Lea Murto-Orava
Viestit: 394
Liittynyt: 21.11.05 14:09
Viesti: Kotisivu

Suomen museoissa kaikkien aikojen käyntiennätys vuonna 2016

Suomen 154 ammatillisen museon museokohteissa käytiin vuonna 2016 yli 6,6 miljoonaa kertaa. Museoihin tehtiin yli miljoona vierailua enemmän kuin edellisenä vuonna. Eniten käyntejä houkuttelivat Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa sijaitsevat museot.

Museoviraston kehittämisjohtaja Pirjo Hamari löytää kasvulle useita syitä. ”Museot kiinnostavat yhä laajempaa ihmisjoukkoa ja erilaisia yleisöjä. Myös vanhat kävijät ovat oppineet käyttämään museoita uusilla tavoilla. Keskeisiä syitä käyntimäärien kasvuun ovat uudenlaiset museokonseptit sekä näyttelyt, jotka puhuttavat ihmisiä. Esimerkiksi näyttelyiden kansainvälisyys selvästi houkuttelee kävijöitä. Myös toukokuussa 2015 julkistettu Museokortti on tuonut uudenlaisen mahdollisuuden museoiden käyttöön. Vaikka olemme tiedostaneet, että museoiden yleisöt laajenevat ja käyttötavat muuttuvat, oli käyntimäärien näin selkeä nousu meillekin hienoinen yllätys.”

Viisi suosituinta museokohdetta vuonna 2016 olivat Ateneumin taidemuseo (397 198), Nykytaiteen museo Kiasma (319 945), Helsingin kaupunginmuseo (315 334), Helsingin kaupungin taidemuseo HAM (253 522) ja Suomen kansallismuseo (177 916). ”Museokortilla tehtiin Suomessa 622 692 museokäyntiä vuonna 2016”, kertoo Museokortin kehitysjohtaja Seppo Honkanen.

Yksi eniten käyntimääräänsä kasvattaneista museoista oli Sara Hildénin taidemuseo Tampereella, missä nähty Ron Mueckin näyttely on hyvä esimerkki siitä, miten kansainväliset suuret näyttelyt vetävät yleisöä. Museonjohtaja Päivi Loimaalan mukaan Mueckin näyttely kiinnosti asiantuntijayleisön ja taiteen harrastajien lisäksi myös taidemuseoissa harvemmin ja jopa ensimmäistä kertaa vierailevia ihmisiä. Loimaala kertoo, että Mueckin teokset avautuivat jokaiselle. Taidehistoriaa tunteva saattoi löytää niistä kytkennät esimerkiksi kuvanveiston ja maalaustaiteen historiaan.

Museovirasto kokoaa vuosittain Suomen ammatillisten museoiden toiminnasta kertovat tilastotiedot Museotilastoon (http://www.museotilasto.fi). Vuoden 2016 käyntimääriä koskevat tiedot ovat alustavia. Museotilasto 2016 julkaistaan touko-kesäkuussa 2017.

Linkki ”Museokäynnit vuonna 2016, alustavat tiedot 6.2.2017” -tiedostoon on osoitteessa https://www.museotilasto.fi/stattables

Lisätietoja antavat:
Erikoisasiantuntijat Anu Niemelä, puh. 0295 33 6015, Aura Kivilaakso, puh. 0295 33 6027 ja Tapani Sainio, puh. 0295 33 6014. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@museovirasto.fi

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”