Sivu 1/1

Museovirasto teki poliisille tutkintapyynnön muinaisjäännöksen vahingoittamisesta Lahden Urheilukeskuksessa

Lähetetty: 22.06.16 13:02
Kirjoittaja Lea Murto-Orava
Lahden Urheilukeskuksen alueella on maansiirtotöiden yhteydessä kajottu Suomen sisällissodan (1918) aikaiseen taistelukaivantoon, joka on lain suojaama muinaisjäännös. Työt liittyivät vuoden 2017 hiihdon maailmanmestaruuskisojen valmisteluihin. Vahingoittunut muinaisjäännös sijaitsee Kisatulikukkulalla ja se on merkitty Urheilukeskuksen asemakaavassa suojelukohteeksi. Museovirasto on tehnyt poliisille tutkintapyynnön asian selvittämiseksi.

Punaiset olivat kaivaneet puolustusvarustuksia Lahtea ympäröiville kukkuloille jo ennen kuin taistelu Lahdesta alkoi huhtikuussa 1918. Taisteluiden alettua sekä punaiset että saksalaiset joukot kaivoivat lisää taistelukaivantoja. Kaivannot ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta (kivetty rintavarustus) lapioilla kaivettua poteroja ja juoksuhautoja, koska taisteluiden alettua vahvistuksia edes puisin puolustuslaittein ei ehditty tehdä. Taistelukaivannot sijaitsevat nykyisen Lahden Urheilukeskuksen alueella.

Museovirasto järjesti 10.5.2016 maastotarkastuksen urheilukeskuksen alueella muinaisjäännöksille aiheutuneiden vahinkojen selvittämiseksi. Tarkastuksessa todettiin, että noin 15 alueelta tunnettua taistelukaivantoa on vahingoittunut tai tuhoutunut alueen maankäytön johdosta.

Museoviraston tarkastuksessa saaman ja Lahden kaupungin myöhemmin toimittaman selvityksen perusteella osa aiheutuneista vahingoista on tapahtunut ennen vuotta 2010. Koska Päijät-Hämeen maakuntamuseo on tutkinut osan vuoden 2015 aikana vahingoittuneista ja tuhoutuneista taistelukaivannoista, niiden osalta ei Museoviraston mukaan ole tarvetta jatkotoimenpiteisiin.

Kisatulikukkulalla sijaitseva saksalaisten tuliasema on ollut alueen merkittävin ja yksi parhaiten säilyneistä kohteista. Se on merkitty suojelukohteeksi Urheilukeskuksen asemakaavassa. Kukkulalla tehdyn latulevennyksen johdosta tuliaseman luoteisosa on vaurioitunut ja sen seurauksena on menetetty muinaisjäännöstä koskevaa tutkimustietoa. Kun otetaan huomioon aluetta koskeva kaavamääräys, kyseisen muinaisjäännöskohteen merkitys ja muinaisjäännösten suojelun valtakunnallinen yhtenäisyys, aiheutunutta vahinkoa ei voida pitää niin vähäisenä, ettei asiassa olisi tarvetta oikeudellisille jatkoimenpiteille. Tästä syystä Museovirasto on tehnyt poliisille tutkintapyynnön asian selvittämiseksi.

Museovirasto pitää Urheilukeskuksen maanrakentamiseen liittyviä menettelyitä puutteellisina ja toimijoiden menettelytapoja huolimattomina. Asiaan on kuitenkin osaltaan vaikuttanut myös puutteellinen tiedonkulku ja kartta-aineisto ja se, että kohteita ei oltu merkitty maastoon. Kisatulikukkulaa lukuun ottamatta muinaisjäännöksille aiheutuneet vahingot ovat onneksi olleet vähäisiä.

Lahden kaupunki on jo ryhtynyt määrätietoisiin toimiin prosessiensa kehittämiseksi. Urheilukeskus on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö, jonka kehittäminen nimenomaan hiihtourheilukeskuksena on Museoviraston näkemyksen mukaan suotavaa. Muinaisjäännösten suojelu ja hiihtokilpailutoiminta ovat sovitettavissa yhteen alueella ja museoviranomaiset tukevat kaupunkia tämän päämäärän saavuttamisessa.

Lisätietoja antavat lakimies Juha Maaperä, puh. 0295 33 6034, juha.maapera@museovirasto.fi ja yli-intendentti Ulla Salmela, puh. 0295 33 6251, ulla.salmela@museovirasto.fi