nylander kirjoitti: oletko siis sitä mieltä, että siihen on päädytty puhtaasti tieteellisin ja tutkimuksellisin perustein?
Vaikka kysymystä ei ollut osoitettu minulle vastaan silti. Totta kai käsitys pohjaa ensi sijassa poliittisiin näkemyksiin. Näinhän on ollut vuoden 1918 kohdalla alusta asti: sodasta käytetty nimi paljasti poliittisen kannan, nykyään vain yleisestä poikkeavan kannan.
Suomen kuvalehden 28/10.7.2015 yleisönosastossa oli Nina Schleiferin kirjoitus, jossa tämä perustelee: "Lopputulos ratkaisee, mitä nimitystä sodasta käytetään." Esimerkeiksi hän ottaa USA:n vapaussodan, jossa osapuolina olivat itsenäisiksi julistautuneet 13 siirtokuntaa ja emämaa Iso-Britannnia ja sisällissota: "Jos etelävaltiot olisivat silloin voittaneet ja itsenäistyneet, olisi kyseessä ollut niiden vapaussota."
Scheifer sivuuttaa sen, että Suomessa eivät 1918 olleet vastakkain Suomi ja Venäjä vaan kumpikin osapuoli oli pääosin suomalaisia ja kummankin päämäärä oli olla maan ainoa hallitus. Sen sijaan hän perustelee tyypilliseen valkoiseen tapaan: "Laillisen hallituksen joukkojen voitto vuonna 1918 esti Suomen liittämisen osaksi perusteilla olevaan Neuvostoliittoa ja turvasi maan koskemattomuuden, kunnes Tarton rauha saatiin solmittua 1920."
Tässä lauseessa on useita perustavia virheitä:
a) NL ei ollut tuolloin "perusteilla" vaan Lenin uskoi vallankumoukseen koko Euroopassa
b) punaisilla ei ollut mitään aikeita liittyä Neuvosto-Venäjään, joskin he olivat tehneet sen kanssa sopimuksen, joka takasi venäläisille yhtäläiset oikeudet Suomessa, mikä olisi
saattanut olla tulevaisuudessa vaarallinen
c) Neuvosto-Venäjällä oli tarpeeksi murheita omasta takaa eikä sillä ollut resursseja valloittaa Suomea
d) valkoiset olivat tehneet sopimuksen Saksan kanssa sopimuksen, joka teki Suomesta taloudellisesti Saksan siirtomaan, joten vasta asia, jota ei voitu tietää sopimusta solmittaessa - Saksan tappio maailmansodassa - teki Suomesta de facto itsenäisen
e) punaiset olivat sotilaallisesti heikompia, varsinkin koska heillä ei ollut koulutettua pällystöä, joten heillä ei ollut mahdollisuuksia voittaa
f) kenelläkään ei ollut mitään tietoa myöhemmistä tapahtumista
Marko Tikka pohtii vaihtoehtoa (ensimmäisessä
Entäs jos -kokoomateoksessa) näin:
1. punaisten voitto: epätodennäkäinen, paitsi Neuvosto-Venäjän huomattavalla tuella ja sitähän se ei voinut antaa. Jos olisi, valkoiset olisivat jatkaneet sissisotaa, mihin punaisten olisi pitänyt vastata kiertävillä rangaistusretkikunnilla, panttivankien ottamisella ja surmaamisella sekä muilla terroriteoilla.
2. Tanner Suomen Noskena: maltilliset sosialidemokraatit olivat istuneet hallituksessa ja olleet mukana tukahduttamassa kapinaa jonka kannatuspohja olisi ollut pienempi. Seurauksena olisi ollut lyhyempi sota ja vähemmän valkoisen terrorin uhreja, koko SDP:tä ja työväenluokkaa ei olisi leimattu ja kommunismille olisi jäänyt vähemmän kasvupohjaa.
3. ei terroria: ei mahdollista, sillä sisällissotaa ei voi voittaa silman sitä vaan vastustajalta miehitetty alue on lamautetettava sokeeraavalla väkivallalla. Eri asia ettei kumpikaan puoli kyennyt hallitsemaan väkivaltakoneistoaan.
4. "Ukrainan tie": ei aluksi sisällisotaa mutta Saksa olisi silti tullut huhtikuussa 1918 Suomeen ja tukeutunut vain aktivisteihin, vastaan olisi noussut sissiliike, samalla saksalaisviha olisi lisännyt bolsevikkien kannatusta, Saksan joukkojen lähtöä olisi seurannut sisällissota saksalaisvastaisen sissiliikken ja punakaarteja perustaneiden bolsevikkien välillä. Tätä seurannut valkoisten Neuvosto-Venäjää vastaan sota, joka olisi vienyt Suomen osaksi Neuvosto-Venäjää.
5. Aktivistivistien voitto porvarillisen yhteishallituksen sijasta: enemmän virallisia kuolemantuomiota, ei yhteiskunnallisia uudistuksia eikä parlamentaarista järjestelmää. Seurauksena viides kolonna kuten Virossa 1940.
Tikan johtopäätös: "niin traaginen kuin sota kaikkine vaikutuksineen oli, se olisi voinut kääntyä vieläkin huonommin. Suomen onni oli, että se irtosi Venäjästä sen luhistuessa. Onnea meillä oli myös siinä, että niin Suomen kuin Venäjän punakaartit olivat liian heikkoja kyetäkseen ottamaan itsenäistynyttä maata hallintaansa. Suomen onni oli sekin, että myös Saksa luhistui maailmansodassa ja että aktivistit olivat vain osa sisällisodan valkoisista voittajista.
Historian ironiaa osoittaa sekin, että 'kansallinen murhenäytelmä', vuoden 1918 sota, olisi monessa toteutumattomassa vaihtoehdossa ollut vieläkin kauhistuttavampi. Näin siitä huolimatta, että se toteutuessaankin oli yksi 1900-luvun verisimmistä sisällissodista Euroopassa.
Toteutumattomisssa vaihtoehdoissa saksalaiset olisivat tehneet Suomesta pohjoisen siirtomaansa, jonka itsenäisyyshaaveet oli tukahdettu ja joka olisi ajautunut lopulta Neuvosto-Venäjän syliin. Aktivistien itsenäinen Suomi olisi tehnyt kapinaan nousseista todellisen paariakansan. Sen viha ja kostonhalu olisivat nousseet tuhoisasti esille siinä vaiheessa, kun Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Euroopan loppukesällä 1940.
Useiden huonojen vaihtoehtojen takana oli sekin historian ironia, että niihin olisivat johtaneet ne voimat, joilla oli hurskas päämäärä vapaasta Suomesta."
Tikan kirjoitus osoittaa, että historiaa
voi tarkastella politiikasta irtautuen, kun katsotaan tarpeeksi "korkealta".