Laatokan Karjalan talouselämästä

Foorumi on tarkoitettu yleiseen historia-aiheiseen keskusteluun.

Valvojat: Marjo Pihlajaniemi, Riitta Oittinen, Klaus Lindgren, Kati Parppei, Jukka Palm, Anu Lahtinen, Agricola, Jouko Nurmiainen, Annastiina Mäkilä

I Palvo
Viestit: 127
Liittynyt: 29.09.16 17:45

Laatokan Karjalan talouselämästä

Viesti Kirjoittaja I Palvo » 17.10.17 22:20

[Jaettu ketjusta Arnstad jälleen Suomen historian kimpussa]
Emma-Liisa kirjoitti:
15.10.17 11:28
No eipä yhtiöitä yksityistetty edes todellisessa 30-luvun Suomessa, jossa se, että valtionyhtiöt olivat "vallitsevan puolueliitin" kontrollissa, vähensi suuryhtiöiden (ja siten taloudellisen eliitin) valtaa.
Markku Kuisma kirjoittaa teoksessaan Suomen taloushistoria 1000-2000 kerrottuaan protektionistisesta maatalouspolitiikasta ja maareformeista:
Samassa hengessä sinetöitiin Lex Pulkkkisessa aiemmat maatilojen hankintaa koskevat rajoitukset, joilla torjuttiin suurten puunjalostusyhtiöiden maa- ja metsäkaupat. 1900-luvun alussa vauhdikkaasti edennyt yhtiöiden talonpoikaisen maan valtaus pysäytettiin tällä tavoin alle kymmenesosaan kaikesta metsämaasta.

Tällä markkinatalouden poliittisella pakko-ohjauksella oli ratkaiseva merkitys maan talousdynamiikkaan, yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin ja koko modernin Suomen syntyyn. Suuryhtiökapitalismi ja samalla maan ylivoimaisesti tärkein vientiteollisuus jätettiin raaka-ainehuollossaan puolet metsävaroista omistaneen talonpoikaiston ja noin kolmanneksen omistaneen valtion armoille.





Lex Kallio ja myöhemmin 1925 Lex Pulkkinen liittyvät toisiinsa, maata jaettiin perustettaville maatiloille. Paasikiven Kokoomuksen ja RKP:n sanotaan olleen vastaan.
Esim. norjalaisen Cristopher D. Diesenin 1914 ostaman Salmin Lunkulansaaren Richard Bergströmin Ladoga Trävaru Ab höyrysahan mukana ei liene tullut suuria metsäomaisuuksia. C.D.Diesen oli 1908 Suomeen muutettuaan ostanut Rääsiän maatilan Viipurin läheltä n. 1000 ha:n metsineen, joita sahattiin ensimmäisen maailmansodan syttyessä palaneessa Juustilan sahassa vientitavaraksi.
C.D.Diesen muutti Pitkärantaan ja osti Venäjän valtiopankilta sille 1902 konkurssissa siirtyneen Pitkärannan kaivoksen 1916 ja kaivoksen mukana tuli 3000 ha:a metsää.
Richard Bergström oli 1800-luvulla tullut Falunista Pitkärannan kaivokselle kaivosalan ammattilaisena ja 1914 hän siirtyi Diesen Wood´n palvelukseen
rakentamaan 1918 - 1922 Pitkärannan sahaa, ja selluloosa- ja paperitehdasta. ( tuotto 120 000 kuutiota / v ja 20 000 tonnia / v. )
Amerikkalaisen Frank Fordin johdolla toteutetettu valkaisumenetelmä lienee ollut ensimmäinen laatuaan Suomessa.Diesen Woodista https://digi.kansalliskirjasto.fi/pienp ... 929?page=1 1931, jolloin Diesenin osakkeet siirtyivät KOP:n haltuun.
( sivut 5.-10. englanniksi - s. 22 valokuvia ja ilmavalokuvakin Pitkärannan tehtaasta. Esitteen paperinäytteetkin ovat tulleet digitoiduiksi. )



lis. Venäjän tykistöhallitus antoi 1915 Suomen senaatille tehtäväksi etsiä suuriruhtinaskunnasta paikka taistelukaasuja valmistavalle klooritehtaalle.
Tehtaiden rakentaminen aloitettiin 1916 Varkauteen ja Kajaaniin, mutta kloorielektrolyysin kannattavuus oli viime kädessä riippuvainen sähkövoiman hinnasta. WW1 jälkeen maailmassa oli ylituotantoakin sellu-, tekstiili- ja saippuateollisuuden tarvitsemasta kloorista ja lipeästä.
"J.K.Paasikiven johtama senaatin delegaatio tarjosi Kajaani Oy:lle mahdollisuutta maksaa kauppahinta yhtiön osakkeilla, mutta yhteistyöyritys kariutui ja Kajaanin ja Varkauden tehtaat lopettivat.
"Kotimaan tuotannosta vastasivat ainoastaan Kymin osakeyhtiö ja Diesenin Pitkäranta. Diesen Wood 1920 Tulemajoen kosken käyttöoikeus valtiolta ja 1921 valmistunut vesivoimalaitos riittivät sahan lisäksi sellu- ja klooritehtaille". Norjalainen ins.tsto Krebs&Co A/S suunnitteli n. 2500 tonnin vuosituotantoa varten USA:ssa erittäin suositut Nelson-tyyppiset kloorikennot ja muut prosessiin kuuluvat laitteistot" s. 21. ).
Karl-Erik Michelsen, Sähköstä ja suolasta syntynyt, Finnish Chemicals Oy Nokia Chemicals 1937-1938, Gummerus 1989.



C.D.Diesen osti Tulemanjärven rautatehtaan ja tukkimetsää runsaasti Venäjän puoleltakin, Suomen puolella Diesen Woodin metsäomistusten sanotaan Impilahti-seuran sivuilla olleen n. 56 000 ha:a, suurin ulkomainen metsänomistaja itsenäisessä Suomessa. Miten Lex Kallio ja Lex Pulkkinen lienevät sitten vaikuttaneet, tuskin paljoakaan. Salmin ja Suojärven suunnalla oli runsaasti valtion metsämaita, joita valtio myi huutokaupalla ja Diesenkin kilpaili Gutzeitin kanssa tukeista.
Paljonko tukkimetsiä sitten lienee jäänyt Venäjän puolelle rajaa. Suojärvellä Hella Wuolijoen Aunuksen Puuliike ainakin osti Karjalan Työkansan kommuunin tukkipuita 1920-luvulla.
C.D.Diesen on rohkeasti riskejä ottaen rakentanut modernin Pitkärannan sellutehtaan 1918 - 1922, mutta NL:n puoleiset ostot ja Tarton 1920 rauhansopimuksen mukaisen rahtilaivaliikenteen Laatokalta Nevaa pitkin ulkomaille katkeaminen 1930 tienoilla ovat olleet takaisku. Rautatie Pitkärantaan valmistui 1932.
Salminkin sahat lopettivat 1930 tienoilla toimintansa, eikä Raja-Karjalan talouselämä ilmeisestikään tointunut 1939 Talvisotaan mennessä?
Sahoja ja Diesen Woodin sellutehdastakaan
ei yksityistetty, pula-ajan talousvaikeuksissa se joutui KOP:n omistukseen ja myöhemmin omistajana lienee ollut valtio kuten toisenkin norjalaisyhtiön, Gutzeitin?
Pitkärannan tehtaan sanotaan toimineen osittain jatkosodan aikana ja uudelleen se käynnistyi 1947, mutta nyt 2017 se lienee pysähdyksissä?

Veikko Palvo
Viimeksi muokannut I Palvo, 18.10.17 11:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Tapio Onnela
Viestit: 4729
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti:

Re: Laatokan Karjalan talouselämästä

Viesti Kirjoittaja Tapio Onnela » 18.10.17 11:17

I Palvo kirjoitti:
17.10.17 22:20
Pitkärannan tehtaan sanotaan toimineen osittain jatkosodan aikana ja uudelleen se käynnistyi 1947, mutta nyt 2017 se lienee pysähdyksissä?
Ei sitä kyllä kai koskaan saatu toimimaan sodan aikana. Ukkini oli siellä hommissa sekä ennen talvisotaa että sen jälkeen jatkosodan aikan ja muistaakseni hänen kertomansa mukaan tehdasta ei koskaan saatu käynnistettyä uudelleen.
Talvisodan rauhanteossa Pitkäranta tehtaineen jäi rajan taakse. Jatkosodassa taajama vallattiin takaisin heinäkuun 1941 loppupuoliskolla, ja sellutehtaan laitteistot todettiin tuhotuiksi. Pitkärannasta luovuttiin Jatkosodan vetäytymisvaiheessa heinäkuun 1944 alkupuoliskolla, kun joukkomme ryhmittyivät U-asemaan taajaman pohjoispuoliseen kalliomaastoon.
Pitkärannan selluloosatehdas (Sotahistorialliset kohteet, Suomen Sotahistoriallinen Seura)
SA-kuvakokoelmasta löytyi muutama kuva tehtaasta vuodelta 1941, eli sen jälkeen kun suomalaiset olivat ottaneet takaisin Pitkärannan.

Kuva
Kuva: Pitkärannan tehdas 1941, Alkuperäinen kuvateksti ” Kuvia Pitkärannan selluloosatehtaasta sellaisena, kuin se jäi ryssiltä meille. Tehdas melko hyvässä kunnossa.” Kuvaaja Värnrikki K. Borg, SA-kuva
Kuva
Kuva: Pitkärannan tehdas 1941, Alkuperäinen kuvateksti ” Kuvia Pitkärannan selluloosatehtaasta sellaisena, kuin se jäi ryssiltä meille. Tehdas melko hyvässä kunnossa.” Kuvaaja Värnrikki K. Borg, SA-kuva
Kuva
Kuva: Pitkärannan tehdas 1941, Alkuperäinen kuvateksti ” Kuvia Pitkärannan selluloosatehtaasta sellaisena, kuin se jäi ryssiltä meille. Tehdas melko hyvässä kunnossa.” Kuvaaja Värnrikki K. Borg, SA-kuva
Kuva
Kuva: Pitkärannan tehdas 1941, Alkuperäinen kuvateksti ” Kuvia Pitkärannan selluloosatehtaasta sellaisena, kuin se jäi ryssiltä meille. Tehdas melko hyvässä kunnossa.” Kuvaaja Värnrikki K. Borg, SA-kuva
Kuva
Kuva: Pitkärannan tehdas 1941, Alkuperäinen kuvateksti ” Kuvia Pitkärannan selluloosatehtaasta sellaisena, kuin se jäi ryssiltä meille. Tehdas melko hyvässä kunnossa.” Kuvaaja Värnrikki K. Borg, SA-kuva
Kuva
Kuva: Pitkärannan tehdas 1941, Alkuperäinen kuvateksti ” Kuvia Pitkärannan selluloosatehtaasta sellaisena, kuin se jäi ryssiltä meille. Tehdas melko hyvässä kunnossa.” Kuvaaja Värnrikki K. Borg, SA-kuva
Kuva
Kuva: Pitkärannan tehdas 1941, Alkuperäinen kuvateksti ” Kuvia Pitkärannan selluloosatehtaasta sellaisena, kuin se jäi ryssiltä meille. Tehdas melko hyvässä kunnossa.” Kuvaaja Värnrikki K. Borg, SA-kuva
Kuva
Kuva: Pitkärannan tehdas 1941, Alkuperäinen kuvateksti ” Kuvia Pitkärannan selluloosatehtaasta sellaisena, kuin se jäi ryssiltä meille. Tehdas melko hyvässä kunnossa.” Kuvaaja Värnrikki K. Borg, SA-kuva
Kuva
Kuva: Pitkärannan tehdas 1941, Alkuperäinen kuvateksti ” Kuvia Pitkärannan selluloosatehtaasta sellaisena, kuin se jäi ryssiltä meille. Tehdas melko hyvässä kunnossa.” Kuvaaja Värnrikki K. Borg, SA-kuva

I Palvo
Viestit: 127
Liittynyt: 29.09.16 17:45

Re: Laatokan Karjalan talouselämästä

Viesti Kirjoittaja I Palvo » 23.10.17 17:50

Tapio Onnela kirjoitti:
18.10.17 11:17
I Palvo kirjoitti:
17.10.17 22:20
Pitkärannan tehtaan sanotaan toimineen osittain jatkosodan aikana ja uudelleen se käynnistyi 1947, mutta nyt 2017 se lienee pysähdyksissä?
Ei sitä kyllä kai koskaan saatu toimimaan sodan aikana. Ukkini oli siellä hommissa sekä ennen talvisotaa että sen jälkeen jatkosodan aikan ja muistaakseni hänen kertomansa mukaan tehdasta ei koskaan saatu käynnistettyä uudelleen.
Talvisodan rauhanteossa Pitkäranta tehtaineen jäi rajan taakse. Jatkosodassa taajama vallattiin takaisin heinäkuun 1941 loppupuoliskolla, ja sellutehtaan laitteistot todettiin tuhotuiksi. Pitkärannasta luovuttiin Jatkosodan vetäytymisvaiheessa heinäkuun 1944 alkupuoliskolla, kun joukkomme ryhmittyivät U-asemaan taajaman pohjoispuoliseen kalliomaastoon.
Pitkärannan selluloosatehdas (Sotahistorialliset kohteet, Suomen Sotahistoriallinen Seura)
Laatokan Karjala oli pientilavaltaista aluetta jo autonomian aikana ja puolet ihmisistä sai elantonsa muusta kuin maanviljelystä.

Esim. Salmin Lunkulansaaren isojaossa 1892 muodostetut tilat olivat pieniä ja pirstaleisia. Kotipalsta ja tarvemetsäpalsta olivat erillisiä ja kaukana toisistaan, metsä eli salopalsta saattoi sijaita Kanabrojärvellä linnuntietä 20 km:n päässä. Pientila oli kolmessa ja useammassakin toisistaan kaukana sijaitsevassa paikassa.
Saattoiko kaikkia säätyjen 1874 - 1876 ostamilla entisillä lahjoitusmailla kruununmetsistä isojaoissa erotetuilla tiloilla asuvia edes kutsuakaan "pientilallisiksi", tuskin elanto saatiin yksinomaan omalta tilalta?

Välirauhan kesäkuussa 1940 säädettiin pika-asutuslaki ja muutamat harvat asuttautuivat Länsi-Suomeen jo tuolloin, mutta 1941 myöhäissyksyllä ja 1942 keväällä palattiin Karjalaan nälkätalven 1941/-42 jälkeen.
Vuosina 1940 - keväällä 1941 Neuvostoliitto oli siirtänyt Moskovan rauhassa menetettyyn Karjalaan 380 000 siviiliä eri puolilta NL:a. Heikki Kirkinen, Pekka Nevalainen, Hannes Sihvo - Karjalan kansan historia,. wsoy1994.

Evakkoon lähti kesällä 1944 uudelleen 192 000 karjalaista ja lisäksi välirauhanteon jälkeen vielä 67 000, yht. 259 000 1944-evakkoa. "Työkykyisiä karjalaisia oli syyskesällä 1944 palannutkin sadonkorjuutöihin niille seuduille, jotka olivat suomalaisten hallussa". ( sivu 458. )

Maanhankintalaki vahvistettiin 5.5.1945 ja siirtoväen hakemuksia oli 54 000 kaikkiaan 120 000 hakemuksesta ( rintamamiehet mm. "kylmillä tiloilla" ) ja siirtoväen uusia pientiloja syntyi 36 350.
Noin 250 000 siirtoväestä oli "maaltapakolaisia" jo syksyllä 1944 ja kaupungeissa ja asutuskeskuksissa oli suuri asuntopula sodan jälkeen jo ennen varsinaista maaltapakoa Ruotsiinkin saakka, jonne lähteneistä suuri osa lienee ollut nuoremman polven siirtoväkeä?

Veikko Palvo

I Palvo
Viestit: 127
Liittynyt: 29.09.16 17:45

Re: Laatokan Karjalan talouselämästä

Viesti Kirjoittaja I Palvo » 26.10.17 15:44

Laatokan Karjalan rautaruukeista ensimmäinen suurempi on ollut Annantehdas Suojärven Karatsalmella 1809 - 1905. Salmi, Suojärvi, Korpiselkä, Soanlahti pitäjien ja osan Ruskealan pitäjän lahjoitusmaiden 12.1807 perijän kreivitär Anna Aleksejevna Orlova-Tshesmenskajan tilanhoitaja Salmin Tuleman hovista Feodor Makovkin rakensi rautaruukin ja kankirautavasaran Karatsalmelle. Raaka-aine oli uusiutuvaa luonnonvaraa, järvimalmia Suojärven, Salonjärven, Lapinjärven ja Ägläjärven pohjista.
Takkirauta kuljetettiin talvella Salmiin Laatokkaa pitkin Pietariin laivattavaksi. Orlova myi 1825 maansa ja ruukkinsa Gromov-veljeksille ja Fedul Gromovin poika Vasili myi kaikki lahjoitusmaat rautaruukkeineen ja sahoineen Aunuksen vuorihallitukselle. Suomen valtio lunasti 1880 Suojärveltä lahj.maita, mutta Annanruukki jäi Aunuksen vuorihallinnolle ja ruukin takkirauta vietiin Petroskoihin tykki- ja tykinkuulavalimolle.

Kreivitär Anna Orlova näyttää myyneen puolen Uudenmaan läänin kokoiset lahjoitusmaansa Vanhan Suomen tultua liitetyksi Suomeen?

Laatokan Karjalan rautaruukeista http://www.geologinenseura.fi/geologi-l ... ruukit.pdf .
Läskelänkosken osti Nils Ludvig Arppe 1860 ja Läskelän rautaruukki 1875. Arppe osti myös 1940-rajan länsipuolella sijaitsevan Ilomantsin Möhkön rautaruukin 1849 - 1907. Järvimalmin nosto, puuhiilten kuivatislaus sysiksi, rahdit yms. ovat Möhkössä työllistäneet 2000 henkilöä. Annantehdas lienee ollut suurempi?

Teollisuustilastoa vuodelta 1887 https://www.doria.fi/bitstream/handle/1 ... sequence=1 mainitaan Annantehdas ja Pitkärannan kaivos, vaikka ne ovat olleetkin venäläisten omistuksessa.
Itä-Suomessa näytetään käytetyn järvimalmia ja Lounais-Suomessa lähes yksinomaan ruotsalaisten vuorimalmia. Raudan ja rautatuotteiden Venäjälle viennissä on ollut määrä, jonka ylimenevältä osalta on jouduttu maksamaan tullia.

Pitkärannan kaivos Impilahdella on toiminut useilla eri omistajilla vuosina 1813 - 1904 ja Cu- ja Fe-malmia on louhittu 1 091 512 tonnia.
V. 1842 - 1905 kuparia 6617 tonnia, tinaa 489 t, hopeaa 11 236 t ja sinkkiä ja grafiittia. Pitkärannassa on ollut vähintään 35 kaivosta, tunnetuimmat Vanha, Uusi, Hopunvaara, Lupikko.
Pitkärannan malmia ja osin järvimalmiakin on käyttänyt Viteleen rautaruukki 1894 - 1904 ja rauta on ollut tarkoitus jatkokäsitellä Salmissa vesivoiman saatavuuden takia, mutta Tuleman ruukki 1896 on jäänyt aikeeksi, Suomen valtiolta on kyllä ostettu 5.6.1896 Tuleman hovi, Feodor Makovkinin entinen asuinpaikka.
Raudanvalmistus järvimalmista on ollut tuottoisampaa laadun ollessa ilmeisesti heikompi ja vuoden 1900 tienoilla Uralin rautatehtaat ja tykkivalimot ovat syrjäyttäneet Laatokan Karjalan järvirautaruukit.
Toiminta on siirtynyt lähes yksinomaan metsätuotteisiin Laatokan Karjalassa ja tuotteet on viety lähinnä Pietariin. Salmin Vasili Hosainoff ( kauppaneuvos 1910 ) O/Y Hosainoff´kin on vienyt Pietariin halkoja ja sahatavaraa. http://kauppalaiva.nba.fi/results.php?v ... i&frist=31 O/Y Hosainoffin puuproomut on rakennettu Salmin Tuleman telakalla ja teräshinaajat useinkin Sortavalassa tai ostettu Lännestä.
Suomen itsenäistyttyä Pietari ei ole enää tarvinnut Hosainoffinkaan halkoja ja 1931 on tehty konkurssi. Tarton rauhan mukainen vientiliikenne esim. Britanniaan Nevan kautta on takkuillut 1920-luvulla ja 1930 tienoilla katkennut täysin. Rautatiekuljetus Viipuriin on tuonut lisäkustannuksia.

Veikko Palvo

I Palvo
Viestit: 127
Liittynyt: 29.09.16 17:45

Re: Laatokan Karjalan talouselämästä

Viesti Kirjoittaja I Palvo » 16.11.17 12:29

Laatokan Karjalasta ja Salmista näytetään useinkin kuvia hirsirakennuksista ja varsin rähjäisistä rakennuksista, mutta 1897 Uuksunjokeen rakennettiin ensimmäinen vesivoimala Pitkärannan kaivoksen ja myöhemmin selluloosatehtaan tarpeisiin ja tukkien uittojokenakin käytetyssä Uuksunjoessa oli Uuksun, Kivenkulman ja Jukakosken vesivoimalaitokset, yhteisteholtaan 500 kW. Ehkä noista vesivoimaloista riitti energiaa joillekin Salmin sahoillekin?

Tammerkoskeen ensimmäinen Suomen vesivoimala oli rakennettu 6 vuotta aiemmin v. 1891 teholtaan 240 kW.
Pitkärannan länsipuolella Harlun vesivoimalat palvelivat paikallisia Leppäkosken ja Läskelän paperitehtaita. Niemiskosken ja Tuokslahden paperitehtaat Sortavalassa olivat paikallisen vesivoiman varassa.
Suojärven kartonkitehdas ja Pitkärannan sellutehdas yhdessä Harlun ja Sortavalan alueiden tehtaiden kanssa lienevät olleet itäisimmät metsäteollisuuden tehtaat?
Käkisalmen selluloosatehdas on ehkäpä toiminut Vuoksen Imatrankosken vesivoimalla?

Imatrankoskea on havitellut käyttöönsä jo sotaministeri 13.1.1917 http://itsenaisyys100.fi/vuoksesta-halu ... -pietariin Pietarin kivihiilipulassa, joka samoin kuin elintarvikepula lienee aiheutunut Venäjän rataverkon kuljetuskyvyn puutteista. Ensimmäisenä on aittu rakentaa Vallinkoski, jonka suomalaiset saivat rakennetuksi valmiiksi toukokuussa 1944 ja kuukauden päästä koneistoja oli jo alettava purkaa.

Ensimmäinen 110 kV:n siirtolinja, Rautarouva, https://www.youtube.com/watch?v=_73VIRJ-9aM itä-länsisuunnassa Imatralta Turkuun on valmistunut vuonna 1929 ja siitä on ollut haaralinja Helsinkiinkin. Rakentamassa on ollut 750 miestä ja Rautarouvaa tällä vuosikymmenellä korjattaessa miehiä on arvattavasti vähemmän.
"Vesivoimalla tuotettiin 1950-luvulla lähes 90 %:a Suomen sähköntarpeesta", ja 1939 tilanne lienee ollut samanlainen?
"Ennen sotaa Suomen vesivoimalaitokset tuottivat keskimääräisen vesitilanteen aikana noin 3,2 miljardia kWh vuodessa", kirj. Karl-Erik Michelsen ja Tuomo Särkikoski, Suomalainen ydinvoimalaitos, Edita 2005.
Enson Vallinkosken valmistuminen 5.1944 nosti tuotantokapasiteetin 3,5 miljardiin kWh:iin vuodessa, sähkön säännöstelyä ei sota-aikana tarvittu.
sivu 12.:
"Lähes koko Etelä- ja Itä-Suomen teollisuus oli riippuvainen Karjalan vesivoimalaitoksista ja sodan jälkeen sähköntuotanto romahti lähes 30 %:a, 2,3 miljardiin kWh:iin." Sotakorvausteollisuudella oli kova energiapula ja valuuttapula esti kivihiilen tuonnin. Aluksi Suomella ei tainnut olla juuri laivojakaan ja kivihiilen tuonti käynnistyi sittemmin Puolasta. Paasikiven hallituksessakin jaettiin vähiä kivihiilivaroja vähän sinne ja vähän tänne ja toivottiin kivihiiltä saatavan lisää, kirjoitti valtioneuvoston sihteeri. Kaupunkikaasukin saatiin kivihiilestä.


Hallitus asetti laajapohjaisen asiantuntijakomitean syksyllä 1944 miettimään poliittistakin energiakriisiä ja komitea sai mietintönsä valmiiksi 1947:
1. Komitean mielestä energiajärjestelmä voitiin sosialisoida, joskin siitä aiheutuisi merkittäviä sosiaalisia ja poliittisia ongelmia.
2. Toisaalta kansallistaminen voitaisiin kohdistaa vain energiansiirtoverkkoon ( Rautarouvaan ) ja suurimpiin voimalaitoksiin.
3. Voitaisiin perustaa puolivaltiollinen "Voimajohto Oy".
4. Säilytettäisiin voimassaoleva järjestelmä.
Voimansiirtolinja oli rakennettava pohjois- - eteläsuunnassa, Pohjois-Suomen koskista ja vanhoja vesivoimaloita modernisoimalla uskottiin saatavan kaksi miljardia kWh /v. Rakennustyöt valmistuivat 1950-luvulla ja osin 1960-luvullakin.
Lisäresursseja tarvittiin myös lauhdevoimalaitoksiin, joita käytettiin vesivoimalaitosten huippukuormitusten sekä kuivien kesien aiheuttaman vajauksen paikkaamiseen.
"Puuttuvaa energiaa ei kannattanut tuottaa kotimaisella polttopuulla. Pelkästään hakkuu ja kerääminen olisivat vaatineet yli kolme miljoonaa miestyövuotta, ja puiden kuljetukseen olisi sitoutunut n. miljoona hevosta ja lähes 400 000 rautatievaunua". ( s.15. )

"Viimeisin vakava kansallistamisyritys oli 1950-luvun alussa, kun kansanedustaja V.V. ja 29 muuta esittivät energiajärjestelmän kansallistamista. Esitys kaatui eduskunnassa äänin 96 - 89".

Atomienergiaan Suomen akatemian johtaja prof. A.I.Virtanen seurueineen tutustui jo kesällä 1949 atomikemisti prof. Staceyn laboratoriossa Birminghamissa. Atomipommin valmistusmahdollisuudesta suomalaiset tiedemiehet saivat kuulla tanskalaiselta Niels Bohrilta jo keväällä 1939, Niels Bohr oli palannut USAsta ja samat tiedot näyttävät olleen niin amerikkalaisilla kuin saksalaisillakin tiedemiehillä. Resursseja atomipommin valmistamiseksi riitti vain USAlla.
"Atomienergia on suuruusluokkaa 25 miljoonaa kWh:a materiaa kutakin grammaa kohden". Alussa Suomessakin aiottiin rakennella atomireaktoreita lähes jokaiseen kylään ja nykyisin Suomessa puhutaan jälleen hajautetusta sähköntuotannosta pienin ydinreaktorein. Vihreätkin sanovat suurimman uhkan olevan maapallon ilmastonmuutoksen, jolla vihreässä puhekielessä tarkoitettaneen yksinomaan ihmisen toiminnasta aiheutunutta ilmaston lämpenemistä maapallolla?

--------------------------------



lis.: Pitkärannan kaivoksesta K.A.O.Relanderin teoksesta Karjalan kuvia, W&G 1893 ja http://www.doria.fi/bitstream/handle/10 ... sAllowed=y Laatokan Karjalan Läskelän, Ruskealan ja Värtsilän teollisuuslaitoksista.
Englantilaisen Lionel Lukin´n on 1820 vallannut Pitkärannan ynnä 19 muuta malmiaihetta Impilahden ja Suistamon pitäjissä. Lukinin sanotaan etsineen kivihiiltä ja kaivostoiminta ei ole käynnistynyt. Muitakin omistajia on ollut ja Relander kirj. Pitkärannan siirtyneen 1879 pietarilaiselle pankkiirihuone Meyer & Vinbergille....."entisestä rappiotilastaan heidän käsissään paisunut suureksi, uudenaikaiseksi teollisuuslaitokseksi, jossa paitsi vaskea, valmistetaan hopeaa, tinaa, sinkkiä ja sivutuotteina lasia, vesilasia ja punamultaa". "Tätä nykyä ( 1893 ) ainoa käynnissä oleva vaskitehdas ( cu ) maassamme. ( wikissä sanotaan kaivosmiehiä palkatun H:gin alueen Kaivokselan rautakaivokselta, mutta Sillbölen kaivos lienee lopettanut jo 1860-luvulla ) Kaivosammattilaisia on palkattu mm. Ruotsin Falunista ja Saksasta ja Relander sanoo Pitkärannan kaivoksen työllistäneen paikallisia 1000 henkeä ja Pitkärantaan rakentuneen teollisuusyhdyskunnan.

"Asiantuntijoiden olen kuullut arvelevan, että malmisuonet laajeten, kaveten, välistä kohoten maanpintaa lähemmäksi, välistä kulkien syvemmälle maan sisässä Pitkärannasta alkaen kulkevat Suistamon, Jalovaaran, Kiihtelysvaaran kautta aina Kolinvuorille saakka. Missä määrin tämä arvelu on oikea, on vastainen tutkimus osoittava". Pitkärannan kaivoksella on löytynyt pieniä määriä molybdeniäkin ja asbertaakin ( asbestia ).

Otto Gottlieb Trystedt on ollut Pitkärannan kaivoksen johtajana ja hänen poikansa Otto Trystedt on 1888 - 1904 ollut Pitkärannassa kaivosinsinöörinä ja 1908 löytänyt Outokummun 1910 perustetun kaivoksen.
Julius Ailio on kenties Pitkärannan kaivoksen läheisyyden vuoksi 1898 tutkinut Litorianmeren aikaisia rantamuodostumia Salmin Mantsinsaarella ja Ailion 43 sivun saksankielisen tutkielman ja Mantsin kartan pohjalta ( http://tupa.gtk.fi/julkaisu/bulletin/bt_007.pdf kartta lopussa ) on Pariisin maailmannäyttelyn v. 1900 Suomen paviljonkiin laadittu Mantsin geologinen kohokartta osoituksena suomalaisesta tieteestä, Ile de Mantsinsaari, Dans Le Ladoga.

"Möhkö, jossa on masuuni, kuuluu Värtsilän alle". ( Rautaa järvimalmista. ) "Värtsilästä viedään rautaa Venäjälle suuret määrät, ja jollei tullimääräykset vaikeuksia tuottaisi, voitaisiin viedä paljoa enemmän," kirjoittaa Relander 1893.
Tsaari-Venäjän olen lukenut suojatulleilla suojanneen omaa teollisuuttaan suuriruhtinaskunnan vienniltä ja vuosina 1885 - 1914 "sortovuosina" sanotaan Suomen tulliautonomiaan kohdistuneiden uhkien laskeneen Venäjänkaupan 30 %:iin. Suomen teollisuuden oli etsittävä lisämarkkinoita lännestä ja Venäjän asettamat suojatullit olisivat siten saaneet metsäteollisuudenkin viennin suuntautumaan länteen ennen vuotta 1914?

Veikko Palvo

Vastaa Viestiin