Luterilainen yhtenäiskulttuuri – keksitty suomalainen menneisyys

Foorumi on tarkoitettu yleiseen historia-aiheiseen keskusteluun.

Valvojat: Marjo Pihlajaniemi, Riitta Oittinen, Klaus Lindgren, Kati Parppei, Jukka Palm, Anu Lahtinen, Agricola, Jouko Nurmiainen, Annastiina Mäkilä

Tapio Onnela
Viestit: 4621
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti:

Luterilainen yhtenäiskulttuuri – keksitty suomalainen menneisyys

ViestiKirjoittaja Tapio Onnela » 07.02.17 17:34

Kati Mikkola kirjoittaa kiinnostavasti luterilaisesta yhtenäiskulttuurista. Kati Mikkola on uskontotieteestä väitellyt filosofian tohtori ja folkloristiikan dosentti. Hän toimii tutkijana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimusosastolla. Tällä hetkellä hän tutkii Suomen Kulttuurirahaston rahoituksella kansan näkökulmia sekularisaatioon ja uskonnollisuuden muutoksiin Suomessa 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella.


Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa viitataan usein luterilaiseen yhtenäiskulttuuriin, jonka ajatellaan kadonneen monikulttuurisuuden ja moniarvoisuuden tieltä. Puhujasta riippuen mennyt yhtenäiskulttuuri nähdään joko kadotettuna onnelana tai menneen talven lumena, jota on turha haikailla.
Muistelukerronta- ja kansanperinneaineistojen perusteella molemmat näkökannat ovat yhtä lailla hakoteillä. Arkistot nimittäin pursuavat todisteita siitä, että luterilaista yhtenäiskulttuuria ei ole koskaan edes ollut.

***
Yhteiskunnallisessa keskustelussa luterilaisen yhtenäiskulttuurin murtuminen paikannetaan yleensä joko 1800-luvun modernisaatioon tai vasta aivan viime aikojen maahanmuuttoaaltoon ja monikulttuuristumiseen.
Yhtä kaikki, kansankulttuurin tutkimuksen näkökulmasta ajatus luterilaisesta yhtenäiskulttuurista näyttäytyy ideologisena rakennelmana – keksittynä ja kuviteltuna yhtenäiskulttuurina. Arkistojen käsikirjoitukset, äänitteet ja valokuvat kertovat lukemattomin tavoin siitä, että suomalainen kulttuuri on ollut aina moniaineksista niin alueellisesti, etnisesti, uskonnollisesti kuin sosiaalisten kerrostumienkin osalta.

***
Mediassa muutoksella on tunnetusti parempi uutisarvo kuin pysyvyydellä. Myös tutkimuksen näkökulmasta yhteiskunnalliset ja uskonnolliset murrokset nähdään yleensä kiinnostavampina kuin pysyvyys, jatkuvuus tai vähittäinen muuntuminen. Kun muutoksia etsitään, niitä on tapana myös löytää. Tämä voi aiheuttaa houkutuksen nähdä menneisyys paitsi nykyisyydestä selvästi poikkeavana myös yhtenäisempänä kuin se on ollut.
Uskonnollisuuden muutoksia ja sekularisaatiota käsitteleviä tutkimuksia on arvosteltu taipumuksesta pitää menneitä vuosisatoja kauttaaltaan uskonnollisempina kuin ne todennäköisesti ovat olleet.
Samassa hengessä myös myytin luterilaisesta yhtenäiskulttuurista voisi viimein unohtaa. Sen sijaan voisi pohtia vaikkapa sitä, mitä annettavaa aiemmalla uskonnollisella pluralismilla ja suomalaisen kansankulttuurin moniaineksisuudella voisi olla nykyisessä yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa tilanteessa.


Artikkeli luettavissa kokonaisuudessaan tässä:
Kati Mikkola: Luterilainen yhtenäiskulttuuri – keksitty suomalainen menneisyys (Teologia.fi, 30.1.2017)

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa