YYA-sopimus ja Suomi

[Tylsimys]

Appelbaumin uhriluku gulageihin on 2 miljoonaa. Tämä on sikäli hämmästyttävää, että jo yksistään sdoan aikana on raportoitu likvidoidun 4,5 miljoonaa "kansanvihollista" (sotilasaikakauslehden kirja-arvosteluartikkeli tältä vuodlta). Mitä ilmeisimmin käyttävät väärennettyjä ja puutteellsia arkistoja. Esim. itse itäsaksalaisella keskitysleirillä ollut saksalaishistorioitsija on osoittanut, kuinka uhrien määrä on haluttu salata myös DDR:ää luodessa perustettujen leirien uhrien osalta. Hänen mukaansa arkistoja on hävinnyt ja virallinenluku N-liiton arkistoissa perustuu siten puutteelliseen arkistotietoon. Se on aivan liian pieni. NL valehtelee myös arkistojensa kautta haluten pettää jälkipolvet.

http://www.swg-hamburg.de/Geschichtspol ... _unge.html

[Jouko Heyno]

Appelbaumin uhriluku gulageihin on 2 miljoonaa. Tämä on sikäli hämmästyttävää, että jo yksistään sdoan aikana on raportoitu likvidoidun 4,5 miljoonaa "kansanvihollista" (sotilasaikakauslehden kirja-arvosteluartikkeli tältä vuodlta). Mitä ilmeisimmin käyttävät väärennettyjä ja puutteellsia arkistoja. Esim. itse itäsaksalaisella keskitysleirillä ollut saksalaishistorioitsija on osoittanut, kuinka uhrien määrä on haluttu salata myös DDR:ää luodessa perustettujen leirien uhrien osalta. Hänen mukaansa arkistoja on hävinnyt ja virallinenluku N-liiton arkistoissa perustuu siten puutteelliseen arkistotietoon. Se on aivan liian pieni. NL valehtelee myös arkistojensa kautta haluten pettää jälkipolvet.

http://www.swg-hamburg.de/Geschichtspol ... _unge.html

Miksi ihmeessä kommunistien leireiltä selvinneiden kertomukset ovat aina totta, mutta natsien leireiltä selvinneiden aina valhetta? Mikä on kriteerisi?

[EsaH]

Vinkkilinkki Venäjän arkistoista: Aappo Kähönen, http://www.ennenjanyt.net/3-01/ak.htm


"Arkistopolitiikka Venäjällä, kuten historian käsittely muuallakin, elelee poliittisen tilanteen mukaan. Neuvostoaikana arkistot olivat suljetut kaikilta, paitsi luotettavimmilta kommunistipuolueiden jäseniltä. Neuvostoliiton romahdusta seuranneen Jeltsinin hajautetun demokratian alkuvaiheessa, vuoden 1991 jälkeen, niistä taas kerrotaan saaneen lähes mitä vain keksi pyytää. Nämä "villit päivät" päätyivät ennen 1990-luvun puoliväliä, Moskovan Valkoiseen taloon linnoittautuneiden kommunistien yritettyä vallankaappausta vuonna 1993, minkä jälkeen julkistamisprosessi hidastui tai pysähtyi. Aiemmin avoimia kokonaisuuksia on muutettu jälleen salaisiksi jo Jeltsinin toisen presidenttikauden ja ensimmäisen Tshetshenian sodan aikana, ja Putinin hallinnollisen keskittämisen ja toisen Tshetshenian sodan aikana kontrolli edelleen on voimistunut. Tämä kehitys rinnastuu yleisempään venäläisen yhteiskunnan trendiin, jossa tulee esiin pettymys markkinatalous- ja demokratia uudistusten epäonnistumisiin. Seurauksena on menneisyyden nostalgisointi, minkä kuuluvasti huomaa "Suuren ja Mahtavan" sävelten palauttamisessa kansallislauluun vaakunassaan kaksipäistä kotkaa käyttävälle Venäjälle."

[Tylsimys]

Appelbaumin uhriluku gulageihin on 2 miljoonaa. Tämä on sikäli hämmästyttävää, että jo yksistään sdoan aikana on raportoitu likvidoidun 4,5 miljoonaa "kansanvihollista" (sotilasaikakauslehden kirja-arvosteluartikkeli tältä vuodlta). Mitä ilmeisimmin käyttävät väärennettyjä ja puutteellsia arkistoja. Esim. itse itäsaksalaisella keskitysleirillä ollut saksalaishistorioitsija on osoittanut, kuinka uhrien määrä on haluttu salata myös DDR:ää luodessa perustettujen leirien uhrien osalta. Hänen mukaansa arkistoja on hävinnyt ja virallinenluku N-liiton arkistoissa perustuu siten puutteelliseen arkistotietoon. Se on aivan liian pieni. NL valehtelee myös arkistojensa kautta haluten pettää jälkipolvet.

http://www.swg-hamburg.de/Geschichtspol ... _unge.html

Miksi ihmeessä kommunistien leireiltä selvinneiden kertomukset ovat aina totta, mutta natsien leireiltä selvinneiden aina valhetta? Mikä on kriteerisi?

Tuskin kaikki, mutta monet ovat. Kysymys on samasta ilmiöstä kuin NL:n valehtelu. Voittajavaltiot värväsivät varsinkin Nürnbergin oikeudenkäyntiin valheelliset todistajat. Samalla massiivinenvalehtelu ruokki oikeita muistelijoita ymmärtämään muistonsa väärin. Väärennysprosessi on ilmiselvä ja em. oikeudenkäynti sen röyhkein kukka.

Mikään ei viittaa siihen, että tuo saksalaishistorioitsija valehtelisi. Pikemminkin kaikki viittaa siihen, että kyse on totuuden etsimisestä voittajien valhetta vastaan.

[Emma-Liisa]

Appelbaumin uhriluku gulageihin on 2 miljoonaa.

Ei ole. Applebaumin tutkimien *arkistojen* mukaan (Gulag s. 520) vuosina 1934-53 teloitettiin 786 098 henkeä ja vuosina 1929-53 leireillä kuoli 2 749 163 henkeä. - Nämä luvut ovat tietenkin minimimäärä, joka ei sisällä esimerkiksi kuulustelujen ja kuljetusten aikana kuolleita tai heti vapautuksen jälkeen eikä tietenkään Ukrainan nälänhädän uhreja.

Väestötitieteen perusteella ovat "ylimääräisiä kuolemia" yrittäneet selvittää S. G. Wheatcraft ja R.W. Davies artikkelissaan Population teoksessa The economic transformation of the Soviet Union 1913-1945, ed. by R.W. Davies et al.).

[EsaH]

[/quote]
E-L:n huomautus on varsin paikallaan. Omasta puolestani totean, että sinun on syytä lopettaa moralisointisi. Moralisointi sokaisee. J.R Tolkienin saadussa on vain pahoja (mustia) örkkejä ja (valkoisia) hobbitteja eli Emma-Liisan tarkoittamaa mustavalkoista. Venäläiset eivät ole kuvittelemiasi örkkikansa. Todellisuudessa vallitsee valtapolitiikka halusimmepa sitä tai emme.

Jos tahdot keskustella - ilman että keskustelu menee mainitsemallasi tavoin "överiksi" - niin esitä perusteltuja, yksilöityjä lähdeviittauksin varustettuja väitteitä, älä yleistä poliittista propagandaa. Meitä on siinä suhteen niin moneksi.

Sano Petteri vaan [/quote]

Minusta historioitsija voi tehdä asiallisia moraalisia arvioita, eihän historiaa voida kirjoittaa kuin jossakin tyhjiössä täysin puhtaana moraalisista kannanotoista. Kansallissosialismin tai kommunismin rikoksista ja ihmisuhreista kirjoittaminen täysin vailla jonkinlaista moraalista kannanottoa on mahdotonta. Me ihmiset olemme moraalilla varustettuja olentoja. Voihan historioitsija tietenkin yrittää kuvailla historiassa tapahtuneita kauheuksia ja vääryyksiä täysin neutraalisti ja tunteettomasti. Eri asia sitten on miten aitoa tuo yrittäminen on.

En esittänyt "yleistä poliittista propagandaa", kuten Petteri väität, vaan puhun saamastani suomettumisen yleiskuvastani. Eri mieltä siitä saa olla, mutta tekstini leimaamista yleiseksi äärioikeistolaiseksi propagandaksi on jo loukkavaa. Se muistuttaa taistolaisten innosta leimata lähes kaikki länteen/USA:han viittava asia fasismiksi kylmän sodan aikana.

[Emma-Liisa]

Minusta historioitsija voi tehdä asiallisia moraalisia arvioita, eihän historiaa voida kirjoittaa kuin jossakin tyhjiössä täysin puhtaana moraalisista kannanotoista. Kansallissosialismin tai kommunismin rikoksista ja ihmisuhreista kirjoittaminen täysin vailla jonkinlaista moraalista kannanottoa on mahdotonta. Me ihmiset olemme moraalilla varustettuja olentoja. Voihan historioitsija tietenkin yrittää kuvailla historiassa tapahtuneita kauheuksia ja vääryyksiä täysin neutraalisti ja tunteettomasti. Eri asia sitten on miten aitoa tuo yrittäminen on.

Kyse onkin siitä, että moralisointi on eri asia kuin moraali. Imbi Pajun Torjotut muistot on syvästi moraalinen teos, mutta siinä ei moralisoida.

saamastani suomettumisen yleiskuvastani.

...joka voi olla sinulle ilmiselvä. Mutta jotta muutkin ymmärtäisivät mitä tarkoitat, olisi hyvä mahdollisimman tarkasti kirjoittaa tarkasti. Esim. tarkoitatko politittista eliittiä vai jotain muuta, esim. Tampereen yliopiston tiedotusopin opetusta? Tarkoitatko Paasikiven aikaa vai Kekkosen aikaa vuoteen 1968 vai Kekkosen aikaa vuoden 1968 jälkeen?

Myös olisi hyvä tarkentaa, oliko jokin asia poikkeus vai yleinen sekä mitä muuta vastaavaa samana aikana. Varmaan paremmalla syyllä voitaisiin kirjoittaa että "Amerikkalainen populaarikulttuuri valloitti lopullisesti Suomen" ja "Harvat halusivat ajaa neukkuautolla". Kai tämäkin jotain kertoo?

[EsaH]

Minusta historioitsija voi tehdä asiallisia moraalisia arvioita, eihän historiaa voida kirjoittaa kuin jossakin tyhjiössä täysin puhtaana moraalisista kannanotoista. Kansallissosialismin tai kommunismin rikoksista ja ihmisuhreista kirjoittaminen täysin vailla jonkinlaista moraalista kannanottoa on mahdotonta. Me ihmiset olemme moraalilla varustettuja olentoja. Voihan historioitsija tietenkin yrittää kuvailla historiassa tapahtuneita kauheuksia ja vääryyksiä täysin neutraalisti ja tunteettomasti. Eri asia sitten on miten aitoa tuo yrittäminen on.

Kyse onkin siitä, että moralisointi on eri asia kuin moraali. Imbi Pajun Torjotut muistot on syvästi moraalinen teos, mutta siinä ei moralisoida.

saamastani suomettumisen yleiskuvastani.

...joka voi olla sinulle ilmiselvä. Mutta jotta muutkin ymmärtäisivät mitä tarkoitat, olisi hyvä mahdollisimman tarkasti kirjoittaa tarkasti. Esim. tarkoitatko politittista eliittiä vai jotain muuta, esim. Tampereen yliopiston tiedotusopin opetusta? Tarkoitatko Paasikiven aikaa vai Kekkosen aikaa vuoteen 1968 vai Kekkosen aikaa vuoden 1968 jälkeen?

Myös olisi hyvä tarkentaa, oliko jokin asia poikkeus vai yleinen sekä mitä muuta vastaavaa samana aikana. Varmaan paremmalla syyllä voitaisiin kirjoittaa että "Amerikkalainen populaarikulttuuri valloitti lopullisesti Suomen" ja "Harvat halusivat ajaa neukkuautolla". Kai tämäkin jotain kertoo?

Totta kai moralisointi on eri asia kuin moraali. Historiallisen moraalisen kannanoton tulisi olla mielestäni asiallinen, kiihkoton ja tietenkin faktoihin perustuva. Se tulee yleensä myös ilmi pelkästään kerrottaessa/kuvailtaessa esim. suomettumisen likaisimpia kuvioita.

Kyllä, tarkentaa voi aina. Suomettuminen oli varmasti pahimmillaan 1960-luvun lopusta 1980-luvun alkuun UKK:n sairastumiseen ja Koiviston alkuaikoihin saakka. Oli toki maassamme suomettumisen vastavoimiakin ja vastailmiöitä, sitä en kiellä. Mutta nämä voimat ja ilmiöt olivat kuitenkin altavastaajan asemassa, ainakin jos miettii poliittista kulttuuria, lehdistöä ja televisiota (yle) kyseisenä aikana.

Tavallisen kansan parissa esiintyi onneksi varmasti tervettä kriittistä näkemystä Neuvostoliittoa ja kommunismia kohtaan. Sitä vain ei julkisesti voinut esittää UKK:n ja johtavien poliitikkojen ("poliittinen eliitti") sekä myös nuorten kulttuuriradikalistien ja taistolaisten luomassa ahdistavan neuvostomyönteisessä ilmapiirissä.

[Emma-Liisa]

Tavallisen kansan parissa esiintyi onneksi varmasti tervettä kriittistä näkemystä Neuvostoliittoa ja kommunismia kohtaan.

Oletko tullut ajatelleeksi, että se usein ilmaistiin tavalla, joka kääntyi vastakohdakseen? Syyttä ei Raija Oranen kerro, että hänen kotonaan "vihattiin ryssää".

Puuttui siis asiallinen tapa puhua NL:sta. Ja kun tähän lisätään kaksinaismoraali (samat teot olivat NL:n tekemininä tuomittavia, mutta USA:n tekeminä hyväksyttävinä), ei ole ihme, että vastavaikutus tuli.

[EsaH]

Tavallisen kansan parissa esiintyi onneksi varmasti tervettä kriittistä näkemystä Neuvostoliittoa ja kommunismia kohtaan.

Oletko tullut ajatelleeksi, että se usein ilmaistiin tavalla, joka kääntyi vastakohdakseen? Syyttä ei Raija Oranen kerro, että hänen kotonaan "vihattiin ryssää".

Puuttui siis asiallinen tapa puhua NL:sta. Ja kun tähän lisätään kaksinaismoraali (samat teot olivat NL:n tekemininä tuomittavia, mutta USA:n tekeminä hyväksyttävinä), ei ole ihme, että vastavaikutus tuli.

Olen tullut ajatelleeksi. Sodan kokemukset näkyivät ryssävihana monesti vanhemman sukupolven asenteissa, mikä on ymmärrettävää. Ja ymmärrettävää oli myös nuoremman sukupolven kapinointi/vastavaikutus. Mutta kapinointi meni usein typerän sokeasti ja moraalittomasti toiseen äärilaitaan, radikalisoitui.

Tähän väliin yksi osuva lainaus. Tarja-Tuulikki Tarsala kirjoittaa Taistolaisuuden mustassa kirjassa (s.119-123):

"Oltiin kriittisiä, oltiin vallankumoksellisia molemmilla kotimaisilla ja kansainvälisesti. Ihailimme Neuvostoliittoa ja DDR:ää. Olimme vihaisia sotahulluille isille ja lotta-äideillemme, jotka mielestämme olivat lähteneet valloittamaan Suur-Suomea.
Taas nousee nolostuksen puna ja häpeän tunne pintaan! Miten ymmärtämätön ja tietämätön olen ollutkaan halveksiessani suu vinossa isääni, setiäni, naapureiden miehiä. Mitä muuta he olisivat voineet tehdä? Nöyrästi haluan pyytää anteeksi kaikilta, joita ole, edes vaikka ajatuksissani, pilkannut ja halveksinut."

[Jouko Heyno]

Appelbaumin uhriluku gulageihin on 2 miljoonaa. Tämä on sikäli hämmästyttävää, että jo yksistään sdoan aikana on raportoitu likvidoidun 4,5 miljoonaa "kansanvihollista" (sotilasaikakauslehden kirja-arvosteluartikkeli tältä vuodlta). Mitä ilmeisimmin käyttävät väärennettyjä ja puutteellsia arkistoja. Esim. itse itäsaksalaisella keskitysleirillä ollut saksalaishistorioitsija on osoittanut, kuinka uhrien määrä on haluttu salata myös DDR:ää luodessa perustettujen leirien uhrien osalta. Hänen mukaansa arkistoja on hävinnyt ja virallinenluku N-liiton arkistoissa perustuu siten puutteelliseen arkistotietoon. Se on aivan liian pieni. NL valehtelee myös arkistojensa kautta haluten pettää jälkipolvet.

http://www.swg-hamburg.de/Geschichtspol ... _unge.html

Miksi ihmeessä kommunistien leireiltä selvinneiden kertomukset ovat aina totta, mutta natsien leireiltä selvinneiden aina valhetta? Mikä on kriteerisi?

Tuskin kaikki, mutta monet ovat. Kysymys on samasta ilmiöstä kuin NL:n valehtelu. Voittajavaltiot värväsivät varsinkin Nürnbergin oikeudenkäyntiin valheelliset todistajat. Samalla massiivinenvalehtelu ruokki oikeita muistelijoita ymmärtämään muistonsa väärin. Väärennysprosessi on ilmiselvä ja em. oikeudenkäynti sen röyhkein kukka.

Mikään ei viittaa siihen, että tuo saksalaishistorioitsija valehtelisi. Pikemminkin kaikki viittaa siihen, että kyse on totuuden etsimisestä voittajien valhetta vastaan.

Mikä tässä on niin vaikeaa, ettet vastaa: "Mikä on kriteerisi?"?

[Ciccio]

J.K.Paasiken päiväkirjamerkinnän 23 / 2 1948 mukaan Neuvostoliiton
suurlähettiläs , (CCCP:n valvontakomissiossa oli kenraalina)
G.V.Savonenkov jätti Stalinin kirjeen p u o l u s t u s l i i t o s t a .

Siihen oli suostuttava ja YYA- sopimus allekirjoitettiin 6/4 1948 Moskovassa. Suomen "neuvotteleman" korjauksen mitätöivät
Neuvostoliiton joukot Porkkalan sotilastukikohdassa.

Urho Kekkonen, kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen oli Moskovassa YYA- sopimuksen allekirjoittajien joukossa.
UKK oli syrjäytetty SKP-SKDL:N = valvontakomission toimesta haaveilemaltaan pääministerin paikalta, hallituksen muodosti 26/3 1946
Mauno Pekkala.
UKK jäi taas hallituksen ulkopuolelle 20/8 1948 jatkaen nyt eduskunnan puhemiehenä.
Oikeusministerinä Urho Kekkonen ei ollut ansainnut N-liiton ystävyyttä, eikä luottamusta, vaikka hän oli aktiivisesti tehnyt "likaisen työn"
nk.sotasyyllisasiassa.

YYA- sopimus oli Stalinin "käsky", generalissimuksen kirje jätti Suomelle valinnanvaraa vain allekirjoituspaikan suhteen: Moskovassa tai jos Suomi haluaa, puolustusliittosopimus voidaan allekirjoittaa myös H:gissä."
Suomi allekirjoitti kuukauden kuluttua Stalinin kirjeestä.

YYA- sopimuksesta muodostui Suomessa ehdoton diktaatti ja YYA:ta oli
noudatettava kaikissa yhteyksissä.
Neuvostoliitolle yya oli ja pysyi puolustusliittosopimuksena.

Veikko Palvo

[Ciccio]

Keskustelu suomettumisesta näyttää edelleen vaivaavan joidenkin mieltä. Tämä on osin ymmärrettävää. Itse 60- ja 70- luvuilla koulua käyneenä ja historiaan jo tuolloin innostuneena en voi olla ihmettelemättä YYA-sopimuksen osuutta tässä keskusteluaa. On aivan kuin YYA olisi jonkinlainen mantra, joka yhdistetään Straussin ilkeyteen, "Finnlandisierung", ymmärtämättä mitään mainitusta sopimuksesta tai jopa lukematta sitä.

Siis teille kaikille "YYA-antifaneille": Mikä tuossa sopimuksessa oikein on ongelma SUomen kannalta? Asialliset analyysit olisivat paikallaan, vieläpä näinkin myöhään.

Ei tulisi unohtaa ensimmäistä YYA- sopimusta,joka kuten tuo toinenkin
määrättiin - tehtiin Moskovassa.
Kummatkin olivat Stalinin diktaatteja.
YYA- aikana oli ainakin minulle vastenmielisintä jatkuva hokeminen
ystävyydestä ja yhteistyöstä ja
"sopimuksen" olevan aina ensimmäisenä taustalla.

YYA- Sopimus oli esillä julkisuudessa jatkuvasti, oli se kummallista kun sitä ystävyyttäkin piti jatkuvasti niin kovasti vakuutella.
Nyt 2007 ei enää hoeta, mutta elääköhän muisto YYA- ystävyydestä ?

Sen ensimmäisen YYA- sopimuksen allekirjoittivat Moskovassa 2 / 12 1939 Otto Wilhelmovitsh Kuusinen ja Vjateslav Molotov.

Otto Ville Kuusisen YYA:n 7. artikla:
"Tämä sopimus astuu voimaan sen allekirjoituspäivästä ja on myöhemmin ratifioitava.
Ratifiointi- asiakirjain vaihtaminen tullaan suorittamaan mahdollisin lyhyen ajan kuluttua Suomen pääkaupungissa Helsingissä."

Ratifioiminen siirtyi muutamalla vuodella ja olihan siinä 6/4 1948 Moskovassa allekirjoitetussa pieniä erojakin verrattuna 1939 tehtyyn
"sopimukseen" ystävyydestä ja yhteistyöstä.

V.Palvo

[Jouko Heyno]

Keskustelu suomettumisesta näyttää edelleen vaivaavan joidenkin mieltä. Tämä on osin ymmärrettävää. Itse 60- ja 70- luvuilla koulua käyneenä ja historiaan jo tuolloin innostuneena en voi olla ihmettelemättä YYA-sopimuksen osuutta tässä keskusteluaa. On aivan kuin YYA olisi jonkinlainen mantra, joka yhdistetään Straussin ilkeyteen, "Finnlandisierung", ymmärtämättä mitään mainitusta sopimuksesta tai jopa lukematta sitä.

Siis teille kaikille "YYA-antifaneille": Mikä tuossa sopimuksessa oikein on ongelma Suomen kannalta? Asialliset analyysit olisivat paikallaan, vieläpä näinkin myöhään.

Ei tulisi unohtaa ensimmäistä YYA- sopimusta,joka kuten tuo toinenkin määrättiin - tehtiin Moskovassa.
Kummatkin olivat Stalinin diktaatteja.

Ensimmäinen? Toinen? Mistä oikein on kyse? Tietojeni mukaan sopimuksia on tehty vain yksi. YYA:n ero muihin vastaavinhan oli nimen omaan se, ettei se ollut Stalinin diktaatti, mikä selviää vertailemalla.

YYA- aikana oli ainakin minulle vastenmielisintä jatkuva hokeminen
ystävyydestä ja yhteistyöstä ja
"sopimuksen" olevan aina ensimmäisenä taustalla.

Miten niin "sopimus"? sopimushan se oli. Ja se, että hokeminen on vastenmielistä on kokonaan toinen asia. Hokeminen kai oli vastenmmielistä niillekin, jotka olivat sopimuksen lukeneet. Sopimuksen sisältöön hoku ei vaikuttanut.

YYA- Sopimus oli esillä julkisuudessa jatkuvasti, oli se kummallista kun sitä ystävyyttäkin piti jatkuvasti niin kovasti vakuutella. Nyt 2007 ei enää hoeta, mutta elääköhän muisto YYA- ystävyydestä ?

Miten tämä liittyy sopimuksen sisältöön?

Sen ensimmäisen YYA- sopimuksen allekirjoittivat Moskovassa 2 / 12 1939 Otto Wilhelmovitsh Kuusinen ja Vjateslav Molotov.

V.Palvo

No, joo, vitsit vitseinä. Mutta täällä kait pyritään, ainakin yleisesti, asialliseen keskusteluun. Selkeään kysymykseeni et sen sijaan vastannut; mitä "vikaa" sopimuksessa oli? Toistan sen.

[Ciccio]

Sopimus, joka on allekirjoitettava toisen osapuolen painostuksesta ja ehdotuksesta sopimustekstiä myöten on sanelusopimus, joten
"sopimuksen" voi laittaa lainausmerkkeihin, YYA-2:n.

YYA- sopimus 1.
Suomen kansanhallituksen julistus 1/12 1939 "Terijoella":
http://www.histdoc.net/historia/kuusinen.html
Kansanhallitus ehdottaa solmittavaksi "keskinäisavun sopimuksen ystävällisten suhteiden voimaansaattamiseksi" ...Suomen kansanhallituksen ja NL:n välillä.

Esim. Heninen.net mukaan tuo YYA 1. on allekirjoitettu Moskovassa
2 / 12 1939 O.V.Kuusinen ja V.M.Molotov
Sopimus ystävyydestä ja yhteistyöstä.
Pauli Kruhse http://www.histdoc.net/

YYA- sopimus 2. :sta J.K.Paasikivi sai tiedon J.V.Stalinin lähettämän kirjeen lukemalla.
Täten YYA-asian synty esitetään. Suomen allekirjoitusvaltuuskuntaa on kutsuttu neuvotteluvaltuuskunnaksi, koska Stalin salli NL:n esittämään sopimusluonnokseen pienen ja jokseenkin merkityksettömän korjauksen.

"YYA-1:n" allekirjoittamiseen Molotovin ei todennäköisesti tarvinnut O.Kuusista painostaa.
Kuusisen hallitus antaa julistuksen mm. "YYA:sta" ja seuraavana päivänä sama Kuusinen allekirjoittaa julistuksessa ehdotetun sopimuksen.
Johdonmukaisestihan O.W.Kuusinen Kremlissä toimi.
Veikko Palvo