Lea Murto-Orava
Viestit: 394
Liittynyt: 21.11.05 14:09
Viesti: Kotisivu

Keskiaikainen linna sai oman näyttelynsä Porvoossa

Valtakunnallisesti arvokkaan Husholmenin keskiaikaista linnanpaikkaa esittelevä ulkoilmanäyttely on avattu Porvoossa. Museoviraston ja tilanomistajan Bosgårdin kartanon yhteistyönä syntynyt näyttely on ilmainen ja avoinna yleisölle ympäri vuoden osana kartanon luontopolkuverkostoa. Yleisöavajaisia vietetään lauantaina 23. huhtikuuta.

Pikkupernajanlahden länsirannalla sijaitseva Husholmen on yksi harvoja tunnettuja keskiaikaisia linnanpaikkoja Suomessa. Sen linna oli käytössä 1300-luvun jälkipuoliskolla. Kohteella on suoritettu arkeologisia kaivauksia, joiden löytöjä on esillä myös Porvoon kaupunginmuseossa.

"Husholmenin keskiaikainen saarilinna on kansallisesti ja tieteellisesti merkittävä kokonaisuus sekä edustava ja hyvin säilynyt kohde", toteaa Museoviraston erikoistutkija Veli-Pekka Suhonen. "Husholmenin alkuperäinen suhde ympäristöön ja samalla rakennuspaikan valinnan syyt ovat edelleen hahmotettavissa. Husholmen kuuluu Suomeen kuningas Albrekt Mecklenburgilaisen aikana 1300-luvun lopulla rakennettujen linnojen joukkoon, ja se liittyy todennäköisesti merirosvousta ja kaapparitoimintaa harjoittaneiden ns. vitaliaaniveljesten toimintaan Suomessa ja Itämerellä. Husholmenin merkitystä kiinteänä muinaisjäännöksenä ja arkeologisena tutkimuskohteena nostaa erityisesti se, että kohde oli käytössä vain kymmenisen vuotta ja se on täysin välttynyt keskiajan jälkeiseltä rakennustoiminnalta.”

Ulkoilmanäyttelyn avasi Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz. ”Porvoohan on tunnettu historiallisista nähtävyyksistään ja erilaisista linnanpaikoista. Husholmenin keskiaikainen linnasaari ympäröivine maisemineen tuo upean lisän Porvoon matkailua ajatellen”, hän totesi ammattilais- ja lehdistöavajaisissa, jotka pidettiin 20. huhtikuuta.

Näyttely kiertää Husholmenin pitkospuita pitkin. Neljä suurta infotaulua esittelevät keskiaikaista linna-asumista sekä paikalla sijanneiden rakennusten oletettua muotoa Museoviraston asiantuntijan Vesa Laulumaan tekstein sekä taiteilija Tom Björklundin kuvin. Näyttely on ilmainen ja avoinna yleisölle ympäri vuoden osana Bosgårdin kartanon luontopolkuverkostoa. Kävelymatkaa Husholmenille kartanon yleisöparkkipaikalta kertyy n. 1,5 km.

Yleisöavajaiset kohteella ovat lauantaina 23.4.2016 klo 11. Poikkeuksellisesti tällöin järjestetään osittainen kuljetus Husholmenille ja takaisin. Lähtö tapahtuu Bosgårdin yleisöparkkipaikalta klo 11.

Lisätietoja Husholmenista ja sen linnasta:
http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det. ... DE_ID=2203

Lisätietoja Bosgårdin kartanosta: http://www.bosgard.com

Lisätietoja antavat:
Marcus Walsh, Bosgårdin kartano, p 0400 513 410, marcus.walsh@bosgard.com
Vesa Laulumaa, Museovirasto, p. 0295 33 6283, vesa.laulumaa@museovirasto.fi

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”