Lea Murto-Orava
Viestit: 394
Liittynyt: 21.11.05 14:09
Viesti: Kotisivu

Museovirasto jakoi avustukset suomalaisen kulttuuriperinteen tallentamiseen ja tutkimiseen

Museovirasto on myöntänyt 55 000 euroa suomalaisen kulttuuriperinteen tallentamiseen ja tutkimiseen vuonna 2015. Avustusta sai 15 hakijaa ja keskimääräinen avustussumma oli 3667 euroa. Avustusta myönnettiin erilaisten historiakirjojen kuluihin sekä aineistojen arkistointiin ja digitointiin.

Avustusta suomalaisen kulttuuriperinteen tallentamiseen ja tutkimiseen myönnetään kansalaisjärjestöille ja muille oikeustoimikelpoisille yhteisöille. Avustustyypin tavoitteena on tukea suomalaisen kulttuuriperinteen, erityisesti maaseutu- ja työväenkulttuurin tallennusta ja esille saattamista koskevia hankkeita. Avustusta myönnetään ensisijaisesti perinneaineistojen keruuseen ja tallentamiseen, paikallis- ja kotiseutuarkistojen tai muiden pienten arkistojen järjestämiseen sekä aineistojen esille saattamiseen.

Avustuksen hakijoita oli 93 ja haettu summa oli yhteensä 675 275 euroa. Määrärahan pienuuden vuoksi avustusta voitiin myöntää vain 16 %:lle hakijoista.

Lisätietoja avustusten jakamisesta antaa erikoisasiantuntija Janne Tielinen, puh. 040 128 6147, janne.tielinen@nba.fi.

Lisätietoja avustusten käytöstä saa ko. avustuksen saajalta.


SUOMALAISEN KULTTUURIPERINTEEN TALLENTAMISEEN JA TUTKIMISEEN VUONNA 2015 MYÖNNETYT AVUSTUKSET

Alavus, Alavus-Seura ry
4 000 euroa Väinö Tuomaalan Kansankertomaa Alavudelta -kirjan taitto- ja painatuskuluihin.

Alavus, Töysä-Seura ry
4 000 euroa Kehityksen pyörät - Töysän rataosan historiaa -kirjan painokuluihin.

Asiakkala, Vanhan Vääksyn Kehittämisyhdistys ry
5 000 euroa Vanhan Vääksyn kulttuuriympäristökierroksen aineiston julkaisukuntoon saattamiseen ja painokuluihin.

Hattula, Suomen posetiivarit ry
6 000 euroa Suomalaisen posetiivarihistorian kartoitukseen ja tallennukseen.

Helsinki, Pohjois-Haaga Seura ry
3000 euroa Pohjois-Haaga -juhlakirjan kokoamiseen.

Joensuu, Kolin kotiseutuyhdistys ry
3 000 euroa Kolin kylähistoriakirjan taitto- ja painatuskuluihin.

Jämsä, Jämsänkosken Kotiseutuyhdistys ry
2 000 euroa kaitafilmien digitointiin.

Kajaani, Rauniokaupunki ry
5000 euroa Kajaanin on rock vol 2 -hankkeen toteuttamiseen.

Kokkola, Ykspihlajan pienkiinteistöyhdistys ry
2 800 euroa Ykspihlajan kisällilauluperinteen tallentamiseen.

Lahti, Räisäläisten Säätiö r.s.
3 000 euroa Räisälä-Keskuksen perinnearkistoaineistojen järjestämiseen.

Laukaa, Vihtaset ry
5 000 euroa Vihtasillan kylän historian ja tarinaperinteen kokoamiseen kyläkirjaksi

Parainen, Houtskärs Kulturgille rf
4 000 euroa kulttuurikillan valokuva-arkistointi-, luettelointi- ja julkaisuhankkeeseen.

Seinäjoki, Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry
2 500 euroa Törnävän sairaalaa yhteisöllisenä asumismuotona käsittelevän kirjan painatuskustannuksiin.

Seinäjoki, Vastuun naiset ry
4 700 euroa sota-ajan kotirintaman naisten haastattelujen litterointiin ja aineistojen digitointiin.

Vaasa, Isonkyrön Karjalaiset ry
1 000 euroa Evakkotarinoita -kirjan painokuluihin.

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”