Mikko Peltomaa
Viestit: 1
Liittynyt: 21.11.11 11:27

Espanjan Galicia

Tein, muutaman ei historiasta kiinnostuneen ystäväni kanssa, viikon mittaisen "road-tripin" Espanjan Galiciassa. Eli kyseessä ei ollut historiankohteiden tarkasteluun keskittynyt matka, mutta tästä huolimatta karkasin aina silloin tällöin tutkiskelemaan kohdalle osuneita kohteita. Tässä muutama maininta.

Galiciassa silmiinpistävää on valtava vanhojen, jopa keskiajalta peräisin olevien, ns. "viljasiilojen", eli hórreoiden määrä. Niitä löytyy erikokoisia ja näköisiä, ja jotkut ovat suoranaisia veistoksellisia mestariteoksia.

Kuva

Myös galicialaiset hautausmaat ovat katolilaisella estetiikalla koristeltu huippuunsa, ja niissä silmä saattaa viipyä kauankin.

Kuva

A Coruñan maakunnassa sijaitseva Dolmen de Dombate on kivikautinen monoliitti, jota pääsimme tarkastelemaan paikalla olleen arkeologin ohjastuksella. Suositeltava kohde mikäli arkeologia tai kivikautiset rakennelmat kiinnostavat.

Kuva

Matkasimme Ciesin saarille Vigosta moottoriveneitse. Matkan varrella kuskimme ja isäntämme näytti meille saarten eteläpuolella olevan niemenkärjen, josta Cristóbal Colón, eli suomalaisittain Kristoffer Columbus lähti kuulemma kuuluisalle matkalleen. Nyökyttelin tuolloin kiehtovuuden tilassa katsellessani tuota merkittävää niemenkärkeä, mutta myöhemmin en ole kyllä löytänyt miehen väitteille todisteita. Ensimmäinen Kolumbuksen matka lähti eteläisestä Espanjasta, mutta seuraavien matkojen lähtöpaikoille en ole vielä löytänyt varmuutta. Ehkä mies tarkoitti jotain niistä. Samainen venekuski ohjasti meidät myöhemmin vauhdikkaasti näyttävän roomalaisaikaisen Contesampaion sillan alitse Pontevedran kaupungissa.

Kuva

Meille kerrottiin, että Finisterren niemenkärki Länsi-Galiciassa olisi Euroopan mantereen läntisin kohta, joten siellä piti käydä pyörähtämässä. Paikalta löytyi komea majakkarakennus, sekä muutamia irtokenkiä, jotka olivat jääneet pyhiinvaeltajilta jälkeen. Paikalta voi löytää myös roomalaisia rakennelmia.

Kuva

Galiciasta löytyvien kuumien lähteiden ääreltä voi löytää aina roomalaiselta aikakaudelta lähtien, erilaisia historiallisia rakennelmia, kuten vaikkapa roomalaisten leirien raunioita tai kylpylärakennuksia.

Kuva

Aikaisemmassa topicissa kyseltiin että voiko matka luoda kiinnostuksen historiaan. Omalla kohdalla väite pätee, ainakin mitä tulee Galiciaan. Kaiken kaikkiaan Galicia pursuaa historiaa juuri niin paljon kuin sitä vain jaksaa etsiä. Vaikka matkamme fokus ei ollutkaan historiallisissa kohteissa, jäivät ne ainakin allekirjoittaneelle päällimmäisenä mieleen. Emmekä edes vierailleet Herkuleen tornilla A Corunassa tai mahtavassa Santiago de Compostelassa.

KuvaKuva

Palaa sivulle “Matkailua historiaan”