Kaisa Kylakoski
Viestit: 591
Liittynyt: 01.12.05 07:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Uusi sivusto suomalaisen koulurakentamisen historiasta avattu


Simonkylän koulu, Simo. Kuva: Teemu Vehkaoja, Wikimedia Commons.

Suomen rakennustaiteen museossa 8.6.– 25.9.2011 esillä olevaan näyttelyyn Maailman paras koulu liittyen on avattu sivusto suomalaisen koulurakentamisen historiasta.

1800-luvun puolivälin jälkeen alettiin kouluille sekä maaseudulla että kaupungeissa rakentaa omia rakennuksia. Pieniä maaseutukouluja saatettiin pystyttää tyyppipiirustusten mukaan tai talkoilla, mutta suurempien koulujen suunnittelu annettiin alusta lähtien arkkitehtien tehtäväksi – usein valtion tai kunnan palveluksessa olevien. Koulujen suunnittelu muuttui kuitenkin yhä haastavammaksi ja 1900-luvun alusta lähtien alettiin koulurakennusten suunnittelua kilpailuttaa. Tämä tapa on säilynyt nykypäiviin asti.

Koulurakentamisen historiaa käsittelevä sivusto jakautuu kahdeksaan vuosikymmeneen, 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Kussakin osiossa esitellään koulujen rakentamiseen vaikuttaneita yhteiskunnallisia tapahtumia sekä niiden suunnittelua ohjanneita pedagogisia uudistuksia. Samalla tuodaan esiin kullekin aikakaudelle ominaisia tyylillisiä ihanteita. Kaikki sivustoa kuvittavat piirustukset ja valokuvat ovat Suomen rakennustaiteen museon omista kokoelmista.

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”