SariHa
Viestit: 55
Liittynyt: 18.07.12 13:39

Louhisaaren kesä käynnistyy kalmilaisen puutarhan perustamistalkoilla

Louhisaaren kartanon puutarhaan perustetaan tämä alkukesänä 1700-luvun kalmilainen puutarha hyöty- ja koristekasveineen. Työt aloitetaan kyläläisten talkoopäivänä 15.5., jolloin paikalliset yhdistykset ja yhteisöt on kutsuttu osallistumaan puutarhan perustamistöihin. Samana päivänä Louhisaaren kartanolinna avautuu kesäksi yleisölle.

Puutarha perustetaan paikalle, jossa aikoinaan on sijainnut kartanon oma hyötypuutarha. Louhisaaren puutarha on aikoinaan ollut varsin menestyksekäs: jo 1600-luvulla siellä tiedetään kasvatetun muun muassa kirsikoita ja Mannerheimien aikana 1700-luvun lopulla kartanolla on ollut laaja, kalmilaisten oppien mukaan hoidettu hyötypuutarha, jossa tärkeänä pidettiin toisaalta kasvien hyödynnettävyyttä, toisaalta puutarhan kauneutta ja symmetrisyyttä.

Lähiseudun asukkailla ja yhteisöillä on suuri merkitys puutarhan perustamisessa. Kartanon hiekkakäytävät kunnostetaan paikallisen 4H-oppiprojektin osana. Sunnuntaina 15.5. järjestetään kyläläisten talkoopäivä, jolloin hyötypuutarhan perustukset laitetaan kuntoon, alue haravoidaan ja siivotaan. Pohjatöiden jälkeen Ammattiopisto Livian Tuorlan toimipisteen opiskelijat istuttavat puutarhan kasvit. Ensimmäiset puutarhaopastukset järjestetään 1.6. ja puutarhan virallisia avajaisia vietetään 15.6.

Hyötypuutarhan suunnittelusta vastaa Museovirasto ja hankkeen toteutuksesta Senaatti-kiinteistöt. Suunnittelussa asiantuntijana toimii museopuutarhuri, FM Aaja Peura. Hän vastaa myös kasvien siirrosta Louhisaareen yhdessä Luonnonvarakeskus Luken ja Ammattiopisto Livian kanssa.

Opastuksia kartanolinnassa ja puutarhassa
Louhisaaren kartanolinna on avoinna yleisölle 15.5.–31.8. tiistaista sunnuntaihin klo 11–17. Kartanoon pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla, joita järjestetään tasatunnein. Kartanolinnan juhlasalin kattomaalaus, yksi kartanon tärkeimmistä nähtävyyksistä, on vielä alkukesästä restauroitavana, mutta sali upeine kattoineen avautuu yleisölle kesäkuun aikana.

Uuteen kalmilaiseen puutarhaan järjestetään omia opastuksiaan tiistaista sunnuntaihin klo 12, 14 ja 16. Puutarhakierrosten opastusmaksu on 4 euroa/henkilö.

Kartanon pihapiirin rakennusten kunnostustyöt jatkuvat myös tänä kesänä. Nyt vuorossa on läntinen sivurakennus, jonka katon korjaus alkaa kesällä ja valmistuu syksyllä.


Lisätietoja
Louhisaaren puutarhasta:

museopuutarhuri Aaja Peura, puh. 040 589 9477, aaja.peura@aalto.fi

Louhisaaren kartanomuseon toiminnasta:
intendentti Jouni Marjamäki, Kansallismuseo, puh. 0295 33 6344, jouni.marjamaki@kansallismuseo.fi

Louhisaaren kartano, Louhisaarentie 244, Askainen (Masku)
puh. 0295 33 6972, louhisaari@kansallismuseo.fi
Avoinna 15.5.–31.8. ti–su klo 11–17, suljettu 24.–25.6.
Liput: 9 / 6 / 3 €, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Kartanolinnan opastus sisältyy pääsylipun hintaan.

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”