jullehoi
Viestit: 2
Liittynyt: 27.11.10 09:57

Tallinnaa 2009

Tallinnaa
Viime syksyinen käynti ja muutaman päivän oleilu Tallinnassa oli ihan antoisaa. Muistissa oli ensimmäiset käynnit siellä neuvostovallan aikaan n. 40 vuotta sitten. nyt kaupunki oli kuin uudesti syntynyt. Vanhan Raatihuoneen torin seutu loi tunnelmallisen kuvan vanhasta Tallinnasta. Uudet modernit hotellit taustalla ilmensivät uutta aikaa. Silhuetissa hivenen häiritsi usean hotellin oudot piirteet. Olisi toivonut, että olisi löytynyt hivenen sävytystä vanhaan rakennuskantaan.
Kävelyt kaupungin pääturistipaikoilla oli antoisaa, mutta kuitenkin ruokahetket Raatihuoneen torin ravintoloissa loi leppoisaa tunnelmaa. Lyhyelle lomaretkelle aiomme piipahtaa ensivuonnakin
Maantiede ja ilmasto

Tallinna sijaitsee Suomenlahden etelärannalla. Kaupungin alueella on yhteensä 46 kilometriä rantaviivaa, ja siihen kuuluu kolme suurehkoa niemimaata: Koplin, Paljassaaren sekä Kakumäen niemimaa. Keskustan eteläpuolella sijaitsee myös pieni Ülemistejärvi. Tallinnalle ovat tyypillisiä kylmät talvet, viileät ja vähäsateiset keväät, lämpimät kesät ja pitkät sateiset syksyt. Ilman keskilämpötila on helmikuussa −5 °C ja heinäkuussa 16 °C.
Itsenäisyysjulistus ja pääkaupunki
Vuonna 1918 Viro julistautui itsenäiseksi saksalaisten hyökättyä Latviasta Viron kautta kohti Petrogradia Brest-Litovskin rauhanneuvotteluiden juututtua Neuvosto-Venäjän passiiviseen vastarintaan. 24. helmikuuta 1918 annetun itsenäisyysjulistuksen jälkeen Viron itsenäisyyshallitus joutui painumaan maan alle, koska saksalaiset eivät hyväksyneet itsenäisyyttä. Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan kykeni virolaishallitus toimimaan ja Tallinnasta tuli maan pääkaupunki. Vuodenvaihteessa 1918/1919 kuitenkin neuvostovenäläiset joukot hyökkäsivät idästä, ja rintama siirtyi kymmenien kilometrien päähän Tallinnasta. Suomalaisia, ruotsalaisia ja tanskalaisia vapaaehtoisia tuli Viroon puolustuksen tueksi.
Neuvostoliiton aika
Viro teki sopimuksen painostettuna Neuvostoliiton kanssa 1939, ja vältti talvisodan kaltaisen tapahtuman. Seuraavana vuonna 1940 Neuvostoliitto jatkoi painostusta ja lopulta otti vallan Virossa 1940. Viro muuttui neuvostotasavallaksi ja elokuussa 1940 Neuvostoliiton jäseneksi, Eestin sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Natsi-Saksan hyökättyä liittolaistensa ja kanssasotijoidensa kanssa Neuvostoliittoon Viron alueesta tuli Viron päähallintopiiri, joka kuului Ostlandin valtakunnankomissariaattiiin vuoteen 1944 saakka, jolloin Eestin sosialistinen neuvostotasavalta palautui. Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimat ADD pommitti kaupunkia raskaasti 9.–10. maaliskuuta 1944, jolloin 53 % siitä tuhoutui ja 1 400 ihmistä sai surmansa. Saksalaisten vetäydyttyä Puna-armeija hyökkäsi Tallinnaan 22. syyskuuta 1944 ja Viro siirtyi taas Neuvostoliiton miehittämäksi, Viron sosialistiseksi neuvostotasavallaksi, jonka pääkaupunki Tallinna oli.
Tallinnassa pidettiin vuoden 1980 kesäolympialaisten purjehduskilpailut, vaikka kisat muilta osin pidettiin Moskovassa. Vuonna 1987 Tallinnassa oli lähes 500 000 asukasta, mutta Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen runsaasti venäläisasukkaita on lähtenyt kaupungista. Tallinnasta tuli itsenäisen Viron pääkaupunki vuonna 1991.
Nykyaika
Tallinnan vanhakaupunki otettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1997. Vuonna 2011 Tallinna on yhdessä Turun kanssa Euroopan kulttuuripääkaupunki.
Nähtävyyksiä

Raekoja plats Tallinnan vanhassakaupungissa.
Raatihuoneentorin ja historiallisen Vanhankaupungin lisäksi Tallinnassa on paljon museoita, esimerkiksi kaupunginmuseo, Viron historiallinen museo entisessä Suurkillan talossa, kidutusmuseo, luonnontieteellinen museo, taidemuseo ja palontorjuntamuseo. Muita nähtävyyksiä ovat esimerkiksi tuomiokirkko, kaupunginmuuri, tv-torni ja kasvitieteellinen puutarha sekä laululava, jossa joka viides vuosi pidetään Tallinnan laulujuhlat. Tallinnassa on myös eläintarha, joka on varsinkin lapsiperheiden suosiossa. Tallinnan keskiaikainen kaupunginmuuri oli aikanaan tehokas puolustuseste. Aikanaan 16 metriä korkeasta, kolme metriä leveästä ja neljä kilometriä pitkästä muurista on jäljellä kaksi kilometriä ja 26 tornia.
Kirjoitti Jukka Heininen

Helena Pilke
Viestit: 34
Liittynyt: 24.11.09 21:24
Viesti: Kotisivu

Re: Tallinnaa 2009

Kuva
Tarkoitatko kidutusmuseolla Patarein vankilaa? Historiasta kiinnostunut matkailija varmaan piipahtaa mielellään myös (elleivät kaikki jo ole siellä käyneetkin :-)) miehitysmuseossa (Okupatsiooni Muuseum). Se sijaitsee osoitteessa Toompea 8, eli on ihan vanhankaupungin kupeessa ja siis mukavasti tavoitettavissa vaikkapa päiväristeilynkin aikana.

Myös merenkulkumuseo, Eesti Meremuuseum, on paikka jota mieluusti suosittelen. Sen paikkakin on varsin historiallinen: tykkitorni Paks Margareeta oli aikoinaan osa kaupungin puolustuslinjaa.
Kuva

Palaa sivulle “Matkailua historiaan”