Sivu 1/1

Museovirasto jakoi 550 000 euroa avustuksia museoiden innovatiivisin hankkeisiin

Lähetetty: 17.03.17 09:11
Kirjoittaja Lea Murto-Orava
Museovirasto on jakanut avustukset museoiden innovatiivisiin hankkeisiin. Avustusta myönnettiin 24 museolle yhteensä 557 015 euroa. Keskimääräinen avustussumma oli 23 209 euroa. Suurin avustus 41 000 euroa myönnettiin Kuopion luonnontieteellisen museon ja Kuopion kulttuurihistoriallisen museon yhteishankkeeseen MuseoLab - Tulevaisuuden museo. Pienimmän avustuksen 3 000 euroa sai Turun taidemuseo Pikkuli Turun taidemuseossa -mobiilisovelluksen toteuttamiseen.

Museoiden innovatiivisiin hankkeisiin tarkoitetun avustuksen tavoitteena on lisätä museoiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja merkitystä kehittämällä museoiden toimintamalleja ja syventämällä museoiden ja yleisöjen välistä vuorovaikutusta. Avustusta voidaan myöntää päätoimisesti ja ammatillisesti hoidetuille kunnan, yhdistyksen tai säätiön museoille.

Tänä vuonna avustus kohdennettiin ensisijaisesti hankkeisiin, jotka kehittävät taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta, erityisesti kulttuuriperintöaineistojen ja -tiedon monipuolista hyödyntämistä ja avaamista, asiakaslähtöistä palveluiden suunnittelua, kokeilua ja toteuttamista, uusien kumppanuuksien luomista ja yhteistyömuotojen kehittämistä sekä yhteisöllisen toiminnan kehittämistä ja lisäämistä.

Avustushakemuksia Museovirastolle tuli yhteensä 54 ja avustusta myönnettiin 44 %:lle hakijoista. Haettu summa oli yhteensä 1 665 528€.

Lisätietoja avustusten myöntämisestä antavat erikoisasiantuntijat Anu Niemelä, puh. 0295 33 6015, anu.niemela@museovirasto.fi ja Aura Kivilaakso, puh. 0295 33 6027, aura.kivilaakso@museovirasto.fi.

Lisätietoja avustusta saaneista hankkeista saa ko. museosta.


AVUSTUKSET MUSEOIDEN INNOVATIIVISIIN HANKKEISIIN VUONNA 2017

Espoo, EMMA - Espoon modernin taiteen museo, 35 000 e, Bryk Wirkkala Designkeskuksen digiohjelma

Espoo, Helinä Rautavaaran museo, 30 000 e, Museo, yhteisöt ja yleisöt - Moniääninen virtuaalinen museo

Espoo, Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä, 20 000 e, Paluu lapsuuteen - vuosikymmenten toivotut; tapahtumatuotannon kehittämishanke Lelumuseo Hevosenkengässä Suomi100-juhlavuonna 2017

Helsinki, Helsingin kaupunginmuseo, 20 000 e, Asiantuntijayhteistyöllä seksuaalikasvatustilaisuuksia HelSEXinki -näyttelyyn

Helsinki, Hotelli- ja ravintolamuseo, 30 000 e, Museonäyttely ravintolana

Helsinki, Suomen Urheilumuseo, 17 000 e, Miljoona kontaktia somessa - uusia toimintamalleja museon markkinointiin sosiaalisessa mediassa

Helsinki, Teatterimuseo, 9 690 e, Teatterin ABC: Valokiilassa

Helsinki, Tekniikan museo, 25 000 e, Moniäänistä ja -kanavaista viestintää oppimassa

Heinola, Heinolan museot, 15 000 e, Kotona museossa - uusien osallistavien ja yhteisöllisten kulttuuriperintöpalvelujen kehittäminen asiakkaiden kanssa

Joensuu, Pohjois-Karjalan museo Hilma, 20 000 e, Draamaa pystymetästä

Jyväskylä, Suomen käsityön museo, 28 000 e, Suomen käsityön museon kokoelmat saavutettavaksi osallistamalla vapaaehtoiset mukaan museon kokoelmatyöhön

Kerava, Keravan taidemuseo, 28 000 e, Hyvinvointia taiteesta - Osallistuva museo II

Keuruu, Keuruun museo, 10 000 e, #nuortenkeuruu2017 Museo ja nuoret yhdessä instagramissa

Kuopio, Kuopion luonnontieteellinen museo & Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, 41 000 e, MuseoLab - tulevaisuuden museo

Lapinlahti, Taidemuseo Eemil, 13 000 e, Taiteilijan tie - tarina- ja tehtäväreitti kuvanveistäjä Eemil Halosen elämästä

Nurmijärvi, Nurmijärven museo, 40 000 e, Markalla merkkareita - Pedagoginen tarinapaketti 1970-luvun lasten arkipäivästä

Rauma, Lönnströmin taidemuseo. 17 000 e, Lönnströmin taidemuseon ja IC-98:n Khronoksen taloprojektin monitieteellinen ja taiteellinen dokumentointi: virtuaalitodellisuus- ja peliympäristö

Sastamala, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi, 25 000 e, Lukukokemukset talteen

Tampere, Tampereen kaupungin museopalvelut, Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE, 22 000 e, Alueellisen pop-up museotoiminnan kehittäminen

Tampere, Työväenmuseo Werstas, 25 000 e, Traamaa tehtaassa ja talolla

Tornio, Aineen taidemuseo, 25 000 e, Varjoaineita aineella

Turku, Turun taidemuseo, 3 000 e, Pikkuli Turun taidemuseossa -mobiilisovellus Vantaa, Suomen Ilmailumuseo, 33 325 e, Yhteisöllisen ammattiperinteen keruu museossa

Varkaus, Varkauden museot, 25 000 e, Teollisuuden tekijät - teollisuuden tarinat talteen yhteisöllisin keinoin