Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Ehdota Vuoden museojulkaisua

Suomen museoliitto ja ICOM Suomen komitea jakavat vuosittain kaksi museoalan tunnustuspalkintoa: Vuoden museo -palkinnon ja vuorovuosin jaettavan Vuoden museojulkaisu- ja Vuoden museoviestintäteko -palkinnon. Lisäksi palkintolautakunta voi halutessaan jakaa Vuoden erikoispalkinnon. Hakuaika vuoden 2016 palkinnoille on 31.12.2015 asti.

Tunnustuspalkinnot jaettiin ensimmäisen kerran 2014, jolloin Vuoden museoksi valittiin Forssan museo. Vuoden museojulkaisu oli Helsingin kaupunginmuseon Rasvaletti. Erikoispalkinto myönnettiin Nykytaiteen museo Kiasmalle. Tänä vuonna Vuoden museon titteliä kantaa Serlachius-museo Gösta.

Vuonna 2016 on vuorossa Vuoden museojulkaisu -palkinnon valitseminen. Vuoden museojulkaisu -palkinto jaetaan julkaisulle, joka sisällön ja esitystavan innovatiivisuudella tavoittaa poikkeuksellisen hyvin kohderyhmän.

Museojulkaisukilpailuun voi esittää museon tai jonkun muun yhteistyötahon kanssa tuotettu, painettu tai digitaalisesti julkaistu kirja, joka on ilmestynyt 1.1.2014 - 31.12.2015 välisenä aikana. Hakemukseen toivotaan hakijan/hakijoiden vapaamuotoinen perustelu, miksi teosta ehdotetaan Vuoden museojulkaisuksi sekä lyhyt taustoitus yhteistyöhankkeiden työnjaosta ja kustannusten mahdollisesta jakamisesta.

Tunnustuspalkintojen voittajat julkistetaan Inarissa Valtakunnallisten museopäivien yhteydessä 25.-27.5.2016. järjestettävässä Museogaalassa.

Vuoden museon -palkinto on kuvanveistäjä Pekka Kauhasen Esko-veistos.

Lisätietoja: Anne Sjöström (p. 050 590 9365, etunimi.sukunimi(a)naantali.fi)
tai Eeva-Liisa Taivassalo (p. 0444 300 703, etunimi.sukunimi(a)museoliitto.fi)

Lue lisää: http://www.museoliitto.fi/jasentiedotteet.php?aid=12083

Lähde: Museoliiton tiedote 13.10.2015

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”