Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot mm Suomen kaupunkirakentamisen historialle ja Suomi on ruotsalainen sarjalle

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen luovutti vuoden 2015 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 27.11. Elämäntyöpalkinnon saivat perinteenkerääjä, kulttuurintutkija, kirjailija Markku Nieminen Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin tunnetuksi tekemisen ja säilyttämisen puolesta tehdystä työstä sekä kustantaja, tietokirjailija, kääntäjä Kimmo Pietiläinen tieteellisen tiedon välittämisestä ja sen tuomisesta osaksi kansallista tietokulttuuria.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle. Elämäntyöpalkinnot ovat suuruudeltaan 20 000 euroa ja muut palkinnot 15 000 euroa.

Palkintoja tiedonjulkistamisesta myönnettiin vuonna 2015 kuusi:

1. Filosofian kandidaatti, kirjailija Tuula Korolainen, erityisopettaja, kirjailija Riitta Tulusto ja kuvittaja Maija Hurme teoksesta Lasten oma vuosikirja

2. Psykologian tohtori Taina Kuuskorpi ja filosofian maisteri, mediatutkija Juho Heikkinen teoksesta Psykologiset testit ja testaukset. Tosiasiat, uskomukset ja pelot

3. Professori Henrik Lilius ja filosofian maisteri Pekka Kärki sekä työryhmä filosofian tohtori, dosentti Janne Harjula, filosofian lisensiaatti Marja Terttu Knapas, filosofian lisensiaatti, filosofian tohtori h.c. Rainer Knapas, pääjohtaja, filosofian tohtori Juhani Kostet, yli-intendentti Marianna Niukkanen, tutkija Lauri Putkonen, filosofian tohtori Liisa Seppänen, erikoistutkija Jarkko Sinisalo, arkeologi Mervi Suhonen ja professori Kirsi Vainio-Korhonen teoksen Suomen kaupunkirakentamisen historia I ja II toimittamisesta ja kirjoitustyöstä

4. Kirjailija, tiedetoimittaja Tiina Raevaara ajankohtaisesta ja asiantuntevasta tiedonjulkistamisesta eri medioissa

5. Kirjailija, filosofian kandidaatti Juha Vakkuri Afrikkaa koskevan tiedon julkistamisesta sekä kirjatrilogiasta Afrikan poikki, Afrikan ympäri ja Afrikan sydämeen

6. Filosofian maisteri, toimittaja Marjo Vilkko ja työryhmä, ohjaaja Lilli Riihiranta, ohjaaja, vastaava tuottaja Antti Seppänen ja tietokirjailija, lääketieteen lisensiaatti Juhani Seppänen teoksesta ja televisiosarjasta Suomi on ruotsalainen

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä. TJNK on OKM:n asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla sekä muun kansallisen ja kansainvälisen tiedon kehitystä.

Lähde: Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnna tiedote 27.11.2015

Veikko I Palvo
Viestit: 1404
Liittynyt: 04.03.13 22:09

Re: Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot mm Suomen kaupunkirakentamisen historialle ja Suomi on ruotsalainen sarjalle

Tapio Onnela kirjoitti:

3. Professori Henrik Lilius ja filosofian maisteri Pekka Kärki sekä työryhmä filosofian tohtori, dosentti Janne Harjula, filosofian lisensiaatti Marja Terttu Knapas, filosofian lisensiaatti, filosofian tohtori h.c. Rainer Knapas, pääjohtaja, filosofian tohtori Juhani Kostet, yli-intendentti Marianna Niukkanen, tutkija Lauri Putkonen, filosofian tohtori Liisa Seppänen, erikoistutkija Jarkko Sinisalo, arkeologi Mervi Suhonen ja professori Kirsi Vainio-Korhonen teoksen Suomen kaupunkirakentamisen historia I ja II toimittamisesta ja kirjoitustyöstä


Lähde: Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnna tiedote 27.11.2015
Aalto-yliopiston professori Christer Bengs ei näytä olevan Kaupunkirakentamisen historia I ja II kirjoittajia, mutta hänellä on mielenkiintoisia kirjoituksia mm. aiheista Vertailua Suomen ja Ruotsin asuntotilastojen välillä https://www.julkari.fi/bitstream/handle ... sequence=1 ja
Korkean kadonnut kunnia:
"Korkean rakentamisen, yhdyskuntarakenteen tehokkuden ja väestötiheyden välillä vallitsee varsin monivivahteinen riippuvuus, http://www.yss.fi/journal/korkean-kadonnut-kunnia kaupunkirakenteen kehitystä keskiajalta alkaen ja kaavoitushan on aina ajankohtainenkin aihe.

Veikko Palvo

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”