SariHa
Viestit: 55
Liittynyt: 18.07.12 13:39

Hämeen linnan Heavy Metal tuo ainutlaatuisen haarniskakokoelman Suomeen

Perjantaina 22.4. yleisölle avautuva Heavy Metal -näyttely tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua keskieurooppalaisiin 1500–1700-lukujen haarniskoihin ja aseisiin. Monet esillä olevista haarniskoista kantavat taistelujen jälkiä, mutta ne ovat samalla koristeellisia metallikäsityön taidonnäytteitä. Ensimmäistä kertaa Pohjois-Euroopassa näytteillä oleva kokoelma kertoo myös tarinaa eurooppalaisen sodankäynnin, käsityötaidon, muodin ja kulttuurin historiasta. Näyttely on avoinna 23.10. saakka.

Näyttelyn esineet ovat peräisin Itävallasta, Universalmuseum Joanneumista, jolla on maailman suurin ja vanhin haarniskakokoelma. Esillä näyttelyssä on viisi kokonaista italialais- ja maksimilian-tyyppistä levyhaarniskaa sekä 12 puolihaarniskaa, jotka kuuluivat ratsu- ja jalkamiesten varustukseen. Lisäksi esillä on kypäriä, hilpareita, keihäitä, miekkoja sekä musketteja ja rataslukkopistooleja sekä yksi maailman harvoista kokonaisena säilyneistä hevosen haarniskoista.

Näyttely kertoo mielenkiintoisesta sotahistoriallisesta murroskohdasta. Haarniskat kehittyivät 1500-luvulla huippuunsa, mutta seuraavalla vuosisadalla niiden merkitys alkoi vähentyä tuliaseiden kehittyessä ja sodankäyntitaktiikoiden muuttuessa.

Esineet ovat myös osa laajempaa tarinaa Euroopan historiasta. Yksi näyttelyn merkittävimmistä esineistä on Keski-Itävallan arkkiherttua Kaarle II:n haarniska. Habsburgien sukuun kuulunut Kaarle oli keisari Ferdinand I:n poika ja aikansa seurapiirieliittiä. Näyttelyssä esillä oleva Kaarlen haarniska on kuvattu hänen hautamonumenttiinsa muistuttamaan Turkin ottomaaneja vastaan vuonna 1566 käydystä taistelusta, josta selvisi hengissä Kaarlen lisäksi vain kourallinen Unkarin ja Habsburgien joukoissa taistelleita. Tappiosta huolimatta Kaarle joukkoineen pystyi estämään ottomaanien etenemisen Wienin porteille.

Heavy Metal -näyttelyn ohessa järjestetään useita aiheeseen liittyviä tapahtumia. Avajaisviikonloppuna 23–24.4. Rohan tallien hevosturnajaisissa ritarit ratsuineen ottavat mittaa toisistaan; parhaimmillaan ratsukon vauhti saattaa olla jopa 80 kilometriä tunnissa. Helluntaiaattona 14.5. linnan täyttää ritariromantiikka Peitsi tanassa -tapahtumassa, johon vieraiksi toivotaan niin heilaa etsiviä sinkkuja kuin pariskuntiakin. Musiikin ystäville on luvassa klavikordimusiikkia barokin mestareilta Haarniskat sävelten lumoissa -konsertissa 29.5.

Musketööripäivänä 11.6. linnassa nähdään näyttelyssäkin esillä olevia rataslukkopistooleja ja musketteja tositoimissa, ja 3.9. linnassa järjestetään Vanaja Tournament, joka tuo keskiaikaisen buhurt-kamppailulajin harrastajat Hämeen linnaan. Teräsasein ja haarniskoin käytävä taistelu muistuttaa nykyaikaista vapaaottelua: voittajajoukkue on se, joka saa kaadettua vastustajansa maahan.

Yhtä aikaa Heavy Metal -näyttelyn kanssa linnassa avautuvat toiminnalliset ritaripisteet, joissa voi muun muassa kokeilla haarniskaa, ampua varsijousisimulaattorilla ja koota Leonardon sillan.

Näyttelyn lehdistökuvat ovat ladattavissa osoitteessa http://www.kansallismuseo.fi/fi/kansall ... distokuvat

Lisätietoja:
intendentti Jouni Marjamäki, puh. 0295 33 6344, jouni.marjamaki@kansallismuseo.fi
tapahtumatuottaja Jyrki Nissi, puh. 0295 33 6350, jyrki.nissi@kansallismuseo.fi
amanuenssi Lea Värtinen, puh. 0295 33 6341, lea.vartinen@kansallismuseo.fi

Heavy Metal -näyttelyn yhteistyökumppanit: Universalmuseum Joanneum, Landeszeughaus, Itävallan suurlähetystö, Hämeenlinnan kaupunki, Lippupiste, Delfortgroup / Tervakoski Oy, UK Art Oy Ltd., PONTE – Organisation für kulturelles Management GmbH


Hämeen linna
Kustaa III:n katu 6, Hämeenlinna
puh. 0295 33 6932, hameenlinna@kansallismuseo.fi
www.kansallismuseo.fi

Hämeen linna on avoinna
2.1.–30.4. ti-pe klo 10–16, la-su klo 11–16
2.5.–31.5. ma-pe klo 10–16, la-su klo 11–16
1.6.–14.8. päivittäin klo 10–17
15.8.–18.12. ti–pe klo 10–16, la-su klo 11–16

Heavy Metal -näyttelyn pääsymaksut: 15 / 11 / 8 €


Kansallismuseo on kaikkien suomalaisten identiteetin pohjapiirros. Historian huoneita ja aarteita, oivalluksia, havaintoja ja näkökulmia. Ikkuna menneeseen, tähän päivään ja tulevaisuuteen - korvaamaton, lumoava ja yllätyksellinen.

Kansallismuseon museoperheeseen kuuluu seitsemän museota ja kaksi linnaa - Kansallismuseo, Kulttuurien museo (toiminta jatkuu Kansallismuseossa), Suomen merimuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Hvitträsk, Louhisaari, Olavinlinna ja Hämeen linna.

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”