Tapio Onnela kirjoitti:nylander kirjoitti:Mutta missä hän sitten oikein erehtyi?
Voisiko se olla vaikkapa natsipuolueeseen liittyminen? Eikös hän ollut jonkin pienen sirpaleryhmän jäsen jonkin aikaa?
Olavi Paavolaisen välirauhan aikaa voisi Arvi Korhosen Barabarossa-kirjan erään luvun otsikkoa lainaten kutsua nimityksellä "hämärä talvi": olemassa olevat lähdetiedot ovat hyvin niukkoja, hajanaisia ja keskenään ristiriitaisia.
Jo Kurjensaari (1975), Paavolaisen sydänystävä ja uskottu, kertoi, että Paavolainen olisi yhdessä Jarno Pennasen kanssa hakeutunut kontaktia kapteeni Arvi Kalstaan, johti fasistista järjestöä. Tapaaminen ei kuitenkaan olisi johtanut mihinkään. Professori Jaakko Paavolainen esitti 1991 kirjassaan täsmälleen samat tiedot kuin Kurjensaarikin.
Panu Rajalalla on tuoreessa elämäkerrassaan lisäksi tieto, että Paavolainen ja Pennanen olisivat joulukuussa 1940 anoneet Teo Snellmanin, kansallisfilosofin pojanpojan, johtaman Suomen Kansallisosialistisen Työjärjestön jäseniksi. Paavolainen olisi Rajalan mukaan jopa hyväksyttykin, Pennasta sen sijaan ei. Siihen kaikki tiedot asiasta sitten tyssäävätkin. On todella harmillista, että Rajala ei kirjassaan anna tarkkoja lähdeviitteitä vaan kirjan takana olevassa osastossa vain hajanaisia lähdemainintoja, jotka kohdistuvat koko sivuun. (On mahdollista, että asia on esitetty varhemmin jossain muualla, mutta siitä minulla ei ole tietoa.)
Professori H. K. Riikosen uusi kirja Paavolaisesta vaikuttaa erittäin perustelliselta ja, mikä parasta, erittäin objektiiviselta. Tarkistan Riikosen kannan asiassa heti, kun olen hankkinut kirjan itselleni.
Jo Kurjensaaresta lähtien on myös ollut tiedossa, että samoina välirauha kuukausina Paavolainen luki tannerilaisesta SDP:stä irronneen ns. kuutosryhmän (K. H. Wiik ynnä muut, jotka jatkosodan alussa pantiin turvasäilöön) lehteä Vapaata Sanaa ja olisi Kurjensaaren mukaan todennut: "Siellähän sitä meikäläisen paikka oikeastaan olisi, mutta...kun ei voi..." Kurjensaari tulkitsee:
Ei voinut,koska olisi joutunut kommunistin kirjoihin. Ja jos olisi joutunut kommunistin kirjoihin se olisi merkinnyt eristämistä ja toimintamahdollisuuksien lakkaamista, käytännöllisesti katsoen vankilaa, vaikka olisi liikkunut vapaanakin.
Kumman suuntauksen puoleen kallistumista muuten sinä, Tapio Onnela, pidät Paavolaisen osalta raskauttavampana "erehdyksenä"?
Ei Paavolaista koskaan minään puhtaaksiviljeltynä politittisena pyhimyksenä ole pidettykään. Jaakko Paavolainen summasi aikoinaan osuvasti:
Välirauhan aika jatkui yhä epämääräisemmissä merkeissä. Euroopan sotarintamien näennäinen rauha ei tarkkaajalta voinu peittää monenlaisten valmistelujen olevan käynnissä. Paavolaisen suhteesta ajan tapahtumiin on vaikea tehdä varmoja päätelmiä.
Tapio Onnela kirjoitti:Voi toki olla, että nämä jäljet Paavolaisen perikunta on siivonnut pois arkistoista.
Kannattaako näin löyhällä spekulaatiolla lähteä ratsastamaan? Kun aikanaan, muistaakseni syksyllä 1997, Arvo Ylpöstä ja hänen perikunnastaan esitettiin vastaavia väitteitä, nousi valtaisa protestiaalto ajatuksen esittäjiä kohtaan. Samoin on käynyt mm. Sibeliuksen ja Wäinö Aaltosen kohdalla. (Tarkoitan siis sitä, että kaikki syytökset "natsisympatioista" on suoralta kädeltä torjuttu, vaikka esim. Wäinö Aaltosen tiedetään kuuluneen Suomen Valtakunnan Liittoon, jonka jo pelkässä nimessä on selvät kansallisosialistiset konnotaatiot.)