kat86
Viestit: 1
Liittynyt: 28.12.10 20:58

Susiluola

Päätin tehdä viime kesänä retken susiluolalle, josta olin useasti tutuiltani kuullut. Ystäväni toimi sielä koko kesän oppaana ja päätin, että nyt on hyvä aika käydä itsekin luolaan tutustumassa.
Susiluola sijaitsee siis Pohjanmaalla, Kristiinankaupungin ja Karijoen rajalla. Se on Suomen vanhin ja ainoa ns. paleoliittista kivikautta edustava muinaisjäännös.

Ensimmäiset esihistorialliset esineet sieltä löydettiin vuonna 1996 ja kaivauksia luolille tehtiin vuosina 1997-2000 ja 2003.
Tutkimuatulokaiwn perustella luolassa on asunut Neandertalin ihminen noin 75000-125000 vuotta sitten. Tutkimukset ovat herättäneet laajaa kiinnostusta myös ulkomailla.

Mistään muualta Pohjoismaista ei tunneta paikkaa, jossa olisi mannerjään peittämällä alueella säilynyt jälkiä Neandertalin ihmisen toiminnasta. Luolaa ympäröivä maasto on täynnä merkkejä jääkaudelta. Luolan lisäksi samalla aluella on myös ns. kivipuisto.

Susiluola on erittäin harvinainen ja kokemisen arvoinen historiallinen nähtävyys kotimaassamme. Susiluolalla on myös opastuskeskus,mikäli haluaa tarkemmin perehtyä luolan historiaan. Suosittelen tutustumista!

Palaa sivulle “Matkailua historiaan”