Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

”Mihin jäi punk?” -muistitietoaineisto on julkaistu

Kuva
Musiikkiarkisto JAPA on julkaissut ”Mihin jäi punk?” -hankkeessa kerätyn muistitietoaineiston http://avoindata.fi -palvelussa, jossa se on avoimesti käytettävissä ja ladattavissa excel-taulukkomuodossa.
Muistitietohanke ”Mihin jäi punk?” selvitti, millaista oli olla punk sen ensimmäisen aallon aikaan 1970-luvun puolivälistä 1980-luvun alkuun. Hankkeessa kerättiin omakohtaisia kirjoituksia Suomessa poikkeuksellisen vireästä punk-kulttuurista. Muistelut kertovat esimerkiksi musiikkifaniudesta, toiminnasta punk-liikkeessä, itseilmaisun aloittamisesta, kasvusta punk-nuorena tai mieleen jääneistä festivaalireissuista. Hankkeessa oltiin kiinnostuttu myös aikakauden todistaneiden, mutta punk-kulttuurin ulkopuolelle jääneiden näkökulmista punkiin.


Mihin jäi punk?” -hanke toteutettiin 28.2.–31.8.2016. Kerätyistä 37 muistelusta 36 on julkaistu avoimesti. Muistelut keskittyvät punkin ensimmäiseen aaltoon. Yhteistyöhankkeen takana olivat Musiikkiarkisto JAPA ja Oranssi ry sekä Nuorisotutkimusverkosto ja Nuorisotutkimusseura. Hankkeen toteutti Juho Hänninen. Julkaistusta aineistosta on poistettu suorat tunnistetiedot ja epäsuorat tunnistetiedot on luokiteltu. Vastaajien taustatiedot sisältävä alkuperäinen muistitietoaineisto on tallennettu Musiikkiarkisto JAPAan.

Musiikkiarkisto JAPA on valtakunnallinen keskusarkisto, joka tallentaa suomalaiseen musiikkiin liittyvää aineistoa taidemusiikkia ja kansanmusiikkia lukuun ottamatta. JAPAn toimintaa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. JAPA on ainoa itsenäinen, palkkatyövoimalla toimiva musiikkiarkisto Suomessa. JAPA palvelee tutkijoita, mutta myös muita suomalaisen populaarimusiikin historiasta kiinnostuneita.

JAPA panostaa voimakkaasti aineistojensa ja julkaisujensa avaamiseen. JAPAn Open Access -toiminta löytyy keskitetysti sivustolta https://oa.musiikkiarkisto.fi/, jonne on koottu esimerkiksi linkit JAPAn käyttämiin julkaisualustoihin sekä avoimiin kirja- ja levyjulkaisuihin.
* Avoindata.fi/JAPA
* Mihin jäi punk
Lähde: JAPA:n tiedote 29.11.2016

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”