SariHa
Viestit: 55
Liittynyt: 18.07.12 13:39

Museoviraston historia itsenäisyyden ajalta kuvaa toimintaa tutkimuksen ja hallinnon ristiaallokossa

Museovirasto julkaisee vuosien 2016–2017 aikana neliosaisen kirjasarjan, joka kertoo Suomen muinaismuistohallinnon / Museoviraston historiasta yli 130 vuoden ajalta. Sarjan ensimmäisenä teoksena on ilmestynyt, FT Visa Immosen kirjoittama ”Tutkimuksen ja hallinnon ristiaallokossa. Muinaistieteellinen toimikunta 1917–1972.”

Muinaistieteellisen toimikunnan, nykyisen Museoviraston edeltäjän, historia heijastelee monin tavoin Suomen itsenäisyyden ajan historian kehityskulkuja. Organisaation vaiheiden lisäksi teos avaa laajempaa näkökulmaa 1900-luvun toimikunnan ja kansallisuusaatteen suhteisiin sekä muihin yhteiskunnallisiin tekijöihin, aikakausien aatevirtauksiin, talouteen ja kulttuuriperintöä tarkastelevien tieteenalojen kehitykseen. Lisäksi kirja piirtää eläviä henkilökuvia kulttuuriperinnön suojeluun voimakkaasti vaikuttaneista persoonista, heidän keskinäisistä suhteistaan ja ristiriidoistaan.

Muinaistieteellisen toimikunnan työtä määritti kaksi ulottuvuutta: työskentely lainsäädännön määrittelemänä valtion virastona eli hallintolaitoksena ja toisaalta toiminta akateemisena tutkimuslaitoksena. Nämä kaksi ulottuvuutta asettuivat myös ristiriitaan erityisesti silloin, kun resurssien vähäisyys pakotti virkamiehet keskittymään hallintotyöhön tutkimuksen kustannuksella. Tutkimuksen asteittainen rapautuminen Muinaistieteellisessä toimikunnassa niveltyi yleiseen yliopiston ja virastojen toimintojen eriytymiseen.

Visa Immonen on arkeologian dosentti, taidehistorioitsija ja tunnettu tietokirjailija, joka on työskennellyt Suomessa, Isossa-Britanniassa sekä Yhdysvalloissa. Tutkimuksissaan hän on käsitellyt erityisesti keskiajan, mutta myös laajemmin historiallisen ajan esineellistä ja visuaalista kulttuuria. Hän on myös julkaissut Museoviraston pääjohtajanakin toimineen Juhani Rinteen elämäkerran.

Museoviraston historiasarjan muut osat kertovat muinaismuistohallinnosta ennen itsenäisyyden aikaa, Museovirastosta vuosina 1972–2015 sekä tänä vuonna sata vuotta täyttävästä Kansallismuseosta. Muut kolme osaa ilmestyvät vuosien 2016–2017 aikana.

Museoviraston julkaisuja myy Kansallismuseon museokauppa (Mannerheimintie 34, Helsinki). Niitä voi myös tilata postiennakolla sähkopostitse osoitteella kirjatilaus@kansallismuseo.fi tai postitse osoitteella Museovirasto/Julkaisutilaukset, PL 913, 00101 Helsinki.

Visa Immonen
TUTKIMUKSEN JA HALLINNON RISTIAALLOKOSSA. MUINAISTIETEELLINEN TOIMIKUNTA 1917–1972

Museovirasto 2016, 318 s., ISBN 978-951-616-268-6, hinta 45 € (sis. alv)
Museoviraston julkaisuja 3, ISSN 2243-1357

Lisätietoja ja arvostelukappalepyynnöt:
markkinointisuunnittelija Sari Häkkinen, puh. 0295 33 6043, sari.hakkinen@museovirasto.fi

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”