Sivu 1/1

Kansallismuseon historiateos kertoo museosta ikkunana menneeseen ja tulevaan

Lähetetty: 31.01.17 16:24
Kirjoittaja SariHa
Viime vuonna satavuotisjuhliaan viettäneen Kansallismuseon tarina on koottu yksien kansien väliin. FT Tuukka Talvion kirjoittama teos Suomen kansallismuseo – Ikkuna menneeseen ja tulevaan kuvaa museon kokoelmien ja museorakennuksen syntyä sekä museon monipuolista toimintaa valtakunnallisena Suomen historian museona.

Vaikka Kansallismuseo-rakennuksen avajaisia vietettiin sata vuotta sitten, sen historia ulottuu itse asiassa paljon kauemmas. Kokoelmia on koottu jo 1700-luvulta, ensimmäiset ohjelmaluonnokset museolle laadittiin 1880-luvulla ja kansallisromanttinen museorakennuskin valmistui jo vuonna 1910. Kansallisen museoprojektin perustana olivat laajat yliopistoilta, Muinaismuistoyhdistykseltä ja Muinaistieteelliseltä toimikunnalta peräisin olevat kokoelmat. Yhdessä ne muodostivat Valtion historiallisen museon, joka maamme itsenäistyessä sai nimekseen Suomen kansallismuseo.

Huomattava osuus kertomuksessa on luonnollisesti Kansallismuseo-rakennuksella, jonka arkkitehdit Gesellius, Lindgren ja Saarinen suunnittelivat vasta rakentumassa olevaan Töölön kaupunginosaan. Ainutlaatuisen museorakennuksen ulkoasu heijasti kansallista historiaa ja kulttuuria uusimpien kansainvälisten arkkitehtuurioppien mukaisesti. Se on paitsi oman aikansa wau-arkkitehtuuria myös elementti, joka on monin tavoin määritellyt Kansallismuseon toimintaa ja tulevaisuutta.

Historiateos peilaa museon vaiheiden lisäksi tapoja, joilla maamme historiaa on eri aikoina haluttu tallentaa, esittää ja suhteuttaa ympäröivään maailmaan. Vuosikymmenten kuluessa Kansallismuseo on laajentunut museoperheeksi, johon kuuluu Suomen historian eri vaiheita esitteleviä museoita keskiaikaisista linnoista itsenäisyyden ajan lähihistoriaan. Historiallisesti arvokkaat kohteet ja maamme laajimmat kulttuurihistorialliset kokoelmat tarjoavat mahdollisuuden löytää aina uusia ja ajankohtaisia näkökulmia Suomen historiaan ja kulttuuriin. Kansallismuseon toimintatavat muuttuvat ajassa, mutta sen ydintehtävä – luoda ikkunoita menneeseen ja tulevaan – on säilynyt.

Kansallismuseon historia on osa Suomen muinaismuistohallinnon historiasta kertovaa kirjasarjaa. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt Visa Immosen teos Tutkimuksen ja hallinnon ristiaallokossa. Muinaistieteellinen toimikunta 1917–1972. Neliosaisen sarjan täydentävät vielä kaksi vuosien 2017–2018 aikana ilmestyvää julkaisua, jotka käsittelevät Suomen itsenäistymistä edeltävää aikaa sekä Museoviraston aikakautta 1972–2015.

Historiateoksia myy Kansallismuseon museokauppa (Mannerheimintie 34, Helsinki). Niitä voi tilata myös postiennakolla osoitteesta Museovirasto/Julkaisutilaukset, PL 913, 00101 Helsinki ja sähköpostitse osoitteesta kirjatilaus@kansallismuseo.fi.

Tuukka Talvio
SUOMEN KANSALLISMUSEO – IKKUNA MENNEESEEN JA TULEVAAN

Museovirasto 2016, 375 s., ISBN 978-951-616-279-2, 45 € (sis. alv)
Museoviraston julkaisuja 7, ISSN 2243-1357

Lisätietoja:
ylijohtaja Elina Anttila, Kansallismuseo, puh. 0295 33 6131, elina.anttila@kansallismuseo.fi

Arvostelukappaleiden tilaukset:
markkinointisuunnittelija Sari Häkkinen, Museovirasto, puh. 0295 33 6043, sari.hakkinen@museovirasto.fi