Niina Siivikko
Viestit: 47
Liittynyt: 04.05.15 08:59
Paikkakunta: Turku

20 vuotta Srebrenican kansanmurhasta - onko toipumisesta toivoa?

Srebrenican kansanmurhasta tulee tässä kuussa kuluneeksi 20 vuotta. Osana Bosnian sotaa tehdyssä verilöylyssä serbijoukot tappoivat noin 8 000 pääsääntöisesti muslimi-taustaista bosniakkia. Tapahtumia ei ole kyetty jättämään taakse useistakaan syistä - Serbia on myöntänyt verilöylyn, mutta ei ole suostunut kutsumaan sitä kansanmurhaksi, läheskään kaikkia uhreja ei ole kyetty tunnistamaan ja useat ovat edelleen kateissa. Heinäkuun aikana tilanne leimahti taas, kun Serbian ystäväksi kiittelemä Venäjä käytti veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa ja vastusti Srebrenican tapahtumien nimittämistä kansanmurhaksi. Serbian pääministeri taas ajettiin muutamaa päivää myöhemmin kivisateessa ulos 20-vuotismuistotapahtumasta Srebrenica-Potočarissa.


Kuva: Uhrien nimet muistomerkissä Srebrenica-Potočarissa. (Michael Büker/Wikimedia Commons)

Verisen sodan verisin tapahtumaketju

Bosnian sotaa käytiin vuoden 1992 alusta vuoden 1995 loppuun Jugoslavian hajottua serbien, kroaattien ja bosniakkien kesken. Erilaiset etniset ja uskonnolliset ryhmät elivät tiiviisti limittäin toistensa kanssa, eikä aina ollut itsestään selvää se, mille puolelle kukainenkin kuului. Epätietoisuus ja pitkään kyteneet kaunat heijastuivat etenkin siviiliväestöä kohtaan tehdyissä hirmutöissä ja Bosnian sodasta muodostui yhdessä muiden Jugoslavian hajoamissotien kanssa erittäin verinen. Kaikki osapuolet syyllistyivät sodassa raakuuksiin, mutta teoista kammottavimpana historiankirjoihin jää serbijoukkojen Srebrenican kaupungin alueella suorittama etninen puhdistus, Srebrenican kansanmurha. Sen aikana alueelta siirrettiin noin 25 000 pääsääntöisesti muslimi-taustaista bosniakkinaista ja -lasta, sekä surmattiin järjestelmällisesti noin 8 000 miestä ja poikaa, nuorimmat heistä hädin tuskin teini-ikäisiä.

YK:n suoja-alue jäi sanahelinäksi

Serbit olivat saartaneet Srebrenican kaupungin jo vuonna 1992. Srebrenica oli julistettu YK:n suoja-alueeksi ja siellä oli verilöylyn aikaan sijoitettuna myös 370 YK:n hollantilaista rauhanturvaajaa. Suoja-alue osoittautui lopulta kuitenkin vain sanahelinäksi molemmin puolin - serbijoukot hyökkäsivät sinne lähetettyjen avustuskuljetusten kimppuun jo ennen kaupungin valtaamista, bosniakit taas tekivät kaupungista käsin iskuja serbien hallitsemiin lähikyliin. YK:n hollantilaiset rauhanturvaajat olivat voimattomia ja epätietoisia siitä, miten ja kenen tekemiin tekoihin lopulta puuttua, jos mitään olisi edes tehtävissä. Lopulta 11. heinäkuuta 1995 serbijoukot valtasivat kaupungin hollantilaisten katsellessa avuttomina vierestä.

Kaupungissa olleet 25 000 - 30 000 bosniakkia - sekä kaupungissa entuudestaan asuneita että sinne muualta saapuneita pakolaisia - etsivät turvaa hollantilaisjoukkojen tukikohdasta. Väkivaltaa, murhia ja raiskauksia todistettiin kaupungissa runsaasti, mutta myös kammottavat tarinat niistä levisivät nopeasti ja lisäsivät paniikkia entisestään. Naiset ja lapset lähetettiin busseilla kohti bosniakkialueita, mutta miesten ja poikien teloittaminen aloitettiin välittömästi. Satunnaisilta tuntuneiden teloitusten lisäksi seuraavien päivien aikana toteutettiin useampia suunnitelmallisia massateloituksia kaupungin ympäristössä.

Epätoivoinen marssi kohti turvaa

Noin 10 - 15 000 bosniakkimiestä oli lähtenyt kaupungista valtauspäivänä epätoivoiselle 55 kilometrin marssille pohjoiseen, kohti Tuzlan kaupunkia. Matkalla puoliksi sotilaista, puoliksi siviileistä koostuneeseen ryhmään kohdistettiin useita iskuja ja kiinnijääneet tapettiin joko välittömästi tai vietiin joukkoteloituspaikoille. Marssiin kohdistuneet iskut ja paniikki saivat ryhmän nopeasti hajoamaan pienempiin osiin. Silminnäkijät kertoivat myöhemmin, että serbijoukot olivat muun muassa käyttäneet YK:n ja Punaisen Ristin joukoilta ottamiaan asusteita houkutellakseen bosniakkeja antautumaan, mutta teloittaneet kaikki antautuneet.

Olosuhteet olivat marssilla muutenkin erittäin vaikeat, sillä harvalla oli mukanaan edes juomavettä, saati sitten ruokaa. Lisäksi matkaa tehtiin jo valmiiksi erittäin uupuneina useampi päivä kovassa helteessä. Lopulta perille Tuzlaan pääsi marssijoista noin kolmannes. Juuri marssijoiden ruumiita on edelleen runsaasti kateissa, sillä vuoristoisen reitin maastoa puretaan miinoista edelleen.


Kuva: Avattu joukkohauta Potočarissa vuonna 2007. (Adam Jones/Flickr)

Teloitusten uhrit haudattiin serbien toimesta pääsääntöisesti ensin kaivinkoneilla kaivettuihin joukkohautoihin. Haudat kaivettiin kuitenkin lähikuukausina uudelleen koneellisesti auki, jonka jälkeen jäännöksiä levitettiin edelleen useisiin pienempiin hautoihin. Juuri tätä massateloitusten jälkien peittelyä on myös pidetty yhtenä raskauttavimmista todisteista tehdyistä sotarikoksista.

Hollantilaisten ja YK:n vastuu?

Der Spiegelin vuonna 2005 haastattelema hollantilainen rauhanturvaaja Gerald Verhaegh vakuutti heidän tehneen tilanteessa voitavansa ja ymmärtäneen hirmutöiden laajuuden vasta jälkikäteen. Kevyesti aseistetuilla joukoilla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia ympäröivää serbiarmeijaa vastaan, eivätkä he pyynnöistä huolimatta saaneet mainittavaa apua joukkojen tai varusteiden muodossa, eivät Hollannilta eivätkä YK:lta:
"We were abandoned," he says. "The United Nations should have at least supported us, and our government should have better equipped us and they should have expanded our mandate." Under the mandate, the lightly armed Dutch soldiers were only allowed to shoot over the head of aggressors - even when they were attacked by Serbs.
Srebrenican uhrien omaiset haastoivat Hollannin oikeuteen. Pitkällisen oikeuskäsittelyn jälkeen oikeus vapautti valtion syytteistä heinäkuussa 2014 muiden Srebrenican uhrien osalta, mutta totesi vastuun ja vahingonkorvausten lankeavan Hollannille niistä n. 300 uhrista, jotka hollantilaiset rauhanturvaajat luovuttivat käytössään olleelta aidatulta tehdasalueelta serbiarmeijalle, ja jotka serbit sitten surmasivat.

Pitkä tie toipumiseen


Kuva: Uhrien jäännöksiä löytyy harvakseltaan ja useista eri paikoista. Teini-ikäisen pojan jäännökset kadonneiden etsintään erikoistuneessa ICMP-keskuksessa Bosniassa vuonna 2004. (Iain Guest/The Advocacy Projekt)

Kaikkia uhreja ei ole edelleenkään löydetty eikä kaikkia löydettyjä tunnistettu. Noin 1 200 henkilön kohtalo on vielä selvittämättä. Tämä johtuu ennen kaikkea teloitusten jälkeen suoritetuista uudelleenhautauksista, sillä ne ovat tehneet jäännöksien identifioinnista erittäin hidasta palapeliä. Saman henkilön ruumiinosia voi löytyä vielä lisää, useammastakin paikasta - kerrotaan esimerkiksi eräästäkin miehestä, jonka kuusi löydettyä luuta löytyivät viidestä eri hautapaikasta, jopa yli 30 km päässä toisistaan.
Omaiset joutuvat antamaan DNA-näytteitään uudelleen ja uudelleen, eikä hautaamisprosessi lopu koskaan. Toisaalta raastava tilanne on myös niillä, joiden läheisten kohtalo on vielä täysin auki. Srebrenican muistotilaisuudessa haudataan vuosittain aina uusia tunnistettuja vainajia, mutta määrä laskee tasaisesti vuosittain. Tänä vuonna hautaan laskettiin 136 uutta tunnistettua vainajaa.


Kuva: Ihmisjäänteitä uhrien tunnistamiseen keskittyvän ICMP:n ruumishuoneella Tuzlassa. (Witness.org/Flickr)

20 vuotta tapahtumien jälkeen tilanne alueella ja valtioiden välillä on edelleen erittäin jännitteinen. Alkukuusta Srebrenicassa järjestetyssä muistotilaisuudessa puhkesi välikohtaus, jossa verilöylyä aiemmin "hirvittäväksi rikokseksi" kutsunut Serbian pääministeri Aleksandar Vučić ajettiin pois kivi- ja pullosateessa.

Tilannetta on kiristänyt ennen kaikkea se, ettei Serbia ole anteeksipyynnöistään huolimatta suostunut kutsumaan tapahtunutta kansanmurhaksi, vaan kokee, että muiden kuin serbien tekemät vääryydet on unohdettu. Serbian mukaan rikoksia on tapahtunut, mutta niihin ovat syyllistyneet tuomittavat yksilöt, eikä takana ole ollut suunnitelmallisuutta. Toisaalta myös tästä esiintyy soraääniä: esimerkiksi Bosnian serbitasavallan presidentin Milorad Dodikin mielestä koko verityössä on kyseessä vuosisadan huijaus.
Heinäkuun alussa Venäjä taas käytti veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa ja ilmoitti, ettei se hyväksy Srebrenican tapahtumien nimittämistä kansanmurhaksi. Venäjän mukaan kansanmurhaksi nimeäminen olisi poliittinen ratkaisu, joka leimaisi vain serbit ja aiheuttaisi siten lisää jännitteitä Balkanille.

Aiemmin Srebrenican tapahtumat - miesten ja poikien suunnitelmalliset massateloitukset, naisten siirtäminen alueilta pois sekä tekojen peittely - on kuitenkin todettu kansanmurhaksi muun muassa sekä YK:n Jugoslavia-tuomioistuimessa että kansainvälisessä tuomioistuimessa.


Kuva: Brittiläinen Remembering Srebrenica on yksi tapahtumien muistamiselle ja niistä opettamiselle omistautuneista järjestöistä. Kuvakaappaus.

BBC:n haastattelema, marssista Tuzlaan selviytynyt Hasan Hasanović työskentelee nykyisin kuraattorina kansanmurhan muistokeskuksessa/hautausmaalla Srebrenica-Potočarissa. Hän korostaa tien tulevaan ja parantumiseen vievän ennen kaikkea tapahtumien myöntämisen ja muistamisen kautta. Tällä hetkellä asiasta ei paikallisten kesken puhuta, vaikka melkein kaikki ovat tekoja olleet todistamassa, eikä asiasta kerrota kouluissa:
We need recognition. We need -- those who are denying to stop to deny the genocide. We need them to admit what happened. We need them to admit this to the fullest extent, without any buts, any excuses. Then if they come to terms with this genocide, they should educate the children, put this in school curriculums.


Uutisia aiheesta:

* Der Spiegel: Dealing With Genocide: A Dutch Peacekeeper Remembers Srebrenica (Alwin Schröder/12.7.2005)
* Al Jazeera: Women Who Refuse to Die (18.7.2012)
* The Guardian: Dutch state liable for 300 Srebrenica massacre deaths (16.7.2014)
* Huffington Post: My Remarks Following Russia's Veto of a UN Security Council Resolution Commemorating the 20th Anniversary of the Genocide in Srebrenica (Samantha Power/8.7.2015)
* Yle: YK:n päätöslauselma Srebrenican kansanmurhasta kaatui Venäjän vetoon (Mikko Kuusisalo/8.7.2015)
* The Telegraph: Aleksandar Vucic: Hand remains 'outstretched' to Bosnia despite Srebrenica anniversary attack (Charlotte Krol/11.7.2015)
* The Guardian: Serbia’s president condemns ‘savage’ attack on PM at Srebrenica (12.7.2015)

Syvempää lukemista:

* HS: Katkera kansa (Tommi Nieminen/julkaistu uudelleen 10.4.2015)
* HS: Murhien maa (Ilkka Malmberg/2005)
* HistoryToday: Remembering Srebrenica (Suzanne Bardgett/2007)
* The Guardian: Srebrenica 20 years on: 'Every year I think this is the year I will bury my son' (Julian Borger/3.7.2015)
* The New York Times: Srebrenica Massacre, After 20 Years, Still Casts a Long Shadow in Bosnia (Dan Bilefsky & Somini Sengupta/8.7.2015)
* The Guardian: Why we are excavating the dead of Srebrenica (Kathryne Bomberger/9.7.2015)
* The New York Times: Srebrenica Revisited (Seema Jilani/10.7.2015)
* The Telegraph: What happened when a child of 1995 visited Srebrenica (Abdul Farooq/14.7.2015)


Videoita ja podcasteja:


* BBC Radio: The Lessons of Srebrenica
* BBC: Srebrenica massacre - Explained in under two minutes
* BBC: Serbian PM jeered and pelted by crowd at Srebrenica
* BBC: Srebrenica: 'Burying my twin was the most difficult day of my life'
* Al Jazeera: Women Who Refuse to Die
* Yle: Kansa, jonka maailma petti

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”