Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Neuvostoliiton loppu Gorbatšovin mukaan

BBC:n haastattelussa (13.12.2016) Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatšov kertoi miten hän antoi Neuvostoliiton murentua estääkseen verisen sisällissodan. ”Kuvitelkaa sisällissotaa Venäjän kaltaisessa maassa, joka on täynnä aseita mukaan lukien ydinaseita” Gorban mukaan liian moni olisi menettänyt henkensä jos hän olisi roikkunut vallassa. "Väistyminen oli minun voittoni."

Nykypäivän tilanteesta hän kertoo, että hänen mukaansa ”läntiselle medialle on annettu ”erikoisohjeet” mustamaalata Putinia, jonka vuoksi tämän kannatus on venäläisten keskuudessa 86% ja kohta 120%.

Tässä hänen käsityksessään kommentissaan ”erikoisohjeiden laatimisesta”, jonka myös BBC:n toimittaja varmasti on saanut näkyy selkeästi se, että Venäjällä ei ymmärretä tai ainakaan haluta myöntää läntisen tiedotusvälineiden erilaisuutta verrattuna valtiojohtoiseen mediaan. Jos tuollaiset erityisohjeet olisi annettu (kuka ne antaisi ja kenelle ja millä menettelyllä?) asiasta olisi kyllä vuorenvarmasti noussut hirveä mekkala läntisessä mediassa.

Kun Neuvostolliton aikana äänestystuloksissa kommunistit saivat 99% äänistä, olisi kiinnostavaa tietää mitä Gorbatšov tarkoittaa tuolla 120%:n kannatuksella?

Treachery killed USSR, Russia's Gorbachev tells BBC (BBC, 13.12.2016)

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Neuvostoliiton loppu Gorbatšovin mukaan

Neuvostoliiton entinen johtaja Mihail Gorbatshov sanoo, että Neuvostoliitto voi syntyä uudelleen.
Asiasta kertoo muun muassa The Moscow Times. Hän kuitenkin täsmentää, ettei kyse ole varsinaisesti vanhan Neuvostoliiton paluusta vaan uudesta kommunistisesta valtioliitosta.
— Samat rajat, sama koostumus, vapaaehtoisesti… minusta uusi liitto on mahdollinen.
Neuvostoliiton kaatumisesta on kulunut nyt 25 vuotta. Gorbatshov sanoo haastattelussa, että hän on hyväksynyt roolinsa Neuvostoliiton romahtamisessa, mutta sanoo kamppailleensa loppuun saakka.
Mihail Gorbatshov hurjana: Neuvostoliitto voi tehdä paluun — ”Samat rajat, sama koostumus….”(Demokraatti, 14.12.2016)

I Palvo
Viestit: 259
Liittynyt: 29.09.16 17:45

Re: Neuvostoliiton loppu Gorbatšovin mukaan

Tapio Onnela kirjoitti:BBC:n haastattelussa (13.12.2016) Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatšov kertoi miten hän antoi Neuvostoliiton murentua estääkseen verisen sisällissodan. ”Kuvitelkaa sisällissotaa Venäjän kaltaisessa maassa, joka on täynnä aseita mukaan lukien ydinaseita” Gorban mukaan liian moni olisi menettänyt henkensä jos hän olisi roikkunut vallassa. "Väistyminen oli minun voittoni."
Gorbatshov sanoo eronneensa estääkseen sisällissodan Venäjällä, ilmeisestikin varapresidenttiään Boris Jeltsiniä vastaan ja Jeltsiniä Gorba sanoo pohjattoman kunnianhimoiseksi.
Ydinaseiden laukaisukoodi oli Janajevin juntan hallussa elokuussa 1991, kahdenkin koodin sanotaan olleen juntan hallussa - laukaisuun tarvitaan kolme koodia. Mutta Janajevin juntan ei sanota maalittaneen ydinaseilla vastustajiaan kaappausyrityksensä aikana ja Jeltsin panssarivaunun kannella olisi tuskin ydinohjuksen maaliksi sopinutkaan, Janajevia ei kannatettu "tavanomaisinkaan" asein.

Gennadi Janajev syyttää 2001 http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 43870.html Krimillä juntan suostuteltavana kaappaukseen liittymään ollutta Gorbatshovia petturiksi ja sanoo Jeltsinin sitten toteuttaneen oman vallankaappauksensa. Gorbatshov Krimillä Janajevin coupin aikaan kenties odotteli tilanteen kehittymistä?
Gorbatshov ei näytä nyt myöhemminkään syyttävän Janajevia vaan Jeltsiniä syylliseksi Neuvostoliiton lopulliseen hajoamiseen ja sanoo hyväksyvästi Putinin säilyttävän Venäjän yhtenäisyyttä.

Gorbatshov Stalinin tavoin esittelee "Venäjän vanhojen rajojen palauttamista" Venäjän johtamana Unionia ja olisikohan kyseessä Euraasian unioni vaikkapa Aleksandr Duginin esityksinä? Venäjän visionäärit näyttävät yleisestikin ajattelevan "vanhojen rajojen" palauttamisia ja suurvalta-Venäjää moninapaisessa maailmassa, eikä niinkään Venäjän taloudellista kehittymistä ja "taloudellista vaikutusvaltaa", jollaista 145 miljoonan asukkaan pinta-alaltaan suurella raaka-ainemyyjällä ei ole.
Ei Saudi-Arabiakaan ole suurvalta, vaikka se vie öljyä Venäjää enemmänkin.

Veikko Palvo

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”