Suositeltavaa lukemista:
Boockmann, Harmut: Der Deutsche Orden. Zwölf Kapitel aus seiner Geschichte. Verlag C.H.Beck München: Wemding 1994 (4. painos; 1. painos 1981).
Hannu kirjoitti:Alkuperäiset preussilaiset olivat hyvin läheistä sukua liettualaisten kanssa. He kuuluivat samaan kieliryhmään, mikä sinänsä on ainutlaatuinen eikä edes sukua suomenkielelle. Viimeinen muinaispreussia puhuva kuoli vissii 1600-luvulla.
Kyllä.
Hannu kirjoitti:1200-luvulla valloitti Saksalainen Ritarikunta koko Preussin ja alkuperäiset preussilaiset joutuivat maanpakoon. He ovat mahdollisesti liittyneet Liettualaisiin ja vetäityneet alueelle, missä pystyivät itseään puolustamaan.
En ole koskaan aikaisemmin kuullut tätä maanpakohypoteesia.
Saksalaisen ritarikunnan hallitsemassa preussissa maalaiset ja myös alempi maalaisaateli olivat etnisesti suurimmaksi osaksi preussilaista alkuperää. Lännestä alueelle suuntautunut saksalaisten asutus ei syrjäyttänyt preussilaisia laajassa mitassa. Sen sijaan kulttuurillinen ja kielellinen saksalaistuminen, varsinkin 1200-luvun lopulta lähtien, teki Preussista lopulta sen saksalaisen Preussin, joka oletettavasti hallitsee kaikkien meidän kuvaamme Preussista.
Suurin osa Saksalaisen ritarikunnan hallitseman Preussin väestöstä oli siis preussilaisia. He myös kapinoivat useita kertoja 1200-luvulla. Viimeinen suuri preussilaisten kapina alkoi vuonna 1260 ja kesti 14 vuotta.
Hannu kirjoitti:Saksalaisella Ritarikunnalla ei ollut varsinaista syytä lähtä heidän peräänsä. Heidän päämääränsä oli saavutettu kun he vain olivat saaneet Liettualais-preussilaisen kansan pois edestään matkalla pohjoiseen.
Voitko viitata johonkin tutkimukseen tai lähteisiin, jotka tukevat tätä käsitystä?
Itse olen päinvastaista mieltä, näillä perustein:
1) Saksalainen ritarikunta pyrki ja onnistui valtaamaan lisää balttilaisten kansojen asuinalueita (Liivinmaalla liivit, lätit ja semgallit; Preussin ja Liivinmaan välillä Samogitia), joten kyllä he tavallaan "lähtivät perään".
2) Mitään kansojen vaellusta ei näytä tapahtuneen, ellei oteta lukuun saksalaisen aateliston ja provariston melko pienen mittakaavan suht' hidasta asettumista vallattujen alueiden yläluokaksi ja kauppiaiksi. Maa-alueiden valtaus oli yleensä mielekästä vain, kun maata viljelevä väestö saatiin maksamaan veroja. Väestöä ei siis ollut edes mielekästä pyrkiä ajamaan tiehensä.
Hannu kirjoitti:Kysymys oli nimittäin Itämeren herruudesta.
Hyvin paljon yksinkertaistaen, ja suurella jälkiviisaudella: ehkä.
Saksalaisen ritarikunnan motiivit Preussissa ja Baltiassa kietoutuvat toki yhteen saksalaisten kauppiaiden levittäytymisen ja Hansan kasvun kanssa. Mielestäni on kuitenkin valtava yksinkertaistus puhua pyrkimyksestä Itämeren herruuteen, kun käsitellään 1200-1400 -luvun Saksalaista ritarikuntaa ja sen suhdetta valloitettuihin preussilaisiin ja valloittamatta jääneisiin liettualaisiin.
Saksalainen ritarikunta hankki merkittävän roolin Itämeren kaupassa 1200-luvun lopulla ja 1300-luvulla, kun se kävi kauppaa valloitettujen alueiden luonnontuotteilla (puu, vilja, meripihka) ja verotti alueiden läpi kulkevaa "idänkauppaa". Tähän aikaan ritarikunta oli kuitenkin Hansan jäsen. Ehkä voidaan puhua
saksalaisten Itämeren herruudesta, jonka luomisessa Saksalaisella ritarikunnalla oli merkittävä rooli. Tätä lienet tarkoittanut?
Hannu kirjoitti:Saksalaisille kauppiaille, jotka kustantivat ritarien mielettömät ristiretket, oli Itämeri kultakaivos, jonka he tahtoivat kontrolliinsa.
Itse en suosi historiallisten tapahtumien arvottamista: "mieletön" on vähän liikaa tässä. Kyllä toimissa oli ritarien kannalta paljonkin mieltä, vaikka uskonnolla perusteltu valloitussota meidän mielestämme onkin paha asia.
Saksalaisten kauppiaiden Itämeren hallinnasta olen jotakuinkin samaa mieltä, pienellä tarkennuksella: Saksalaisille kauppialle Itämeri oli etupäässä reitti, joka yhdisti Pohjois-Saksan hansakaupungit ja Novgorodin talouspiirin.
Hannu kirjoitti:Liettulaiset kävivät yhteistoimintaan puolalaisten kanssa ja niin siitä tuli suurvalta mikä ulottui Itämereltä Mustalle Merelle ilman, että se Itämerestä taistelivia kiinnosti.
Tämä suurvalta
kiinnosti hyvin paljon Saksalaista ritarikuntaa ja Itämeren herruudesta taistelevia tahoja!
Puola-Liettua pyrki hankkimaan aseman Itämerellä, ja onnistui siinä 1400- ja 1500-luvun aikana, samalla kun "nieli" Saksalaisen ritarikunnan omistuksia Preussissa. Saksalainen ritarikunta, Ruotsin valtakunta ja Itämerelle pyrkiviä Moskova (Venäjä) kamppailivat jatkuvasti Puola-Liettuaa vastaan - tai tekivät sen kanssa liittoja toisiaan vastaan.
Kannattaa muistaa, että 1500-luvulla Ruotsin valtakunnalla ja Puolalla oli joidenkin vuosien ajan personaaliunioni, ja että Suomenniemelläkin on hallinnut ruotsalaisia kuninkaallisia, joilla oli puolalainen äiti. 1400-luvun puolivälin tienoilla Viipurin lääninherrasta Ruotsin kuninkaaksi noussut Kaarle Knutsson vietti maanpakoaikansa Danzigissa/Puolassa, ja 1600-luvun alussa Kustaa II Aadolf soti useampaan otteeseen Puolassa.
Kannattaa miettiä, mitä 1400-1600-luvun Puola-Liettualla on tekemistä keskustelussa, joka koskee Saksalaista ritarikuntaa, preussilaisia ja liettualaisia 1200- ja 1300-luvulla. Mielestäni anakronististen tulkintojen vaara kasvaa huimasti, kun asioita aletaan katsoa lähes puolen vuosituhannen perspektiivistä, yleistäen ja jälkiviisaudella.
-ile