Emma-Liisa kirjoitti:Joskin tähän liittyy myös huvittava puoli: Klingekin katsoo tuolloin olleensa "vasemmistolainen" tai ainakin harkinneensa sitä. Mutta vasemmisto tässä tarkoittanee ehkä jotain Ranskan vallankumouksen vasemmistoa, ei sosialismia
En minä Klingen muistelmien jatko-osan kuvauksista mitään erityisiä "vasemmistolaisia" painotuksia havainnut. Näin Klinge itse summaa tuolloisen aatteellisen positionsa:
Hänen [Seikko Eskolan] kohdalla se [liberaalisen puolueen kannatuksen vajoaminen] johti siirtymiseen kokoomuksen suuntaan, minun kohdallani enemmän yleisvasemmistolaiseen riippumattomuuteen, tai tarkemmin sanoen vanhan ei-oikeistolaisuuteni varmentumiseen - -.
Klingen "yleisvasemmistolaisuus" on mielestäni ehdottomasti nähtävä suhteessa niihin häneen kuvaamiinsa voimiin, jotka tuolloin, 1960- ja 1970-luvulla, hyvin pitkälle dominoivat suomalaista historiankirjoitusta ja joista Klinge antaa monia paljonpuhuvia esimerkkejä: erilaisten oikeistojyrien (huom. nimet saa kyllä jokainen niitä tiukkaava poimia Klinge kirjasta ihan itse, joten tehkääpä hyvin) paineessa oli
Ylioppilaskunnan historiassa tarkkaan, kieli keskellä suuta, harkittava, miten esim. AKS:sta sopi kirjoittaa. Välillä saattoi "korkeimmalta taholta" tulla muistutus siitä, ettei kirjasarjassa "sortovuosia saanut sortaa" jne. Eiköhän siinä, mikä Klingessä on koettu "vasemmistolaisuudeksi", ole perimmältään kyse tästä:
Sikäli olin kyllä "Paasikiven [ja Kekkosen] linjalla", että ajattelin historiallis-geopoliittisesti: Suomi pysyisi aina maantieteellisellä paikallaan, ja se merkitse että suhteet Neuvostoliittoon piti hoitaa kunnolla.
Tai sitten näin, nykyaikaa ajatellen:
Mielestäni käsittämättömän vanhentuneita nationalistisia kuvauksia sisältyy uusiinkin Suomen historian yleisesityksiin.
Mielestäni on yksinkertaisesti kunnioitettavaa, että Klinge on kiistattomasta elitismistään huolimatta kautta vuosikymmenten säilyttänyt "ei-oikeistolaisen" riippumattomuutensa ja henkisen itsenäisyytensä. Juuri se piirre on tehnyt hänestä hänen kollegansa Osmo Jussilankin todistuksen mukaan "Suomen historiankirjoituksen merkittävimmän myyttiensärkijän" (tai vast.). Itse en näe arvoa sellaisella historiankirjoituksella, jota voitaisiin luonnehtia jonkinlaiseksi tarkkaan säädellyksi perinteensiirroksi: "kirjoitetaan juuri niin kuin edeltävätkin polvet, siihen mitään lisäämättä".
Ainakin etäisesti Klinge näiltä osin tuo mieleeni toisessa ketjussa esillä olleen Olavi Paavolaisen, joka nimenomaan
ei ollut mikään "mies monien aatteiden" vaan aatteellisista sidoksista vapaa, kriittinen huomioitsija.