michel kirjoitti:Ketjun otsikko "kolme Ranskaa" kuvastaa varmaan aika pitkälti sitä tilannetta, joka Ranska-nimisen valtion territoriossa 1940-44 vallitsi. Hallinnollisesti etelää johti Vichyn Ranska, joka kutsui itseään Ranskan valtioksi, ja jolla oli myös jotain oikeuksia Saksan miehitysalueella. Tämä oli se virallinen Ranska, johon myös USA:lla oli viralliset suhteet.
"Toinen Ranska" oli sitten pohjoisosa, joka oli suoraan Saksan käskyvallan alla ilman ns. välikäsiä eli miehitysalue. "Kolmas Ranska" oli sitten Charles de Gaullen enemmän ja vähemmän johtama vastarintaliike, jolle löytyi kannatusta ja jota toisaalta pidettiin jopa maanpetollisena toimintana. Joku viisampii osaa varmasti sanoa, minkä verran Ranskan kansan tuntoja tuona aikana on tutkittu, eli mikäli "oikeasti" Vapaan Ranskan kannatus II maailmansodan aikana Ranskassa?
Edelleen kyllä odotan Seppo Jyrkisen vastausta hänen näkemykseensä kahdesta Ranskasta vai oliko se lipsahdus?
Kun viisaammat eivät vastaa, niin sitten minä yritän.
Tällainen alan perusteos tulee mieleen:
Henry Rousso:
The Vichy Syndrome: History and Memory in France since 1944
Kirja käsittelee pääasiassa sitä, miten Vichyn Ranskaa on muistettu ja käsitelty julkisuudessa eri vuosikymmeninä. Tämän avulla kai sitten peilataan myös sitä, miten se ranskalaisväestö "oikeasti" asioihin suhtautui. Suoraan sanottuna jäi kesken "muiden kiireiden vuoksi".
Yleisesitys Länsi- ja Keski-Euroopan miehitetyistä valtioista on:
Surviving Hitler and Mussolini: Daily life in occupied Europe
Nälkä, työskentely miehitysaikana, intiimit suhteet, koulutus ja kulttuuri sekä vastarinta eri muodoissa ovat kirjan aiheina. Mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja haastaa vanhoja käsityksiä. Ei kuitenkaan mitenkään revisionistinen, vaan hyvinkin neutraali.
Ranskan osalta kirjassa korostui saksalaisten sotatarviketeollisuuden tilausten merkitys työläisille. Jos teki työsopimuksen saksalaisten kanssa, sai parempaa palkkaa ja paremmat etuudet. Niinpä työsopimuksia tehtiin mielellään, kunnes työläisten pakkosiirrot Saksaan alkoivat. Näistäkin mainitaan, että aluksi kyse oli melko halutuista siirroista, sillä lähtijät olivat vapaaehtoisia, joille maksettiin entistäkin parempaa palkkaa ja edut olivat entistäkin paremmat. Lisäksi komennukset olivat lyhyitä "keikkoja", joiden jälkeen pääsi takaisin kotimaahan. Muutos tuli siinä, kun lähtijöitä alettiin viemään pakolla. Tosin aluksi näissäkin oli kyse melkolailla normaalista "firman" sisäisestä työvoiman siirrosta, eli työsopimuksen tehneitä siirrettiin työsopimuksen mukaisesti toimipisteestä toiseen. Loppuakohden työvoiman siirto muuttui tietysti suoraksi pakkovallaksi, kun Saksalla ei ollut enää mitään hävittävää.
Itse näkisin, että selkeä sotilaallinen tappio ja Ranskan antautuminen merkitsivät paljon. Vichyn hallituksesta tuli legitiimi hallitus ja de Gaullen porukka oli joukko kapinallisia veneenkeikuttajia Kanaalin takana. Vastarintaliike oli varmaan vaikuttavampi, mutta sehän ei ollut yhtenäisen johdon alainen, vaan jakautunut eri kuppikuntiin. Lisäksi vastarintaliikkeen muodostuessa muodostui puhtaasti lainsuojattomia joukkoita, jotka terrorisoivat ranskalaista siviiliväestöäkin. Kaikki tämähän tietysti lakaistiin piiloon sodan päätyttyä, kun yhtenäisyyttä piti korostaa.
On myös muistettava, että vuonna 1940 melkoinen osa asevelvollisikäisistä miehistä läpikävi sotavankeuden. Se ensinnäkin vei alkuvaiheessa pois melkoisen osan vastarintaan kyvykkäästä ja mahdollisesti halukkaasta väestönosasta ja lisäksi sotavankeudessa käyminen passivoi miehiä pitkäksi aikaa.
Lopuksi vielä mainittakoon, että Mazowerin kirjoja pidetään käsittääkseni lukemisen arvoisina.
Hitler's Empire on ollut työnalla, mutta vauvaikäinen jäläkeläinen pitää huolta siitä, että lontoonkielisen tiedekirjan lukeminen on jäänyt.