Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Kadoksissa 127-vuotta ollut Kalevala-ooppera esitetään

Kuva

Turun filharmoninen orkesteri ja Turun musiikkijuhlat tuottavat yhdessä ensi-iltaan ensimmäistä kertaa maailmassa Die Kalewainen in Pochjola –oopperan, 127 vuotta kadoksissa olleen teoksen, joka on löydetty Turun kaupunginkirjaston arkistosta. Kyseessä on ensimmäinen Kalevala-aiheinen ooppera maailmassa ja ylivoimaisesti suurisuuntaisin Suomessa 1800-luvulla sävelletty sävelteos.
Müller-Berghaus toimi vuosina 1888–1895 Turun Soitannollisen Seuran kapellimestarina. Hän sävelsi suuren, nelinäytöksisen, kantaesittämättömän oopperan. Teoksesta on soitettu Turussa 17.2.1890 vain 2. näytös konserttiesityksenä; esitys sai tuolloin haltioituneen vastaanoton. Oopperan näyttämöllinen kantaesitys kariutui siihen, että Turussa – tai Helsingissä - ei ollut näin isolle teokselle sopivaa esityspaikkaa; myös kokoonpano oli tuon aikaisiin Turun mahdollisuuksiin liian suuri. Teos vaati lisäksi erinomaiset laulajat, joilla on oltava suuri ääniala.

Teoksen ensi-ilta suunniteltiin Hampurin oopperaan, mutta kaupungissa puhkesi koleraepidemia, ja oopperan toiminta keskeytettiin. Kalewainen jäi esittämättä ja Müller-Berghausin edesmentyä teos jäi yli vuosisadaksi unholaan. Tyylillisesti ooppera jatkaa Wagnerin ja saksalaisen romanttisen sankarioopperan perinnettä.

Muutama vuosi sitten tutkijat löysivät Turun kaupunginkirjastosta partituurin, jonka oli kirjastoon lahjoittanut turkulainen rouva Betty Elfving, joka oli ollut Müller-Berghausin henkilökohtainen ystävä. Teokseen ovat löytöhetken jälkeen tutustuneet lukuiset arvostetut muusikot ja tutkijat, jotka yksimielisesti pitävät teosta ammattitaitoisesti sävellettynä, äänelle hyvin istuvia melodioita sisältävänä oopperana, joka mullistaa tunnettua suomalaista oopperahistoriaa.
* Die Kalewainen in Pochjola: 127 vuotta kadoksissa ollut ooppera ensi-iltaan Turussa Suomi 100 –juhlavuonna

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Kadoksissa 127-vuotta ollut Kalevala-ooppera esitetään

Samuli Tiikkaja kirjoittaa Helsingin Sanomissa kadonneeksi väitetystä oopperasta:

Samuli Tiikkaja: Turussa löydetty Die Kalewainen in Pochjola -ooppera ei ollut koskaan kadoksissa Turussa uutisoitiin yli sata vuotta kadoksissa olleen oopperan löytymisestä. Teos on kuitenkin ollut koko ajan tallessa. (HS, 5.3.2016 2:00)
Lehdistötiedotteessa teoksen kerrottiin olleen kadoksissa 127 vuotta: ”Muutama vuosi sitten tutkijat löysivät Turun kaupunginkirjastosta partituurin, jonka oli kirjastoon lahjoittanut turkulainen rouva Betty Elfving, joka oli ollut Müller-Berghausin henkilökohtainen ystävä. Teokseen ovat löytöhetken jälkeen tutustuneet lukuiset arvostetut muusikot ja tutkijat, jotka yksimielisesti pitävät teosta ammattitaitoisesti sävellettynä, äänelle hyvin istuvia melodioita sisältävänä oopperana, joka mullistaa tunnettua suomalaista oopperahistoriaa”, lehdistötiedotteessa kerrottiin. Tiedotteen tiedot julkaistiin useissa uutisissa eri tiedotusvälineissä.

Teoksen viehättävä nimi oli jäänyt minunkin mieleeni ehkä jo opiskellessani musiikkitiedettä 1990-luvulla. Epäilemättä se oli mainittu jossakin historiankirjassa. Nyt kiinnostuin teoksesta enemmän, ja otin ensiksi esiin Kalevi Ahon kirjan Suomalainen musiikki ja Kalevala (SKS, 1985). Siinä Aho mainitsee Die Kalewaisen, ja antaa lähteeksi Sulho Rannan esseekokoelman Sävelten valoja ja varjoja (WSOY, 1946).

Ranta kirjoitti kirjassaan kuusisivuisen analyysin oopperasta ja mainitsi muun muassa sen selvät Wagner -vaikutteet. Teoksen historiasta Ranta kertoo, että Müller-Berghaus johti oopperansa toisen näytöksen konserttiesityksenä Turussa 17. joulukuuta 1890.

Ja mikä vielä mielenkiintoisempaa: ”Mainittakoon vielä, että teoksen käsinkirjoitettu partituuri on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran hallussa. Pianopartituureja on maassamme myös muutamia[.]”

Eli oliko teos kadonnut vai ei? Lähdin SKS:n arkistoon tutkimaan heidän Müller-Berghaus-kokoelmaansa.

Ensin sain eteeni painotuotteen, stuttgartilaisen Zumsteeg-kustantamon julkaiseman partituurin ja libreton. Tässä julkaistussa versiossa on vuodelle 1913 päivätty omistuskirjoitus samaiselta Betty Elfvingiltä, jonka jäljiltä myös Turun kaupunginkirjaston partituuri löytyi.

Seuraavaksi katsoin Rannan mainitsemaa käsikirjoitusta. Sen Müller-Berghaus lahjoitti SKS:lle jo vuonna 1893, ja sen oheen on liitetty tuntemattomaksi jäävän kirjoittajan kertomus siitä, kuinka oopperan käsikirjoitus päätyi SKS:lle.

Tarinassa myös mainitaan se, kuinka Die Kalewaisen kantaesitystä suunniteltiin Hampuriin vuonna 1892, mutta tuolloin sattunut koleraepidemia teki suunnitelmat tyhjäksi.

Mutta joka tapauksessa on selvää, että jos teos on painettu sekä orkesteripartituurina että pianopartituurina, ja jos se on lahjoitettu jo hyvin varhain keskeiseen arkistoon, se ei ole koskaan ollut kadonnut.

Ehkä unohtunut, mutta ei suinkaan kadonnut. Samuli Tiikkaja: Turussa löydetty Die Kalewainen in Pochjola -ooppera ei ollut koskaan kadoksissa (HS, 5.3.2016)

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”