pastore del dio
Viestit: 1
Liittynyt: 23.12.09 10:28

Mäntyharjun Iso-Pappilan museoalue; Monipuolinen kulttuurimatka 1800-luvulle ja 1900-luvun alkuun.

Mäntyharjuu sijaitsee Etelä-Savon kärjessä, aivan Savon sydämessä. Mäntyharju on nykyisin tunnettu kulttuurikunta taidekeskus Salmelan ansiosta. Kävelymatkan päässä taidekeskus Salmelasta sijaitsee historiallinen Iso-Pappilan alue, joka on tunnettu empiiristyylisestä pappila-rakennuksesta. Alue on hyvin säilynyt ja hoidettu kokonaisuus, joka puhkeaa kukkaan kesäisin kauniin ja rehevän järvi-Suomi -maisemansa ansiosta.

Kokonaisuudessaan koko Iso-Pappilan alue on monipuolinen historiallinen matkailukohde suomalaisen historian ystäville. Iso-Pappilan alue sisältää vanhojen Pappila-rakennusten lisäksi hyvin säilyneen veteraanipuiston, jossa on esillä juoksuhautojen ja kaluston lisäksi hyvin säilyneitä tavaroita toisesta maailmansodasta.

Kesäisin alueella esitetään myös kesäteatteria, joka tarjoaa hersyvää suomalaista sielunmaisemaa perisuomalaisten näytelmien muodossa. Kesäteatteria esitetään yleensä paikkakuntalaisten voimin noin parin viikon ajan kesällä.

Taidekeskus Salmela kruunaa koko Iso-Pappilan alueen tarjonnan. Taidekeskuksessa on kesäisin esillä paljon nuorten ja lupaavien taiteilijoiden teoksia. Alueella sijaitseva ravintola Kesäheinä tarjoaa historian ja kulttuurin ystäville korkealuokkaista ruokaa.

Paikka puhkeaa todelliseen kukkaan kesällä, ja muutenkin suurin osa edellä mainituista paikoista on auki kesäisin. Lämpimästi voin suositella esimerkiksi yhden päivän reissua savon sydämeen.

Marja Diekema
Viestit: 1
Liittynyt: 23.01.12 13:24

Re: Mäntyharjun Iso-Pappilan museoalue; Monipuolinen kulttuurimatka 1800-luvulle ja 1900-luvun alkuun.

"Mäntyharjun Iso-Pappilan historiasta sen pappissuvuista kerrotaan teoksessa "Suomalaiset pappilat", Kulttuuri-, talous- ja rakennushistoriaa,
Marja Terttu Knapas, Markku Heikkilä, Timo Åvist, SKS 2009. Mukana olevat hienot vanhat valokuvat elävöittävät kertomusta. Valokuva kirkkoherra Viktor Bernerin perheestä pappilan salissa vuonna 1913 on erityisen tunnelmallinen. Mukava kuulla, että pappilan alue toimii nykyään elinvoimaisena museona"

Palaa sivulle “Matkailua historiaan”