Maria Kallio
Viestit: 99
Liittynyt: 24.09.09 09:38
Paikkakunta: Pirkkala, Turku

Ateneumin Lapin taika -näyttelyn verkkosivusto julkaistu


Hélène Edlundin kuva saamelaispojasta ja -miehestä 1800-luvulta. Kuva: Nordiska Museet. Wikimedia Commons.
Ateneumin taidemuseossa kesäkuun puolivälissä avautuva Lapin taika
-näyttely esittelee Lappi-aiheista taidetta 1800-luvulta nykypäivään.
Näyttelyssä on esillä lähes sataviisikymmentä teosta 47:ltä
taiteilijalta. Mukana on teoksia esimerkiksi Andreas Alariestolta sekä Kalervo Palsalta. Näyttelyn teoksista kertova verkkojulkaisu ja äänioppaat on
julkaistu neljällä kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja pohjoissaameksi.


Lapin taika-verkkosivuilla esitellään teksteinä ja
äänioppaina kaksitoista Lappi-aiheista teosta, jotka edustavat eri
aikoja, tekniikoita ja tyylisuuntia. Näyttelyn kuratoineen ja sivuston
käsikirjoittaneen Ateneumin museonjohtajan Maija Tanninen-Mattilan
lisäksi äänessä ovat taiteilijat Rosa Liksom ja Jorma Puranen, jotka
kertovat omasta näyttelyssä olevasta teoksestaan. Samanismin
asiantuntija, professori Juha Pentikäinen kertoo näyttelyn
harvinaisuudesta, samaanirummusta. Otteet kuullaan myös jo edesmenneiden
taiteilijoiden Andreas Alarieston ja Reidar Särestöniemen puheesta.

Äänioppaat voi verkkosivujen lisäksi kuunnella Ateneumissa taideteosten
äärellä museosta vuokrattavilla kuulokkeilla. Äänioppaiden avulla voi
pohjustaa vierailuaan Ateneumiin tai herättää keskustelua ja virkistää
muistia museokäynnin jälkeen. Verkkosivusto äänioppaineen palvelee yleisöä
Ateneumin Lapin taika -näyttelyn jälkeenkin: sivustoa ylläpidetään myös
kevään 2012 ajan, kun näyttely siirtyy hieman uudessa muodossa
Rovaniemen taidemuseoon.

Lapin taika -näyttely käynnistyy avajaistapahtumalla 17.6., jonka aikana
nähdään ja kuullaan yllätyksellistä ohjelmaa kaikenikäisille.
Ohjelmassa on mm. lapinpukujen muotinäytös, joikuja ja lauluja Anna
Näkkäläjärven ja Johanna Juholan esittäminä sekä koko perheen
työpajoja. Ateneumiin on vapaa pääsy koko avajaispäivän ajan.

Lapin taika-verkkosivusto (Ateneum)

Lähde: Ateneumin tiedote 1.6.2011

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”