Sivu 1/1

Arnstad jälleen Suomen historian kimpussa

Lähetetty: 13.09.17 21:51
Kirjoittaja Emma-Liisa
Ruotsalaisen toimittajan mielestä Mannerheim ja Hitler oli valettu samasta muotista – "Naiivia, ylilyönti, kärjistys", sanovat suomalaistutkijat
Ruotsalaistoimittaja kohahduttaa jälleen näkemyksillään Mannerheimista. Tällä viikolla julkaistussa artikkelissa hän rinnastaa Mannerheimin Hitleriin.

Carl Gustaf Emil Mannerheim 9.9.2017 klo 17:05 päivitetty 9.9.2017 klo 17:12

Voiko marsalkka Carl Gustav Mannerheimin nähdä Hitlerin veroisena sotarikollisena? Voi, väittää ruotsalainen toimittaja Henrik Arnstad, joka on kohauttanut tulkinnoillaan Suomen historiasta ennenkin.

Suomalaiset historian tutkijat Henrik Meinander ja Oula Silvennoinen pitävät Arnstadin näkemyksiä liioiteltuina. Molempien mielestä Arnstadin tutkimus Suomen historiasta on ongelmallista, koska hän ei osaa suomea eikä kykene omaksumaan suomalaista lähdemateriaalia tai kaikkea tutkimusta.

Arnstad puhuu Mannerheimista mini-Hitlerinä. Väite on julkaistu viime tiistaina yhdessä Ruotsin suurimmassa päivälehdessä, Göteborgs-Postenissa

Hän esittää tulkintansa ruotsalaisen populäärihistorioitsijan Herman Lindqvistin tuoreen Mannerheim-kirjan Mannerheim, Marsken – masken – myten -arvostelun yhteydessä.

Hän koskettelee arvostelussaan myös diplomaatti Dag Sebastian Ahlanderin ja suomalaistutkija Henrik Meinanderin tänä vuonna ilmestyneitä Mannerheim-kirjoja.

"Maailmassa oli joukko mini-Hitlereitä"

Arnstad kirjoittaa:

Ehkä voisi puhua joukosta sodanvälisiä mini-Hitlereitä, jotka olivat Adolf Hitlerin varjossa? Usein he kuuluivat perinteiseen oikeistoon, auktoritaariseen konservatismiin.

Euroopan demokratian vastaiset johtajat, kenraalit ja kuninkaat tekivät kammottavia rikoksia ja osallistuivat natsien barbariaan. Näiden mini-Hitlerien muistoa valvovat nationalistit, jotka levittävät propagandavalheita ja kiistävät epämiellyttäviä totuuksia.
Arnstad väittää, että tavallinen suomalainen ei tunne maansa historiaa Saksan liittolaisena. Historian tutkija Henrik Meinander ei osta väitettä.

– Luulen, että Arnstadin on vaikea ymmärtää sitä, että tilanne oli Suomelle niin hengenvaarallinen, että oli pakko valita aseveljeys Saksan kanssa, jotta voitaisiin välttää Neuvostoliiton miehitys, sanoo Henrik Meinander.

Suomalaisessa historiankirjoituksessa liittoutuminen Saksan kanssa nähdään reaalipolitiikkana. Arnstadin ajattelussa Suomi oli valmis omaksumaan ääriajattelua.

"Ei ensimmäinen kohu"

Arnstad on ennenkin kohauttanut lausunnoillaan Suomen historiasta. Hän esiintyy mieluummin tutkijana ja historioitsijana kuin toimittajana. Hän kertoo olevansa filosofian kandidaatti.

Ruotsidemokraatit ovat kyseenalaistaneet hänen koulutuksensa.

Arnstad on sanonut, että Suomi valehtelee natsimenneisyydestään, eikä myönnä liittolaissuhdettaan natsi-Saksaan. Hän on myös toivonut, että Suomen ulkoministeriön virkamiehet lähetettäisiin historian peruskurssille.

Kaiken kaikkiaan hän kyseenalaistaa suomalaisten tietämyksen historiastaan. Yle tavoitti Arnstadin puhelimitse.

Eihän Suomessa ole mikään salaisuus, että olimme Saksan liittolaisia tai että meillä keskitysleirejä?

– Ja silti sanot, että on kiistanalaista kutsua häntä mini-Hitleriksi? Eihän sen loogisesti pitäisi olla niin? Hän oli Hitler, josta voi poistaa kolme nollaa. Hän ei murhannut miljoonia vaan tuhansia, sanoo Arnstad.

Historian tutkija Silvennoinen pitää lukuja liioiteltuina. Keskitys- ja siirtoleirien sekä Einsatzkommando Finnlandin uhriluvut yhteensä voisivat nousta tuhansiin.

"Ei Berliinissä voisi olla Hitlerstraßea"

Arnstad vie mini-Hitler-ajatuksensa vielä pidemmälle. Hänen mielestään ei pitäisi edes olla kiistanalaista kutsua Mannerheimia mini-Hitleriksi.

– Ei Berliinissä voisi olla Hitlerstraßea tai Hitler-patsasta, se on mahdotonta, mutta Helsingissä on Mannerheimintie ja Mannerheimin ratsastajapatsas.

Suomalaistutkijoiden mielestä rinnastus on ylilyönti. Silvennoinen kuvaa sitä toimittajan kärjistykseksi. Meinanderin mielestä Arnstad ei edes ole tutkija, ja hänen näkemyksensä ovat naiiveja.

– Tämä on erinomainen esimerkki historiapolitiikasta. Toinen maailmansota on klassinen lyömäase, Meinander sanoo.

"En ole kiinnostunut otsikoista"

Mutta mikä on saanut ruotsalaisen toimittajan kiinnostumaan Suomen historiasta, ja miksi hän haluaa rinnastaa Mannerheimin Hitleriin, kun tietää väitteen hyvin kiistanalaiseksi? Haluaako hän otsikoihin?

– En todellakaan ole kiinnostunut otsikoista. Historioitsijana haluan perata 1900-luvun kiinnostavinta historiaa. Suomen historiassa on kaikki se, mikä historioitsijalle on jännittävintä: jyrkkiä kiistoja, traumaattisia kokemuksia, yrityksiä parantaa haavat, sanoo Arnstad.

Hän selittää kiinnostuksensa Suomeen syntyneen, kun hän on perehtynyt Ruotsin sodanaikaiseen historiaan. Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) on arvostellut Arnstadin kirjan Spelaren Christian Günther. Sverige under andra världskriget.

"Suomen ja natsi-Saksan yhteistyö trauma Ruotsille"

Ruotsin historiasta ei Henrik Arnstadin mukaan voi puhua voi puhua ilman Suomea.

– 1940-luvulla ruotsalaiset poliitikot ymmärtävät, että Suomi aikoo liittoutua natsi-Saksan kanssa. Se on valtava trauma.

– Mietitään, mitä Ruotsin pitäisi tehdä nyt? Pitäisikö Ruotsinkin liittoutua natsi-Saksan kanssa ja hylätä liittoutumattomuutensa tai lähentyä juutalaisbolshevismia?

Arnstadin mukaan kysymys herätti valtavan keskustelun. Oikeisto pelkäsi, että Suomi menisi Ruotsin edelle.

– Tuleeko Suomesta Pohjoismaiden johtava valta? Jäisikö Ruotsi kakkossijalle, kun Suomi ja Saksa voittavat Neuvostoliiton parissa viikossa. Mitä Ruotsista jää jäljelle?

"Mannerheim syyllistyi sotarikoksiin"

Arnstad korostaa, että maailmasta löytyi valtioita, jotka olivat valmiita liittoutumaan natsi-Saksan kanssa. Hänen mielestään Suomen lisäksi Japanilla, Itävallalla ja Italialla on ollut vaikeuksia käsitellä yhteyttään Hitleriin.

Hän huomauttaa, että liittoutumisissa oli mukana innokkaita kenraaleja, kuninkaita ja poliitikkoja. Hänen mielestään Suomessa tämä innokas fasisti oli Mannerheim.

– Nämä henkilöt liittoutuivat tavalla tai toisella Hitlerin kanssa toisen maailmansodan aikana ja syyllistyvät aika kammottaviin sotarikoksiin, usein yhteistyössä natsien kanssa. Mutta toisen maailmansodan jälkeen olemme keskittyneet fasismiin ja bolshevismiin. Hitleristä ja Stalinista on tullut historiamme roistoja.

Voiko Arnstadin ajattelussa olla totuuden siemen?

Onko ruotsalaisen toimittajan näkemyksessä Mannerheimista sitten mitään lihaa luiden päälle?

– Häivä sikäli, että Suomi oli Saksan liittolainen, sanoo historian tutkija Henrik Meinander.

Hänen mielestään Arnstadin tulkinnat perustuvat tutkimuksiin, joita on julkaistu ruotsiksi ja englanniksi. Hän kehottaa Arnstadia tutustumaan suomalaiseen tutkimukseen seikkaperäisemmin.

– En usko, että kukaan suomalainen toimittaja lähtisi esittämään varmoja mielipiteitä tai tulkintoja toisen maan historiankirjoituksesta, jos ei tunne sitä kunnolla.

Hän mainitsee nykytutkijoista Oula Silvennoisen lisäksi Ville Kivimäen ja Mirkka Danielsbackan tutkimukset.

– Mutta ne ovat pääosin suomen kielellä, siinä on se ongelma.

Arnstad puolestaan ei usko, että suomenkielisessä tutkimuksessa olisi mitään maagista tietoa, jota hän ei ole kyennyt omaksumaan muista lähteistä.

"Mannerheimilla oli vastuunsa"

Silvennoiselta löytyy jonkin verran ymmärtämystä Arnstadin ajatuksille.

– Jos taustalla on ajatus, että Hitler ja hänen hallintonsa löysivät muualta Euroopasta runsain mitoin ihmisiä, jotka eivät olleet kansallissosialisteja, mutta olivat valmiita marssimaan mukana, tukemaan heitä ja liittoutumaan heidän kanssaan, niin siinä mielessä sen voi ymmärtää, Silvennoinen sanoo.

Hän huomauttaa lisäksi, että Mannerheimilla oli vastuu sotienaikaisista tapahtumista. Puolustusvoimien ylipäällikkönä hän oli institutionaalisessa vastuussa alaistensa toimista, mukaan lukien sotavankien harkitusta surmaamisesta.

Silvennoinen korostaa kuitenkin, että Mannerheimin ajattelun ja fasistien välille ei voi vetää yhdysmerkkejä. Hänen mielestään mikään, mitä Mannerheimin poliittisesta ajattelusta tiedetään, ei viittaa fasismiin.

– Mannerheim oli oman aikansa ja oman taustansa tuote, aristokraatti, antikommunisti, todennäköisesti demokratiaan epäluuloisesti suhtautuva autoritaari, mutta ei hänestä fasistisia saa, sanoo Silvennoinen.

Periaatteessa sekä Meinander että Silvennoinen toivottavat puheenvuorot Mannerheimista tervetulleeksi, mutta toivovat, että ne perustuvat lähdeaineiston kriittiseen tarkasteluun, joka mahdollistaa analyyttiset johtopäätökset.

https://yle.fi/uutiset/3-9823442

Re: Arnstad jälleen Suomen historian kimpussa

Lähetetty: 13.09.17 21:57
Kirjoittaja Emma-Liisa
Tässä linkki Arnstadin arvosteluun Herman Lindqvistin kirjasta Mannerheim - marsken, masken, myten:

http://www.gp.se/n%C3%B6je/henrik-arnst ... -1.4600341

Lindvistin kirja on tosiaan huono: ensinnäkin koska hän ihailee liikaa Mannerheimia ja toiseksi koska hän ymmärtää historiasta yhtä vähän kuin Arnstad itse joskin toiseen suuntaan.

Re: Arnstad jälleen Suomen historian kimpussa

Lähetetty: 16.09.17 07:15
Kirjoittaja jsn
Arnstad syyttää ylistyksestä, mutta pyrkii itse tietoisesti toiseen ääripäähän. Perustelutkaan eivät ole erityisen onnistuneita. Mannerheim hyväksyttiin rauhanteon osapuoleksi ja hän sai pysyä valtionpäämiehenä.

Jos ei paneudu asioihin syvemmälle, Mannerheim tosiaan näyttää Horthylta tai Antonesculta (tai Francolta?). Eroja kuitenkin on. Mutta eivät nämäkään herrat varsinaisia "pikku-hitlereitä" olleet, jos edes fasistejakaan.

Re: Arnstad jälleen Suomen historian kimpussa

Lähetetty: 23.09.17 13:58
Kirjoittaja valtteri
Tuossa Ylen jutussa keskityttiin ainoastaan siihen Armstadin "perusteluun", että Mannerheimin johdolla Suomi liittoutui natsi-Saksan kanssa. Armstad kuitenkin kirjoittaa myös Mannerheimin roolista sisällisodan ja Lapuan liikkeen aikana. Näitä ei mainita ollenkaan Ylen jutussa.

http://www.gp.se/n%C3%B6je/henrik-arnst ... -1.4600341 :

"Första granskningspunkten är Lindqvists skildring av Finlands öppna sår; inbördeskriget 1918. Ett krig som än i dag splittrar nationen i bitter hågkomst. Kriget mellan de socialistiska ”röda” och de borgerliga ”vita” ledde till de senares seger, under befäl av Mannerheim, samt fruktansvärda krigsförbrytelser, massmord och terror. Högerextremister har av tradition framställt de vitas strid som ett ”frihetskrig”, där Mannerheim räddade Finland från att bli sovjetiskt. Detta är inte sant. Bägge sidor stred för ”ett kommande självständigt Finland”, understryker historikern Aapo Roselius. Lindqvist däremot (som inte har Roselius standardverk om inbördeskriget i sin litteraturlista) linjerar sig med högerextremismen och påstår att Mannerheims vita krigföring var en kamp för ”befrielsen”.

Andra punkten är Mannerheims sympatier för den mäktiga och ytterst våldsamma finska fascismen, Lappo-rörelsen, på 1930-talet. Detta Mannerheims mörker nämns inte av Lindqvist. Han kunde ha citerat Mannerheim 1930: ”Jag vill hoppas att envar, som minnes 1918, skall skänka sitt stöd åt de oegennyttiga fosterländska strävanden, vilka tack vare Lappo-rörelsen nu framträtt i vårt offentliga liv.” Mannerheim likställde alltså fascismen med den vita segern i inbördeskriget. Hans ansvar var därmed tungt, angående den finska fascismens makt och våldsdåd. Sådant passar inte in i Lindqvists idolporträtt."

Eli mikä oli Mannerheimin rooli punaisten teloituksissa, vankileireissä jne? Toisaalta Mannerheimin suhde Lapuan liikkeeseen. Mannerheim
tuli jälleen politiikan keskiöön 20-30 -lukujen vaihteessa. Svinhufvud nimitti hänet puolustusneuvoston johtoon jne.

"Puolustusneuvosto ei oikeastaan ollut kunnolla toimiva ja vuonna 1931 juuri tasavallan presidentiksi valittu P. E. Svinhufvud ensi töikseen päätti uudistaa puolustusneuvoston. Asetuksella 106/1931 puolustusneuvostosta tehtiin korostetusti puolustusvalmiuteen keskittyvä elin. Svinhufvud pyysi ratsuväenkenraali Gustaf Mannerheimia puolustusneuvoston puheenjohtajaksi ja sen kokoonpano muuttui sotilaalliseksi. Samalla myös määrättiin, että sotatilan syttyessä puolustusneuvoston puheenjohtaja toimisi puolustusvoimien ylipäällikkönä. Puolustusneuvosto uusittiin myös sen takia, että Mannerheim voitaisiin palauttaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiöön. Samalla puolustusneuvoston merkitys kasvoi, kun siitä tuli maanpuolustuksen ylin neuvosto.[2] Tästä lähtien se kokoontui puheenjohtajansa määräyksestä, eikä enää vain tasavallan presidentin."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_puolustusneuvosto

30-luku oli hyvin oikeistolaista aikaa Suomen politiikassa. Kommunismi oli kielletty, toistuvasti vaalien suurin puolue SDP pidettiin ulkona hallituksesta ja samaan aikaan vapaasti saatiin perustaa puhtaasti natsistisia järjestöjä. Ay-liike oli myös tuolloin ahtaalla. Tosin tilanteen näin stabilsoituessa Vientirauha Oy:tä ja vastaavia ei enää tarvittu. (Svihufvudin ylläpitämä?) Kivimäen pitkäaikainen hallitus on 30-luvun mielenkiintoinen ilmiö. Ministerit ovat melkein kaikki taustaltaan pankkimaailmasta ja liike-elämästä. Myös Mannerheimilla on kieltämättä hyvin liberalistinen puolensa (vähän samaan tapaan kuin Rudolf Waldenilla):

"Mannerheim toimi vuosina 1920–1936 eri pankkien hallinnossa. Kun kolme pienehköä pankkia liittyi yhteen Suomen Liittopankiksi, Mannerheim valittiin sen keskushallintoneuvoston puheenjohtajan tehtäviin."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Gust ... Mannerheim

Re: Arnstad jälleen Suomen historian kimpussa

Lähetetty: 25.09.17 08:41
Kirjoittaja Emma-Liisa
valtteri kirjoitti:
23.09.17 13:58
Tuossa Ylen jutussa keskityttiin ainoastaan siihen Armstadin "perusteluun", että Mannerheimin johdolla Suomi liittoutui natsi-Saksan kanssa. Armstad kuitenkin kirjoittaa myös Mannerheimin roolista sisällisodan ja Lapuan liikkeen aikana. Näitä ei mainita ollenkaan Ylen jutussa.

http://www.gp.se/n%C3%B6je/henrik-arnst ... -1.4600341 :

"Första granskningspunkten är Lindqvists skildring av Finlands öppna sår; inbördeskriget 1918. Ett krig som än i dag splittrar nationen i bitter hågkomst. Kriget mellan de socialistiska ”röda” och de borgerliga ”vita” ledde till de senares seger, under befäl av Mannerheim, samt fruktansvärda krigsförbrytelser, massmord och terror. Högerextremister har av tradition framställt de vitas strid som ett ”frihetskrig”, där Mannerheim räddade Finland från att bli sovjetiskt. Detta är inte sant. Bägge sidor stred för ”ett kommande självständigt Finland”, understryker historikern Aapo Roselius. Lindqvist däremot (som inte har Roselius standardverk om inbördeskriget i sin litteraturlista) linjerar sig med högerextremismen och påstår att Mannerheims vita krigföring var en kamp för ”befrielsen”.

Andra punkten är Mannerheims sympatier för den mäktiga och ytterst våldsamma finska fascismen, Lappo-rörelsen, på 1930-talet. Detta Mannerheims mörker nämns inte av Lindqvist. Han kunde ha citerat Mannerheim 1930: ”Jag vill hoppas att envar, som minnes 1918, skall skänka sitt stöd åt de oegennyttiga fosterländska strävanden, vilka tack vare Lappo-rörelsen nu framträtt i vårt offentliga liv.” Mannerheim likställde alltså fascismen med den vita segern i inbördeskriget. Hans ansvar var därmed tungt, angående den finska fascismens makt och våldsdåd. Sådant passar inte in i Lindqvists idolporträtt."

Eli mikä oli Mannerheimin rooli punaisten teloituksissa, vankileireissä jne? Toisaalta Mannerheimin suhde Lapuan liikkeeseen. Mannerheim
tuli jälleen politiikan keskiöön 20-30 -lukujen vaihteessa. Svinhufvud nimitti hänet puolustusneuvoston johtoon jne.
Lue Meinanderin Mannerheim-kirja, niin löydät vastauksen.

Koomista on, että Arnstad polemikoi ruotsalaista Lindqvistiä vastaan, mutta vetoaa suomalaiseen historiantutkijaan. (Toki kirjasta käy ilmi, että Lindvist on lapsena elänyt Suomessa, mutta se johtui siitä että isä työskenteli Ruotsin Helsingin lähetystössä.)

Toki joillakin ihmisillä on edelleen sukutaustansa takia traumoja sisällissodasta, mutta yleistä käsitystä on vuosikymmeniä muovannut Linnan Pohjantähti - jopa niin, että se Marko Tikan mielestä on estänyt tutkimusta menemästä eteenpäin.
30-luku oli hyvin oikeistolaista aikaa Suomen politiikassa. Kommunismi oli kielletty, toistuvasti vaalien suurin puolue SDP pidettiin ulkona hallituksesta ja samaan aikaan vapaasti saatiin perustaa puhtaasti natsistisia järjestöjä. Ay-liike oli myös tuolloin ahtaalla. Tosin tilanteen näin stabilsoituessa Vientirauha Oy:tä ja vastaavia ei enää tarvittu. (Svihufvudin ylläpitämä?) Kivimäen pitkäaikainen hallitus on 30-luvun mielenkiintoinen ilmiö. Ministerit ovat melkein kaikki taustaltaan pankkimaailmasta ja liike-elämästä. Myös Mannerheimilla on kieltämättä hyvin liberalistinen puolensa (vähän samaan tapaan kuin Rudolf Waldenilla)
Vesa Vareksen mielestä 30-luvun "äärioikeistolaisuutta" on suuresti liioiteltu. Ottamatta kantaa itse väitteeseen se pätee Arnstadiin itseensä.