Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Kuohittujen lahkosta skoptsilaisuudesta

Kuva

Juhan suku-uutiset blogissa on kiinnostava kirjoitus erikoisesta kuohittujen lahkosta skoptsilaisuudesta, joka oli levinnyt Venäjällä Inkerinmaan suomalaisissa seurakunnissa ja myös Suomen puolella 1770-luvulta lähtien. Lahkon miehiltä leikattiin kivekset ja naisilta rinnat, motiivina oli lihallisista himoista luopuminen.

Lahkon ideologian mukaan tässä toimenpiteessä pyrittiin palauttamaan ihminen syntiinlankeemusta edeltävään tilaan. Tämän ajattelun mukaan kielletty hedelmä, jonka Aatami ja Eeva söivät paratiisissa jaettiin kahtia ja puolikkaista valmistettiin rinnat ja kivekset. Poistamalla nämä syntiset elimet voitasiin päästä syntiinlankeemusta edeltävään tilaan. Venäjällä laskettiin vielä 1920-luvun lopulla olleen joitakin tuhansia skoptskilaisia.

Juhan suku-uutiset blogissa Juha Vuorela kirjoittaa mm seuraavaa:
Suomalaistunut skoptskilaisuus sai alkunsa joskus 1810-luvun alussa, kun eräs Matti Jänis (s. 1793) tutustui kuohittuun venäläissotilaaseen. Pitkien itsetutkiskelujen jälkeen hän antoi leikata itsensä vuonna 1854. Kaksi orjuudesta karannutta suomalaista, Juhana Riikonen ja Jooseppi Muratta, toivat lahkolaisuuden Inkerinmaalle. Miehet olivat itse saaneet oppinsa Peipusjärven rantamailla asuneilta kuohituilta. He Riikonen ja Muratta olivat ensin olleet ns. hyppääjien saarnamiehiä ja tästä hyvästä heidät oli pistetty vankilaan Pietarissa vuonna 1840. Kun toverukset olivat luvanneet hyljätä tämän opin, heidät päästettiin vapaaksi. Vapaalla jalalla he kuitenkin jatkoivat hyppääjien elämäntapaa, kunnes hakivat rauhaa skoptskien joukosta.

***
Venäjän viranomaiset törmäsivat skoptskeihin ensimmäisen kerran jo 1771 Oryolin alueella. Tuolloin tuomittiin talonpoika Andrei Ivanov itsensä ja kolmentoista muun talollisen silpomisesta ruoskittavaksi sekä tämän jälkeen karkotettavaksi Siperiaan. Häntä avustanut Kondratii Selivanov onnistui pakenemaan, mutta jäi kiinni muutamia vuosia myöhemmin.

Selivanovista tuli lopulta liikkeen johtohahmo. Hän joutui useita kertoja vankeuteen ja välillä mielisairaalaan, mutta tästä kaikesta huolimatta hän kuoli vasta 1832, sadan vuoden iässä. Perustajan ja johtajan kuoleman jälkeenkin liike vain vahvistui. Niinpä vuosien 1847-1866 välillä noin 750 venäläistä lähetettiin Siperiaan. Kuitenkin vielä 1874 laskettiin skopskeja olevan peräti 5444, joista 803 oli kastroinut itsensä.

Venäjällä lahko laski kannattajansa tuhansissa vuonna 1929, mutta vähitellen sen kannatus hävisi.
Skoptskilaiset kuohitut, Juhan suku-uutiset blogi
Katso lisätietoja lahkosta:
Wikipedia: http://en.wikipedia.org/wiki/Skoptsy

mketola
Viestit: 2
Liittynyt: 20.01.10 13:27

Re: Kuohittujen lahkosta skoptsilaisuudesta

Sen verran täytyy oikeinkirjoitusta korjata, että kyse on skoptseista tai skoptsilaisuudesta. Yksi k on siis siellä keskellä aivan ylimääräinen.

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Kuohittujen lahkosta skoptsilaisuudesta

mketola kirjoitti:Yksi k on siis siellä keskellä aivan ylimääräinen.
Kiitos korjauksesta! Muutankin otsikon heti oikeammaksi.

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”