Tero Älli
Viestit: 1
Liittynyt: 03.04.11 13:05

Retkivinkki Etelä-Englantiin matkaaville: vietä päivä Oxfordissa

Kuva

Kävin kesällä 2010 matkalla Englannissa. Pääosan ajasta vietin Lontoossa, mutta yhtenä päivänä matkaseurueemme teki retken Oxfordiin. Useimmille Lontoon turisteille saattaa käydä niin, että matkapäivät kuluvat kaupungin turistikohteissa. Päiväretki suurkaupungin ulkopuolelle tuo matkaan mukavaa vaihtelua, ja erityisesti historiasta kiinnostuneille Oxfordin vanhakaupunki on ehdoton nähtävyys.

Oxfordin kaduilla voi vielä aistia sitä vanhaa Englantia, joka on esimerkiksi modernista Lontoosta jo valtaosin kadonnut. Siinä missä Lontoon historialliset nähtävyydet rajoittuvat tunnettuihin yksittäisiin nähtävyyksiin, Oxfordissa on säilynyt kokonainen historiallinen kaupunginosia kapeine kujineen, komeine rakennuksineen ja kauniine puistoineen.

Erityisesti Oxfordin yliopiston kampusalue on kokemisen arvoinen. Alueella on lähes 40 collegea rakennuksineen, joista suurin osa on rakennettu ennen 1700-lukua. Valitettavasti ylipistojen sisäpihoja ja rakennuksia on ihailtava ulkopuolelta, sillä yliopistot ovat edelleen täydessä toiminnassa ja siksi niiden alueella kuljeskelu on osittain rajoitettua. Jotkin yliopistot ovat kuitenkin sisäänpääsymaksua vastaan avoinna yleisölle. Esimerkiksi Christ Church Collegen opastetuilla kierroksilla voi astua Harry Potterin maailmaan. Myös tutustuminen Bodleian Libraryyn käsikirjoitus-kokoelmineen ja rakennusympäritöineen on elämys jokaiselle historiasta kiinnostuneelle. Tässä tapauksessa kannattaa kuitenkin turvautua opastettuun kierrokseen.

Oxfordissa on parasta vierailla juuri kevät-kesällä, sillä silloin yliopistot ovat vielä täydessä toiminnassa ja se myös näkyy katukuvassa. Ylikomisario Morse tv-sarjasta kiinnostuneet voivat ruokailla hänen lempi-pubissaan Turf Tavernissa. Toisena ruokailuvaihtoehtona on myös omaehtoinen piknik kampusalueen nurmella keskellä kaupungin historiaa.

* Oxfordin kaupungin sivut
* Wikipedia: Oxford

Palaa sivulle “Matkailua historiaan”