuosikymmeninä heitä asui Venäjällä 20.000 – 40.000 henkeä. Suurin osa asui Pietarissa ja sen ympäristössä. Pietarin monissa ammateissa oli suomalaisilla vahva edustus kuten rautatieläisissä, nuohoojissa ja kultasepissä. Rajaliikenne oli tuolloin vilkasta myös lyhyitä vierailuja ja työ-/bisnes-keikkoja koskien, joista monet tehtiin ilman virallista passia.

Maailmansota aiheutti pahenevaa puutetta ja paluumuutto alkoi jo ennen Venäjän vallankumouksia. Viimeistään bolsevikki-vallankumouksen jälkeen alkoi suurimittainen paluumuutto Suomeen joko virallisia yhteyksiä käyttäen tai loikkareina. Venäjän sekasorron pahetessa alkoi virallinen muutto vaikeutua ja junaliikenne häiriintyä. Tammikuussa alkanut Suomen sisällissota synnytti pakolaisliikenteen itään päin. Pohjois-Suomen punaiset pakenivat valkoisten puhdistuksia ja kutsuntoja. Etelä-Suomesta pakeni punaisia aktivisteja ja heidän perheenjäseniään ja lopuksi Kaakkois-Suomen punakaartilaiset. Kesään 1918 mennessä oli yli 12.000 punapakolaista paennut Venäjälle. Vuonna 1918 paenneiden joukossa oli 56 kansanedustajaa joita seuraavien kahden vuosikymmenen aikana pakeni vielä lisää eli yhteensä 84 henkilöä.

Venäjällä eri ammateissa toimineita suomalaisia yritti edelleen päästä Suomeen 1918-1921. Monivaiheisten kuvioiden ja eri reittien kautta heitä lopulta palasi mainittuina vuosina noin 15.000. Kun tieto Tarton rauhansopimuksen paluumuutto-oikeudesta levisi Neuvostoliiton perimmäisiin kolkkiin, niin suomalaisia palasi vielä seuraavinakin vuosina. Lopulta suuri enemmistö Suomen kansalaisista lienee palannut kotimaahansa ja bolsevikkien maahan jäi lähinnä keskenään riiteleviä kiihkeimpiä punikkeja.

20-30-luvuilla Suomesta pyrki itään vainon kohteeksi joutuneita vasemmistolaisia ja tämä pakolais-virta jatkui 30-luvun puoliväliin saakka. Kommunistit yrittivät toimia eduskunnassa peitepuolueiden avulla (SSTP, STPV), mutta joutuivat toistuvasti viranomaisten vainoamiksi ja johtohenkilöt pakenemaan Neuvostoliittoon. Tämä poliittinen eliitti otettiin hyvin vastaan rajan takana ja he sijoittuivat ”akateemisiin” ammatteihin. Kommunistiksi leimattujen vaino saavutti huippunsa ”lapualaisvuosina” 1929-1932. Samoihin aikoihin teollista maailmaa ahdisti syvä lama joka synnytti Suomeen suur-työttömyyden. Kun Neuvostoliiton radioasemat kertoivat maan loistavasta menestyksestä, se yllytti tuhannet suomalaiset loikkaamaan itänaapuriin etsimään toimeentuloa. Arvioiden mukaan heitä oli jopa enemmän kuin punapakolaisia eli luokkaa 15.000, mutta melko pian heistä suuri osa pyrki loikkaamaan takaisin Suomeen todettuaan olosuhteiden karseuden. Laittomat siirtolaiset joutuivat tutkinnan jälkeen työleireille ankariin olosuhteisiin. Neuvostoliitto ei halunnut maahan ammattitaidottomia laittomia siirtolaisia eikä Suomi halunnut takaisin päin tulevia loikkareita joita epäiltiin punikki-agitaattoreiksi, vakoilijoiksi ja kulkutautien levittäjiksi.

Tässä kuvattujen suomalaisten lisäksi rajan yli kulki näinä vuosikymmeninä suuria joukkoja muuta väkeä. Venäjän sotaväkeä oli Suomessa enimmillään 1917 syksyllä noin 100.000 miestä joista viimeiset kotiutettiin keväällä 1918. WW1-sotavankeja palautettiin Rajajoen kautta kymmeniä tuhansia molempiin suuntiin erityisesti v.1920. Monien maiden pakenevia kansalaisia ja inkeriläisiä vaelsi rajan yli länteen päin. Lukumäärät olivat kuitenkin pieniä jos verrataan, että WW2-aikana rajan ylitti yli miljoona ihmistä ja esim. v. 2015 jo yli 2 miljoonaa.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”