Europa Nostra Finland
Viestit: 13
Liittynyt: 19.03.15 09:51
Viesti: Kotisivu

Suomalaiselle Adoptoi monumentti -hankkeelle EU:n ja Europa Nostran kulttuuriperintöpalkinto 2016

Kuva

Annikin kivikioskilla järjestettiin alkukunnostustalkoot yhteistyössä museon ja kioskin adoptoineen vapaaehtoisten kanssa.
Kuva: Miia Hinnerichsen 2014


Bryssel / Haag 7.4.2016
Euroopan komissio ja Europa Nostra julkistivat tänään vuoden 2016 Euroopan unionin kulttuuriperintöpalkintojen / Europa Nostra -palkintojen voittajat. Palkinto on kulttuuriperintöalan korkein kunnianosoitus Euroopassa. Nämä 28 palkinnonsaajaa 16 maasta ovat saaneet tunnustusta esimerkillisistä saavutuksistaan kulttuuriperintökohteen konservoinnissa, tutkimuksessa, kulttuuriperintötyölle omistautumisessa, kulttuuriperintökasvatuksessa, koulutuksessa tai kulttuuriperintötietoisuuden herättämisessä. Itsenäiset asiantuntijatuomaristot arvioivat kaikkiaan 187 yhteisön ja yksityishenkilön 36 Euroopan maasta lähettämää hakemusta ja valitsivat niiden joukosta voittajat. Kansalaiset eri puolilla maailmaa voivat nyt osallistua yleisön suosikin valintaan äänestämällä netissä mieleistään palkinnonsaajaa osoitteessa vote.europanostra.org.

Tuomaristojen valitsemat hankkeet ovat erinomaisia näytteitä luovuudesta, innovaatioista, kestävästä kehityksestä ja yhteiskunnallisesta osallistumisesta kulttuuriperintöalalla Euroopassa. Vuoden 2016 palkinnon saivat muiden muassa Espanjassa jyrkän rotkon reunaan rakennettu riippusilta, joka on avannut näkymän luonnonnähtävyyteen ja houkutellut seudulle uuden turismiaallon, Hollannissa kehitetty tehokas digitalisoimisprosessi, joka on tuonut lähes yhdeksän miljoonan eläin-, kasvi- ja geologisen lajin aineiston tutkijoiden saataville, Bosnia ja Herzegovinassa kansallismuseon työntekijöiden omistautunut työskentely kolmen vuoden ajan ilman palkkaa pitääkseen museon auki hankalassa poliittisessa tilanteessa sekä tietoisuutta herättänyt suomalaishanke, joka on houkutellut kansalaisia adoptoimaan yhteisölleen tärkeitä historiallisesti ja kulttuurisesti merkittäviä kohteita, hoitamaan niitä ja ottamaan niitä uudelleen käyttöön. Palkittujen joukossa oli ensimmäisen kerran islantilainen hanke: ranskalaisen sairaalan kunnostaminen ja muuttaminen museoksi Faskrudsfjordurissa.

“Lämpimät onnitteluni voittajille ja heidän taustajoukoilleen poikkeuksellisen hienosta työstä. Heidän lahjakkuuteensa ja sitoutumisensa ansiosta lukuisia Euroopan kulttuuriperintöaarteita on säästynyt ja elpynyt tuleville sukupolville. Heidän hankkeensa kiinnittävät huomiota kulttuuriperintöön yhteiskunnan ja talouden strategisena voimavarana Euroopassa. Kulttuuriperintö yhdistää ihmisiä ja rakentaa siltoja menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille. Samalla se edistää taloudellista kasvua, kestävää kehitystä ja yhteiskunnallista osallistumista, mikä on nykypäivänä tärkeämpää kuin koskaan. Sen vuoksi me tuemme palkintoja ja muita kulttuuriperintöhankkeita Luova Eurooppa -ohjelman kautta nyt ja jatkossa”, Tibor Navracsics, EU:n koulutus-, kulttuuri-, nuoriso- ja urheiluasioista vastaava komissaari sanoo.

“Kaikki nämä palkitut saavutukset osoittavat, että kulttuuriperinnöllä on merkitystä Euroopalle ja sen kansalaisille. Kulttuuriperintö edistää kestävää taloudellista kehitystä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta monikulttuurisissa yhteiskunnissamme, kuten Euroopan unionin elimet ovat laajasti tunnustaneet ja jota osoittaa tuore kulttuuriperinnön merkitystä Euroopalle koostanut raportti Heritage Counts for Europe. Olen iloinen, että tämän vuoden palkintojuhla järjestetään synnyinkaupungissani Madridissa ja juuri Zarzuela-teatterissa, joka on merkittävä kulttuuriperintökohde”, tunnettu oopperalaulaja ja Europa Nostran puheenjohtaja Plácido Domingo toteaa.

Komissaari Tibor Navracsics ja maestro Plácido Domingo isännöivät 24. toukokuuta historiallisessa Zarzuela-teatterissa järjestettävää korkean tason palkintojuhlaa. Juhla kokoaa yhteen jopa 1000 kulttuuriperintöalan ammattilaista, vapaaehtoista ja tukijaa joka puolelta Eurooppaa sekä korkean tason edustajia EU-elimistä, isäntämaasta ja muista EU:n jäsenmaista. Juhlassa julkistetaan palkinnon saajien joukosta valitut seitsemän Grand Prix -voittajaa, joista kukin saa 10 000 euron rahapalkinnon, sekä Yleisön valinta -palkinnon saaja.

Palkinnonsaajat esittelevät kulttuuriperintösaavutuksensa Excellence Fair -tapahtumassa 24. toukokuuta Madridin arkkitehtikorkeakoulun päärakennuksessa ja osallistuvat lukuisiin 22.-27. toukokuuta Madridissa järjestettävän kulttuuriperintötapahtuma European Heritage Congressin verkostoitumistilaisuuksiin. Tapahtumat järjestää Europa Nostra osana EU:n Luova Eurooppa -rahoitteista Mainstreaming Heritage -hanketta.


LISÄÄ TIETOA

http://www.europanostra.org/news/748
Twitter: @europanostra

Voittajaprojekteista:
Tietoa ja tuomariston lausunnot http://www.europanostra.org/laureates-2016/
korkean resoluution kuvat http://www.flickr.com/photos/europanost ... 5891876612
videot https://www.youtube.com/user/EuropaNostraChannel

2016 palkinnon voittajat palkintoluokittain
(Maan nimen mukaan aakkostettuna)

Konservointi
▪ Conversion of De Hoorn brewery into a creative hub, Leuven, BELGIUM
▪ Byzantine Church of St. Peter in Kastania, Mani, GREECE
▪ Traditional Watermill in Agios Germanos, Prespes, GREECE
▪ The French Hospital in Faskrudsfjordur, ICELAND
▪ The Diocletian Baths: charterhouse and open-air pool, Rome, ITALY
▪ Museum Oud Amelisweerd in Bunnik, Utrecht, THE NETHERLANDS
▪ Fort Kijkuit in Kortenhoef, Noord-Holland, THE NETHERLANDS
▪ Cathedral and Diocesan Museum in Santarém, PORTUGAL
▪ The King's Little Pathway in El Chorro gorge, Malaga, SPAIN
▪ Six Churches in Lorca, Murcia, SPAIN
▪ Knockando Woolmill in Aberlour, Moray, UNITED KINGDOM
▪ Wimpole Hall’s Gothic Tower in Wimpole, Cambridgeshire, UNITED KINGDOM

Tutkimus ja digitointi
▪ Preservation of underwater archaeological sites, European project coordinated in Copenhagen, DENMARK
▪ ‘Granaries of Memory’, Bra, ITALY
▪ Digitisation of the Naturalis Biodiversity Center’s collection in Leiden, THE NETHERLANDS
▪ Conservation study of the village Gostuša in Pirot district, SERBIA
▪ Prehistoric Picture Project. Pitoti: Digital Rock-Art, Cambridge, UNITED KINGDOM

Omistautunut toiminta

▪ Employees and Activists of the National Museum of Bosnia and Herzegovina in Sarajevo, BiH
▪ Mrs. Giulia Maria Crespi, Milan, ITALY
▪ Friends of the Storfjord, Sunnmøre, NORWAY

Koulutus ja tietoisuuden herättäminen
▪ ‘The Great War through the eyes of a child’, Roeselare, BELGIUM
▪ ‘Star in School’, Karlovac, CROATIA
▪ ‘Adopt a Monument’, Tampere, FINLAND
▪ Preserving and promoting dance heritage, Berlin, GERMANY
▪ ‘The Little Museum of Dublin’, Dublin, IRELAND
▪ Cultural Heritage Education Programme: “Apprendisti Ciceroni”, Milan, ITALY
▪ Sustainable Development of Mourela Plateau, Peneda-Gerês National Park, PORTUGAL
▪ ‘Heritage Schools’, Bristol, UNITED KINGDOM

Europa Nostra -palkinnon voi saada lisäksi merkittävä kulttuuriperintösaavutus, joka ei ota osaa EU:n Luova Eurooppa -ohjelmaan.

Palkintoluokka omistautunut toiminta:
National Historical and Cultural Museum-Reserve "Niasvizh", Niasvizh, BELARUS


Adoptoi monumentti, Tampere

Pirkanmaan maakuntamuseon käynnistämä toimintamuoto kannustaa kansalaisia adoptoimaan lähiympäristössään sijaitsevia kulttuurihistoriallisesti merkittäviä monumentteja, hoitamaan niitä ja ottamaan ne uudelleen käyttöön. Vaikka adoptoijat eivät omista hoitokohteitaan, he ottavat vastuun niiden ylläpidosta ja seuraavat niiden kuntoa. Muistomerkkien hoidon lisäksi he tutkivat niiden historiaa ja järjestävät kohteilla erilaisia tapahtumia ja lisäävät siten paikallisyhteisöjen tietämystä omasta kulttuuriperinnöstään. Adoptoidut kohteet ovat usein olleet vuosikausia hylättyinä. Uusi toimintamuoto auttaa palauttamaan ne yhteisöissään jälleen näkyviksi ja korostaa niiden merkitystä.

”Adoptoi monumentti on luova tapa saada paikalliset asukkaat aktiivisesti mukaan paikallisen kulttuuriperinnön hoitoon ja vaalimiseen sekä edistää pienempien rakennusten suojelua. Kohteiden laaja valikoima ja eri aikakausien edustus kertoo toiminnan kattavasta luonteesta. Toiminta myös edustaa kestävää kehitystä, ja se on selvästi mahdollista ottaa käyttöön kaikkialla Euroopassa”, tuomaristo painotti.

Adoptoi monumentti on kasvanut nopeasti ja nauttii melkoisesta suosiosta Suomessa. Uusia kohteita otetaan mukaan jatkuvasti ja toiminta on vähitellen alkanut levitä koko maahan, mikä omalta osaltaan kertoo sen onnistumisesta. ”Museon ammattilaiset tukevat vapaaehtoisia kohteiden hoitotyössä ja rakennusten kunnostustöissä apuna käytetään konservoinnin asiantuntijoita. ”Yhdistämällä vapaaehtoisten innostus ja ammattilaisten asiantuntemus on saatu, vaatimattomasta budjetista huolimatta, aikaan uskottava ja tehokas toimintamuoto, jolla on ollut merkittävä vaikutus", tuomaristo totesi. "Tämä palkinto on osoitettu kaikille toiminnassa mukana oleville ja kunnioittaa niitä suuria ponnistuksia, jotka he ovat tehneet edistäessään hyvää, aktiivista kansalaisuutta ja rohkaistessaan paikallisia yhteisöjä ottamaan omakseen kulttuuriperintöään.”

Mielenkiintoinen ja tärkeä osa Adoptoi monumentti -toimintaa on sen mahdollisuus tuoda kulttuuriperintökohteita ja maahanmuuttajia lähemmäksi toisiaan tarjoamalla lyhytaikaista mutta mielekästä tekemistä turvapaikanhakijoille sekä samalla edistää suomalaisen kulttuuriperinnön ymmärtämystä. Tämä on Adoptoi monumentti -toiminnan erityisen ajankohtainen ja koko Euroopan mittakaavassa merkittävä ominaisuus.

Tiedote palkintoehdokkuudesta
http://www.kotiseutuliitto.fi/nelja-suo ... palkintoja

Taustaa

EU: kulttuuriperintöpalkinnot / Europa Nostra -palkinnot

Euroopan unionin kulttuuriperintöpalkintoja / Europa Nostra -palkintoja on jaettu vuodesta 2002 lähtien, jolloin Euroopan komissio perusti palkinto-ohjelman. Europa Nostra on huolehtinut sen toteutuksesta alusta lähtien. Palkinnon tarkoituksena on sekä juhlia hienoja saavutuksia kulttuuriperinnön saralla että edistää kulttuuriperinnön korjauksen, tutkimuksen, hallinnon, vapaaehtoistoiminnan, koulutuksen ja viestinnän parhaiden toimintamallien leviämistä. Näin se tuo kulttuuriperintöä esiin Euroopan strategisena voimavarana niin taloudelle kuin yhteiskunnalle laajemmin. Palkinto-ohjelma saa Euroopan unionin Luova Eurooppa -tukea.

Kuluneiden 14 vuoden aikana yksityishenkilöt ja yhteisöt ovat lähettäneet ohjelmaan kaikkiaan 2 540 palkintohakemusta 39 maasta. Eniten hakemuksia on lähetetty Espanjasta, josta palkintoa on haettu 480 hankkeelle, seuraavaksi eniten Iso-Britanniasta, josta on lähetetty 276 hakemusta, kintereillään Italia 239 hakemuksellaan. Neljäntenä on Saksa, josta on lähetetty 190 hakemusta ja viidentenä Ranska 114 hakemuksellaan. Eniten palkintoa on haettu palkintoluokassa konservointi (1 524), seuraavaksi eniten luokassa koulutus ja tietoisuuden herättäminen (378), kolmanneksi luokassa tutkimus (319) ja neljänneksi luokassa omistautunut toiminta (297).

Vuodesta 2002 lähtien itsenäiset asiantuntijatuomaristot ovat valinneet 426 palkinnon voittanutta hanketta 34 maasta. Listan huipulla on Espanja, johon vastaanotettu 59 palkintoa. Melkein tasoissa on Iso-Britannia 58 palkinnollaan. Kolmantena on Italia 33 palkinnollaan, neljäntenä Saksa 28 palkinnollaan ja viidentenä Kreikka 25 palkinnollaan. Konservointiluokassa on annettu 256 palkintoa, omistautuneen toiminnan luokassa 63, luokassa koulutus ja tietoisuuden herättäminen 55 palkintoa ja luokassa tutkimus 52 palkintoa. Palkinnon saajien joukosta on valittu kaikkiaan 88 Grand Prix -hanketta, jotka ovat saaneet 10 000 euron pääpalkinnon.

Palkinto-ohjelma on vahvistanut kulttuuriperintöalaa Euroopassa tuomalla esiin parhaita käytäntöjä, rohkaistessaan rajat ylittävään tiedonvaihtoon ja verkostoidessaan kulttuuriperinnön eri alueilla toimivia henkilöitä. Se on myös tuonut palkituille kohteille monia etuja, kuten kansallista ja kansainvälistä näkyvyyttä, jatkuvuutta rahoitukseen ja kasvaneita kävijämääriä. Lisäksi se on lisännyt yleistä kulttuuriperintötietoisuutta sekä korostanut kulttuuriperinnön itseisarvoista merkitystä Euroopassa. Palkinto-ohjelma on näin ollen keskeinen väline Euroopan kulttuuriperinnön esiinnostamisessa.

Europa Nostra

Europa Nostra on kulttuuriperintöalan kansalaisjärjestöjen euroopanlaajuinen liitto, jota lisäksi tukee laaja julkisten organisaatioiden, yksityisyritysten ja yksilöiden verkosto. 40 Euroopan maata kattava järjestö antaa äänen Euroopan kulttuuri- ja luonnonperinnön suojeluun omistautuneelle kansalaisyhteiskunnalle. Vuonna 1963 perustettu Europa Nostra tunnustetaan nykyään Euroopan merkittävimmäksi kulttuuriperintöverkostoksi. Europa Nostran puheenjohtajana toimii maailmankuulu oopperalaulaja ja kapellimestari Plácido Domingo. Europa Nostra kampanjoi Euroopan uhanalaisten monumenttien, paikkojen ja maisemien pelastamiseksi erityisesti Seitsemän uhanalaisinta -ohjelmallaan. Se antaa tunnustusta laadukkaalle toiminnalle EU:n kulttuuriperintöpalkinnon / Europa Nostra -palkintojen kautta. Se osallistuu myös Euroopan kulttuuriperintöä koskevien strategioiden ja toimintakäytäntöjen muotoiluun ja toimeenpanoon Euroopan toimielinten kanssa käytävän ohjatun keskustelun kautta sekä Euroopan kulttuuriperintöallianssi 3.3:n koordinointiin. Ks. http://www.europanostra.org, http://www.europanostra.fi

Luova Eurooppa

Luova Eurooppa on EU:n rahoitusohjelma, jolla tuetaan kulttuuri- ja audiovisuaalista alaa ja niiden mahdollisuuksia luoda uusia työpaikkoja ja kasvua. Luova Eurooppa -ohjelman budjetti on 1,46 miljardia euroa ohjelmakaudella 2014–2020. Ohjelma tukee luovien alojen organisaatioita kulttuuriperinnön, esittävien taiteiden, kuvataiteiden, monialaisen taiteen, kustantamisen, elokuvan, television, musiikin ja videopelien aloilla ja näiden kautta kymmeniä tuhansia taiteilijoita sekä kulttuuri- että audiovisuaalisen alan ammattilaisia Euroopassa. Rahoituksella edistetään toimijoiden yhteistyötä yli rajojen, tavoitellaan uusia yleisöjä ja kehitetään alojen osaamista digitalisaation aikakaudella.

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Suomalaiselle Adoptoi monumentti -hankkeelle EU:n ja Europa Nostran kulttuuriperintöpalkinto 2016

Europa Nostra Finland kirjoitti:Kuva
Annikin kivikioskilla järjestettiin alkukunnostustalkoot yhteistyössä museon ja kioskin adoptoineen vapaaehtoisten kanssa.
Kuva: Miia Hinnerichsen 2014


Euroopan komissio ja Europa Nostra julkistivat tänään vuoden 2016 Euroopan unionin kulttuuriperintöpalkintojen / Europa Nostra -palkintojen voittajat. Palkinto on kulttuuriperintöalan korkein kunnianosoitus Euroopassa. Nämä 28 palkinnonsaajaa 16 maasta ovat saaneet tunnustusta esimerkillisistä saavutuksistaan kulttuuriperintökohteen konservoinnissa, tutkimuksessa, kulttuuriperintötyölle omistautumisessa, kulttuuriperintökasvatuksessa, koulutuksessa tai kulttuuriperintötietoisuuden herättämisessä. Itsenäiset asiantuntijatuomaristot arvioivat kaikkiaan 187 yhteisön ja yksityishenkilön 36 Euroopan maasta lähettämää hakemusta ja valitsivat niiden joukosta voittajat. Kansalaiset eri puolilla maailmaa voivat nyt osallistua yleisön suosikin valintaan äänestämällä netissä mieleistään palkinnonsaajaa tässä osoitteessa.

Tuomaristojen valitsemat hankkeet ovat erinomaisia näytteitä luovuudesta, innovaatioista, kestävästä kehityksestä ja yhteiskunnallisesta osallistumisesta kulttuuriperintöalalla Euroopassa. Vuoden 2016 palkinnon saivat muiden muassa Espanjassa jyrkän rotkon reunaan rakennettu riippusilta, joka on avannut näkymän luonnonnähtävyyteen ja houkutellut seudulle uuden turismiaallon, Hollannissa kehitetty tehokas digitalisoimisprosessi, joka on tuonut lähes yhdeksän miljoonan eläin-, kasvi- ja geologisen lajin aineiston tutkijoiden saataville, Bosnia ja Herzegovinassa kansallismuseon työntekijöiden omistautunut työskentely kolmen vuoden ajan ilman palkkaa pitääkseen museon auki hankalassa poliittisessa tilanteessa sekä tietoisuutta herättänyt suomalaishanke, joka on houkutellut kansalaisia adoptoimaan yhteisölleen tärkeitä historiallisesti ja kulttuurisesti merkittäviä kohteita, hoitamaan niitä ja ottamaan niitä uudelleen käyttöön. Palkittujen joukossa oli ensimmäisen kerran islantilainen hanke: ranskalaisen sairaalan kunnostaminen ja muuttaminen museoksi Faskrudsfjordurissa.
“Lämpimät onnitteluni voittajille ja heidän taustajoukoilleen poikkeuksellisen hienosta työstä. Heidän lahjakkuuteensa ja sitoutumisensa ansiosta lukuisia Euroopan kulttuuriperintöaarteita on säästynyt ja elpynyt tuleville sukupolville. Heidän hankkeensa kiinnittävät huomiota kulttuuriperintöön yhteiskunnan ja talouden strategisena voimavarana Euroopassa. Kulttuuriperintö yhdistää ihmisiä ja rakentaa siltoja menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille. Samalla se edistää taloudellista kasvua, kestävää kehitystä ja yhteiskunnallista osallistumista, mikä on nykypäivänä tärkeämpää kuin koskaan. Sen vuoksi me tuemme palkintoja ja muita kulttuuriperintöhankkeita Luova Eurooppa -ohjelman kautta nyt ja jatkossa”, Tibor Navracsics, EU:n koulutus-, kulttuuri-, nuoriso- ja urheiluasioista vastaava komissaari sanoo.
“Kaikki nämä palkitut saavutukset osoittavat, että kulttuuriperinnöllä on merkitystä Euroopalle ja sen kansalaisille. Kulttuuriperintö edistää kestävää taloudellista kehitystä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta monikulttuurisissa yhteiskunnissamme, kuten Euroopan unionin elimet ovat laajasti tunnustaneet ja jota osoittaa tuore kulttuuriperinnön merkitystä Euroopalle koostanut raportti Heritage Counts for Europe. Olen iloinen, että tämän vuoden palkintojuhla järjestetään synnyinkaupungissani Madridissa ja juuri Zarzuela-teatterissa, joka on merkittävä kulttuuriperintökohde”, tunnettu oopperalaulaja ja Europa Nostran puheenjohtaja Plácido Domingo toteaa.
Komissaari Tibor Navracsics ja maestro Plácido Domingo isännöivät 24. toukokuuta historiallisessa Zarzuela-teatterissa järjestettävää korkean tason palkintojuhlaa. Juhla kokoaa yhteen jopa 1000 kulttuuriperintöalan ammattilaista, vapaaehtoista ja tukijaa joka puolelta Eurooppaa sekä korkean tason edustajia EU-elimistä, isäntämaasta ja muista EU:n jäsenmaista. Juhlassa julkistetaan palkinnon saajien joukosta valitut seitsemän Grand Prix -voittajaa, joista kukin saa 10 000 euron rahapalkinnon, sekä Yleisön valinta -palkinnon saaja.

Palkinnonsaajat esittelevät kulttuuriperintösaavutuksensa Excellence Fair -tapahtumassa 24. toukokuuta Madridin arkkitehtikorkeakoulun päärakennuksessa ja osallistuvat lukuisiin 22.-27. toukokuuta Madridissa järjestettävän kulttuuriperintötapahtuma European Heritage Congressin verkostoitumistilaisuuksiin. Tapahtumat järjestää Europa Nostra osana EU:n Luova Eurooppa -rahoitteista Mainstreaming Heritage -hanketta.


LISÄÄ TIETOA

http://www.europanostra.org/news/748
Twitter: @europanostra

Voittajaprojekteista:
Tietoa ja tuomariston lausunnot http://www.europanostra.org/laureates-2016/
korkean resoluution kuvat http://www.flickr.com/photos/europanost ... 5891876612
videot https://www.youtube.com/user/EuropaNostraChannel

2016 palkinnon voittajat palkintoluokittain
(Maan nimen mukaan aakkostettuna)

Konservointi
▪ Conversion of De Hoorn brewery into a creative hub, Leuven, BELGIUM
▪ Byzantine Church of St. Peter in Kastania, Mani, GREECE
▪ Traditional Watermill in Agios Germanos, Prespes, GREECE
▪ The French Hospital in Faskrudsfjordur, ICELAND
▪ The Diocletian Baths: charterhouse and open-air pool, Rome, ITALY
▪ Museum Oud Amelisweerd in Bunnik, Utrecht, THE NETHERLANDS
▪ Fort Kijkuit in Kortenhoef, Noord-Holland, THE NETHERLANDS
▪ Cathedral and Diocesan Museum in Santarém, PORTUGAL
▪ The King's Little Pathway in El Chorro gorge, Malaga, SPAIN
▪ Six Churches in Lorca, Murcia, SPAIN
▪ Knockando Woolmill in Aberlour, Moray, UNITED KINGDOM
▪ Wimpole Hall’s Gothic Tower in Wimpole, Cambridgeshire, UNITED KINGDOM

Tutkimus ja digitointi
▪ Preservation of underwater archaeological sites, European project coordinated in Copenhagen, DENMARK
▪ ‘Granaries of Memory’, Bra, ITALY
▪ Digitisation of the Naturalis Biodiversity Center’s collection in Leiden, THE NETHERLANDS
▪ Conservation study of the village Gostuša in Pirot district, SERBIA
▪ Prehistoric Picture Project. Pitoti: Digital Rock-Art, Cambridge, UNITED KINGDOM

Omistautunut toiminta

▪ Employees and Activists of the National Museum of Bosnia and Herzegovina in Sarajevo, BiH
▪ Mrs. Giulia Maria Crespi, Milan, ITALY
▪ Friends of the Storfjord, Sunnmøre, NORWAY

Koulutus ja tietoisuuden herättäminen
▪ ‘The Great War through the eyes of a child’, Roeselare, BELGIUM
▪ ‘Star in School’, Karlovac, CROATIA
▪ ‘Adopt a Monument’, Tampere, FINLAND
▪ Preserving and promoting dance heritage, Berlin, GERMANY
▪ ‘The Little Museum of Dublin’, Dublin, IRELAND
▪ Cultural Heritage Education Programme: “Apprendisti Ciceroni”, Milan, ITALY
▪ Sustainable Development of Mourela Plateau, Peneda-Gerês National Park, PORTUGAL
▪ ‘Heritage Schools’, Bristol, UNITED KINGDOM

Europa Nostra -palkinnon voi saada lisäksi merkittävä kulttuuriperintösaavutus, joka ei ota osaa EU:n Luova Eurooppa -ohjelmaan.

Palkintoluokka omistautunut toiminta:
National Historical and Cultural Museum-Reserve "Niasvizh", Niasvizh, BELARUS


Adoptoi monumentti, Tampere

Pirkanmaan maakuntamuseon käynnistämä toimintamuoto kannustaa kansalaisia adoptoimaan lähiympäristössään sijaitsevia kulttuurihistoriallisesti merkittäviä monumentteja, hoitamaan niitä ja ottamaan ne uudelleen käyttöön. Vaikka adoptoijat eivät omista hoitokohteitaan, he ottavat vastuun niiden ylläpidosta ja seuraavat niiden kuntoa. Muistomerkkien hoidon lisäksi he tutkivat niiden historiaa ja järjestävät kohteilla erilaisia tapahtumia ja lisäävät siten paikallisyhteisöjen tietämystä omasta kulttuuriperinnöstään. Adoptoidut kohteet ovat usein olleet vuosikausia hylättyinä. Uusi toimintamuoto auttaa palauttamaan ne yhteisöissään jälleen näkyviksi ja korostaa niiden merkitystä.
”Adoptoi monumentti on luova tapa saada paikalliset asukkaat aktiivisesti mukaan paikallisen kulttuuriperinnön hoitoon ja vaalimiseen sekä edistää pienempien rakennusten suojelua. Kohteiden laaja valikoima ja eri aikakausien edustus kertoo toiminnan kattavasta luonteesta. Toiminta myös edustaa kestävää kehitystä, ja se on selvästi mahdollista ottaa käyttöön kaikkialla Euroopassa”, tuomaristo painotti.
Adoptoi monumentti on kasvanut nopeasti ja nauttii melkoisesta suosiosta Suomessa. Uusia kohteita otetaan mukaan jatkuvasti ja toiminta on vähitellen alkanut levitä koko maahan, mikä omalta osaltaan kertoo sen onnistumisesta. ”Museon ammattilaiset tukevat vapaaehtoisia kohteiden hoitotyössä ja rakennusten kunnostustöissä apuna käytetään konservoinnin asiantuntijoita. ”Yhdistämällä vapaaehtoisten innostus ja ammattilaisten asiantuntemus on saatu, vaatimattomasta budjetista huolimatta, aikaan uskottava ja tehokas toimintamuoto, jolla on ollut merkittävä vaikutus", tuomaristo totesi. "Tämä palkinto on osoitettu kaikille toiminnassa mukana oleville ja kunnioittaa niitä suuria ponnistuksia, jotka he ovat tehneet edistäessään hyvää, aktiivista kansalaisuutta ja rohkaistessaan paikallisia yhteisöjä ottamaan omakseen kulttuuriperintöään.”

Mielenkiintoinen ja tärkeä osa Adoptoi monumentti -toimintaa on sen mahdollisuus tuoda kulttuuriperintökohteita ja maahanmuuttajia lähemmäksi toisiaan tarjoamalla lyhytaikaista mutta mielekästä tekemistä turvapaikanhakijoille sekä samalla edistää suomalaisen kulttuuriperinnön ymmärtämystä. Tämä on Adoptoi monumentti -toiminnan erityisen ajankohtainen ja koko Euroopan mittakaavassa merkittävä ominaisuus.

* Tiedote palkintoehdokkuudesta
Taustaa

EU: kulttuuriperintöpalkinnot / Europa Nostra -palkinnot

Euroopan unionin kulttuuriperintöpalkintoja / Europa Nostra -palkintoja on jaettu vuodesta 2002 lähtien, jolloin Euroopan komissio perusti palkinto-ohjelman. Europa Nostra on huolehtinut sen toteutuksesta alusta lähtien. Palkinnon tarkoituksena on sekä juhlia hienoja saavutuksia kulttuuriperinnön saralla että edistää kulttuuriperinnön korjauksen, tutkimuksen, hallinnon, vapaaehtoistoiminnan, koulutuksen ja viestinnän parhaiden toimintamallien leviämistä. Näin se tuo kulttuuriperintöä esiin Euroopan strategisena voimavarana niin taloudelle kuin yhteiskunnalle laajemmin. Palkinto-ohjelma saa Euroopan unionin Luova Eurooppa -tukea.

Kuluneiden 14 vuoden aikana yksityishenkilöt ja yhteisöt ovat lähettäneet ohjelmaan kaikkiaan 2 540 palkintohakemusta 39 maasta. Eniten hakemuksia on lähetetty Espanjasta, josta palkintoa on haettu 480 hankkeelle, seuraavaksi eniten Iso-Britanniasta, josta on lähetetty 276 hakemusta, kintereillään Italia 239 hakemuksellaan. Neljäntenä on Saksa, josta on lähetetty 190 hakemusta ja viidentenä Ranska 114 hakemuksellaan. Eniten palkintoa on haettu palkintoluokassa konservointi (1 524), seuraavaksi eniten luokassa koulutus ja tietoisuuden herättäminen (378), kolmanneksi luokassa tutkimus (319) ja neljänneksi luokassa omistautunut toiminta (297).

Vuodesta 2002 lähtien itsenäiset asiantuntijatuomaristot ovat valinneet 426 palkinnon voittanutta hanketta 34 maasta. Listan huipulla on Espanja, johon vastaanotettu 59 palkintoa. Melkein tasoissa on Iso-Britannia 58 palkinnollaan. Kolmantena on Italia 33 palkinnollaan, neljäntenä Saksa 28 palkinnollaan ja viidentenä Kreikka 25 palkinnollaan. Konservointiluokassa on annettu 256 palkintoa, omistautuneen toiminnan luokassa 63, luokassa koulutus ja tietoisuuden herättäminen 55 palkintoa ja luokassa tutkimus 52 palkintoa. Palkinnon saajien joukosta on valittu kaikkiaan 88 Grand Prix -hanketta, jotka ovat saaneet 10 000 euron pääpalkinnon.

Palkinto-ohjelma on vahvistanut kulttuuriperintöalaa Euroopassa tuomalla esiin parhaita käytäntöjä, rohkaistessaan rajat ylittävään tiedonvaihtoon ja verkostoidessaan kulttuuriperinnön eri alueilla toimivia henkilöitä. Se on myös tuonut palkituille kohteille monia etuja, kuten kansallista ja kansainvälistä näkyvyyttä, jatkuvuutta rahoitukseen ja kasvaneita kävijämääriä. Lisäksi se on lisännyt yleistä kulttuuriperintötietoisuutta sekä korostanut kulttuuriperinnön itseisarvoista merkitystä Euroopassa. Palkinto-ohjelma on näin ollen keskeinen väline Euroopan kulttuuriperinnön esiinnostamisessa.

Europa Nostra

Europa Nostra on kulttuuriperintöalan kansalaisjärjestöjen euroopanlaajuinen liitto, jota lisäksi tukee laaja julkisten organisaatioiden, yksityisyritysten ja yksilöiden verkosto. 40 Euroopan maata kattava järjestö antaa äänen Euroopan kulttuuri- ja luonnonperinnön suojeluun omistautuneelle kansalaisyhteiskunnalle. Vuonna 1963 perustettu Europa Nostra tunnustetaan nykyään Euroopan merkittävimmäksi kulttuuriperintöverkostoksi. Europa Nostran puheenjohtajana toimii maailmankuulu oopperalaulaja ja kapellimestari Plácido Domingo. Europa Nostra kampanjoi Euroopan uhanalaisten monumenttien, paikkojen ja maisemien pelastamiseksi erityisesti Seitsemän uhanalaisinta -ohjelmallaan. Se antaa tunnustusta laadukkaalle toiminnalle EU:n kulttuuriperintöpalkinnon / Europa Nostra -palkintojen kautta. Se osallistuu myös Euroopan kulttuuriperintöä koskevien strategioiden ja toimintakäytäntöjen muotoiluun ja toimeenpanoon Euroopan toimielinten kanssa käytävän ohjatun keskustelun kautta sekä Euroopan kulttuuriperintöallianssi 3.3:n koordinointiin. Ks. http://www.europanostra.org, http://www.europanostra.fi

Luova Eurooppa

Luova Eurooppa on EU:n rahoitusohjelma, jolla tuetaan kulttuuri- ja audiovisuaalista alaa ja niiden mahdollisuuksia luoda uusia työpaikkoja ja kasvua. Luova Eurooppa -ohjelman budjetti on 1,46 miljardia euroa ohjelmakaudella 2014–2020. Ohjelma tukee luovien alojen organisaatioita kulttuuriperinnön, esittävien taiteiden, kuvataiteiden, monialaisen taiteen, kustantamisen, elokuvan, television, musiikin ja videopelien aloilla ja näiden kautta kymmeniä tuhansia taiteilijoita sekä kulttuuri- että audiovisuaalisen alan ammattilaisia Euroopassa. Rahoituksella edistetään toimijoiden yhteistyötä yli rajojen, tavoitellaan uusia yleisöjä ja kehitetään alojen osaamista digitalisaation aikakaudella.

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”