Maria Kallio
Viestit: 99
Liittynyt: 24.09.09 09:38
Paikkakunta: Pirkkala, Turku

Keisari Neron palatsi avataan yleisölle


Rekonstruktio keisari Neron palatsista. Kuva: Progetto Katatexilux 2011.

Rooman viides keisari Nero tunnetaan tyrannina, joka vainosi varhaisia kristittyjä ja surmautti oman perheensä jäseniä. Häntä on jopa syytetty suuren palon sytyttämisestä vuonna 64 jKr. jolloin Rooman kaupunki koki valtavia tuhoja. Nyt kuitenkin turistit saavat mahdollisuuden päästä kierrokselle hänen ensimmäiseen palatsiinsa.

Italian viranomaiset ilmoittivat palatsin avaamisesta yleisölle keisari Nerosta kertovan näyttelyn avajaisissa. Ristiriitaisesta hallitsijasta koottu näyttely käsittää tärkeimmät arkeologiset paikat Roomassa aina Colosseumista Forumiin asti. Näyttelyn tarkoituksena on tuoda esiin keisari Neron monet kasvot. Nerosta kertova näyttely jatkuu Roomassa syyskuulle, mutta Palatinus-kukkulalla sijaitseva palatsi, jossa Nero asui hallituskautensa alussa, aukeaa yleisölle syyskuussa.

Nerosta tuli keisari 17-vuotiaana vuonna 54 jKr. Hän joutui pakenemaan Roomasta hänen omien joukkojensa noustua asein häntä vastaan. Hän ehti surmata itsensä ennen kiinniottoa ja oli kuollessaan vain 31-vuotias.

Näyttelyn kuraattorin Rossella Rean mukaan kirjalliset lähteet kuvailevat Neroa usein julmaksi tappajaksi, joka vain soitteli lyyraansa samalla kuin Rooma paloi. ”Todellisuudessa uskomme ettei hän ollut vastuussa tulipalosta sillä hänen ylellinen talonsa sytytettiin ensimmäisten joukossa,” kertoo Rea.

Nero asui Domus Transitoria nimisessä palatsissa adoptioisänsä Claudiuksen ja äitinsä Agrippinan kanssa. Valtava palatsi oli arkkitehtuurinen taidonnäyte, joka ulottui Palatinukselta Esquilinus-kukkulan puutarhoihin saakka. Palatsi jäi kovin lyhytikäiseksi sillä se valmistui vuoden 60 jKr. paikkeilla ja tuhoutui neljä vuotta myöhemmin Rooman palossa. Niin sanottu ”kultainen talo” eli Domus Aurea korvasi vanhan palatsin.

Neroa seuranneet hallitsijat tuhosivat ensimmäisen palatsin jäänteet lähes kokonaan. Ensimmäiset arkeologiset kaivaukset alueella tehtiin jo 1700-luvun alussa ja tutkimukset ovat jatkuneet aina tähän päivään saakka. Arkeologisten todisteiden valossa tutkijat ovat pystyneet luomaan kolmiulotteisen mallin palatsin rakenteista.

Lähde:
"Tyrannical Roman Emperor's Home Reconstructed" (Discovery News 15.4.2011)


Lisätiedot:
Keisari Nero Rooman museoiden näyttelyssä (Soprintendenza Speciale per i beni archeologici di Roma)

Discovery Newsin virtuaalikierros Neron palatsissa (Discovery News)

Tiede-lehden artikkeli "Keisari Nero imagoaan parempi päämies" (Tiede-lehti 7.7.2006)

Keisari Nero Wikipediassa (Wikipedia)

Palaa sivulle “Matkailua historiaan”