Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Keskiajan ääniä Aboa Vetus & Ars Novassa

Kuva

Keskiajan ääniin keskittyvä Ääniteitä – matka keskiajan ääniympäristöihin avattiin Turun Aboa Vetus & Ars Novassa torstaina. Näyttely keskittyy pohtimaan millaisia ääniä keskiajalla kuultiin, mitä merkityksiä niillä kuulijoilleen oli? Entä miten tuon ajan ääniympäristö eroaa nykyajan ääniympäristöstä? Näyttely pohtii ja purkaa myös kulttuurihistoriallisen näyttelyn totuttuja muotoja, joissa kuvalla ja tekstillä on perinteisesti ollut suuri rooli. Ääniteitä-työryhmän tavoitteena on ollut historiallisen aistimaailman esille tuominen. Näyttelyssä tätä maailmaa tehdään ymmärrettäväksi kuulokuvilla. Kuulokuvien tunnelmaa lisää niiden sijoittuminen aitoon keskiaikaiseen ympäristöön keskiaikaisen kaupungin raunioissa.

Ääniteitä käsittelee keskiaikaista arkea erilaisten ihmisten korvin. Tämä lähestymistapa on kulttuurihistorialliselle museonäyttelylle poikkeuksellisen abstrakti ja aineeton. Toisaalta aineeton äänielementti tuo näyttelyyn liikkeen, joka syntyy kuulokuvien etenemisen myötä. Liikkeeseen liittyy tilan tuntu, jonka kuulokuvien ”huoneissa” ja maisemissa voi hahmottaa.

Aistien historia on uudehko tutkimusaihe ja kuulemisen historiasta on kirjoitettu melko vähän. Näyttelyä varten tehtiin perusteellista kirjallisuustutkimusta ja näyttelyprosessin aikana on saatu apua useiden eri alojen asiantuntijoilta kielitieteilijöistä kasvitutkijoihin.

Keskiaika kuuden hahmon korvin kuultuna

Näyttelyn kuusi kuulokuvaa tuovat esiin menneisyyden hetkiä henkilöhahmojen kautta. Nämä hahmot ovat seppä, kalastajan vaimo, katedraalikoulun opettaja, kauppiastalon pikkupiika, paimen ja birgittalaisluostarin abbedissa. Kaksi miestä, kaksi naista ja kaksi lasta. Jokainen äänipiste sijoittuu lavasteeseen, johon astumalla pääsee hetkeksi korviensa kautta hahmon maailmaan.

Näyttelyssä käsiteltävät hahmot ovat kuvitteellisia, mutta äänimaailmat perustuvat siihen, mitä tiedämme elämästä tuohon aikaan. Kaikki hahmot voidaan myös yhdistää johonkin paikkaan: yksi pajaan kaupungin laidalle, toinen Rymättylään, kolmas tuomiokirkon naapuriin. Piika olisi voinut asua museon korttelissa suuren kivitalon palvelusväkeen kuuluvana, paimen on huolehtinut naapuruston karjaa kauemmas laidunmaille. Abbedissan mukana käväisemme Naantalin luostariyhteisössä. Myös meri yhdistää kaikkia näyttelyn henkilöhahmoja, jokainen heistä asuu kävelymatkan päässä rannasta.

Ääniteitä etenee Aboa Vetuksen Turun keskiajasta kertovan perusnäyttelyn ja Luostarikorttelin raunioiden lomassa. Näyttelyssä on äänipisteiden lisäksi hahmojen elämänpiiristä kertovia tekstejä sekä yleisluontoisempia tekstejä keskiajan äänistä ja niiden merkityksistä.

Ideasta näyttelyksi

Ääniteitä on merkinnyt museolle syventymistä keskiajan äänimaailmaan, mutta myös näyttelyn haastavaan toteutustapaan. Tekoprosessi tuodaan esille yhtenä näyttelyteemana. Näyttelyn lopussa on ”Miten näyttely tehtiin?” -osio, jossa näyttelyn suunnittelusta ja toteutuksesta kerrotaan kävijälle matkana, jonka varrella erilaiset osaajat ovat hypänneet prosessin kyytiin. Ääniteitä on Aboa Vetus & Ars Novan omaa tuotantoa, ja se lähtee syyskuun jälkeen kiertoon pohjoismaisiin keskiaikamuseoihin.

Kuuntele ääninäytteitä:

* Seppä
* Katedraalikoulu
* Paimen

****
Ääniteitä on osa Aboa Vetus & Ars Novan ja Naantalin museon toteuttamaa Moniääninen-hanketta, johon kuuluvat viime marraskuussa järjestetty monitieteinen Moniääninen-seminaari, kuuntelukävely Kaikuja keskiajalta kesällä Naantalissa sekä kansainvälinen nykyäänitaiteen näyttely Klangi Ars Novassa syksyllä.

Näyttelyn oheisohjelmaa:
Ke 14.4. klo 17.30
Ääniteitä - keskiajan äänimaisemiin perustuvan kulttuurihistoriallisen näyttelyn toteuttaminen
Timo Muhonen (FM, arkeologi) ja Teemu Tuovinen (tutkija, Aboa Vetus & Ars Nova)

Näyttelyä ovat tukeneet Museovirasto, Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto ja Svenska kulturfonden.

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”