Tuomo Yrttiaho
Viestit: 201
Liittynyt: 18.04.11 09:40

Bunce Islandin linnoitus - orjakaupan historiasta Sierra Leonen matkailuvaltti

30 kilometrin päässä Sierra Leonen rannikosta sijaitseva Bunce Island oli 1700-luvulla yksi Länsi-Afrikan vilkkaimmista orjakauppapaikoista. Nyt saaren unohdettu linnoitus on määrä entisöidä ja avata vierailijoille samalla kun maan pääkaupunkiin avautuu alueen orjakaupan historiaan keskittyvä museo. Sierra Leonen raskaan menneisyyden toivotaankin elvyttävän yhä verisestä sisällissodasta toipuvan maan turismia.



Bunce Islandin linnoitus. Kuva maalauksesta vuodelta 1805. Wikimedia Commons.

Amerikan mantereelle suuntautunut orjakauppa kävi Länsi-Afrikassa kuumimmillaan 1700-luvulla. Sierra Leonen Bunce Island oli oivallisen sijaintinsa vuoksi yksi alueen tärkeimmistä kauppapaikoista. Se sijaitsee riisin viljelystä tunnetulla läntisen Afrikan alueella, jota kutsuttiin toisinaan myös nimellä Rice Coast, Riisirannikko. Alun perin brittien noin vuonna 1670 perustama linnoitus välitti lähes parin sadan vuoden ajan orjia muun muassa nykyisten Georgian ja Etelä-Carolinan osavaltioiden alueelle, jossa kasvavat riisiplantaasit nielivät jatkuvasti suuria määriä orjatyövoimaa. 1800-luvulle tultaessa britit asettuivat orjakauppaa vastaan, jolloin myös Bunce Islandin merkitys kauppapaikkana väheni. Lopulta linnoitus autioitui vuosisadan puolivälin tienoilla.



Bunce Islandin pohjapiirros noin vuodelta 1727. Wikimedia Commons.

Nyt alueen historia on tarkoitus tuoda suuremman yleisön tietoisuuteen. Bunce Islandin unohduksiin vajonnut linnoitus on määrä entisöidä ja avata vierailijoille. Vuosien saatossa muun muassa kosteus ja luonto ovat kohdelleet kaltoin linnoituksen rakenteita, mutta puiden ja köynnösten alla sen seinät seisovat yhä vankkoina muistuttamassa saaren synkästä menneisyydestä. Viidenkymmenen minuutin venematkan päässä pääkaupunki Freetownista sijaitsevan saaren toivotaan houkuttelevan paikallisen väestön ohella ulkomaalaisia turisteja, erityisesti omista juuristaan kiinnostuneita amerikkalaisia.Lisäksi Freetowniin on suunnitteilla alueen orjakauppaan keskittyvä museo, jonka on tarkoitus avata ovensa yleisölle vuonna 2015. Hankkeet ovat saaneet rahoitusta muun muassa amerikkalaisilta tahoilta.

Länsi-Afrikan maista Ghana ja Senegal ovat toistaiseksi vetäneet orjuuden historiasta kiinnostuneita turisteja tehokkaammin puoleensa liikenneyhteyksien ja muun infrastruktuurin ollessa Sierra Leonessa vuosina 1991 - 2001 riehuneen sisällissodan jäljiltä vielä paikoin huonossa kunnossa. Bunce Islandin uskotaan kuitenkin elvyttävän matkailun ohella myös köyhän valtion taloutta.

Lisää Bunce Islandista:

Visit Sierra Leone: Bunce Island

BBC: Sierra Leone seeks to move into slave tourism

Palaa sivulle “Matkailua historiaan”