Tuomo Yrttiaho
Viestit: 201
Liittynyt: 18.04.11 09:40

Kuvamatka kadonneeseen maailmaan – Vogelsangin aavekaupunki

Der Spiegelin verkkosivustolla on esillä valokuvagalleria neuvostojoukkojen tukikohtanaan pitämästä saksalaiskaupungista, joka autioitui Neuvostoliiton hajottua. Tunnelmalliset valokuvat avaavat portin kadonneeseen maailmaan.

Toisen maailmansodan jälkeen Berlinistä luoteeseen sijaitsevasta Vogelsangista tuli yksi suurimmista neuvostoarmeijan ulkomaisista tukikohdista. Parhaimmillaan kaupungissa asui noin 15 000 ihmistä. Nykyisin keskelle Brandenburgin metsikköjä unohtunut kaupunki on autio rakennusten seistessä tyhjillään.

Neuvostoliiton ydinasetukikohtana palvelleella kaupungilla oli armeijan rakennusten lisäksi muun muassa oma koulunsa, päiväkotinsa sekä elokuvateatterinsa. Hitaasti rappeutuvat rakennukset ovat vielä toistaiseksi suhteellisen hyvässä kunnossa: talojen seinillä näkyy yksityiskohtaisia koristemaalauksia kadonneen suurvallan ajalta ja paikoilleen unohtuneet esineet muistuttavat kaupungissa kerran eletystä elämästä.

Viimeiset sotilaat poistuivat Vogelsangista vuonna 1994. Alueella on kuitenkin myös elämää, sillä aavekaupungin vieressä sijaitsee pieni Vogelsangin kylä, jonka juna-asemalle utelias matkailija voi seuraavalla Berliinin retkellään suunnata.

Valokuvia Vogelsangista (Der Spiegel)
Der Spiegelin artikkeli aiheesta (6.7.2012)

Palaa sivulle “Matkailua historiaan”