Emma-Liisa kirjoitti:Tietojen torjuminen: Hbl:n toimitus torjui Linderin kirjoituksen suoraa päätä
Juu, eikä tuo torjunta sitten heti kohta herennytkään, jos sellaisesta herkeämisestä sitten vieläkään oikein voidaan puhua. SKS:n historiasta kaksi sekä kiinnostavuudeltaan (ottaen huomioon että kyseessä on instituutiohistoria) että tyylillisesti mielestäni poikkeuksellisen korkeatasoista päätösosaa kirjoittanut Kai Häggman kertoo tuoreimmassa niteessa (
Pieni kansa, pitkä muisti. SKS 2015) kuvaavan esimerkin, jolle hän on omistanut kokonaisen luvun "Eino Jutikkala järkyttyy...". Referoin:
Nuoret folkkloristit Matti Sarmela, Pekka Laaksonen ja Urpo Vento esittelivät Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 1967 SKS:n johtokunnalle organisoimansa vuosien 1917 - 1918 tapahtumia koskevan muistitietokeräyksen tuloksia. Keräys oli tuottanut noin 15 000 sivua muistiinpanoja 480 kansalaiselta,ja myöhemmin tuli vielä tuhansia sivuja lisää. Häggmanin mukaan Laaksonen, Sarmela ja Vento olivat innoissaan ja varmoja siitä, että aineistolla olisi käyttöä paitsi perinteentutkijoille myös historioitsijoille, sosiologeille ja kirjallisuudentutkijoille. Tarkoitus oli, että seura olisi julkaissut materiaalin perusteella vuosien 1917 - 1918 tapahtumia käsittelevän antologian, ehkäpä peräti kirjasarjan. Toisin kävi. SKS:n johtokuntaan oli kuulunut vuodesta 1946 lähtien Helsingin yliopiston Suomen historian professori Eino Jutikkala, joka ei seuran asioihin yleensä osallistunut kovin aktiivisesti.
Tällä kertaa Jutikkala kuitenkin ponkaisi pystyyn ja ihmetteli miksei hän tiennyt moisen keräyksen käynnistämisestä mitään. Jutikkalan kiukkuisen arvion mukaan "tällaisella keruulla ei ole mitään merkitystä historiantutkimukselle". - - Professori Jutikkala suuttui keruusta niin paljon, ettei vuosiin ollut tuntevinaan Urpo Ventoa, ja levitti myös historian laitoksella aktiivisesti viestiä, että vuosien 1917 - 1918 muistitietokeräyksen kaltaista materiaalia ei kannattanut opinnäytteissä tai tutkimuksissa käyttää.
Kuten arvata saattaa, johtokunta ei koskaan päättänyt antologian julkaisemisesta.
Häggman tulkitsee kuvattua seuraavasti:
Eino Jutikkalan ja seuranjohtokunnan voimakas reaktio oli Laaksosen ja Vennon mukaan pohjimmiltaan poliittinen
(Mielestäni tärkeä kirjaus; sellaistakin siis suomalaisessa historiakulttuurissa sittenkin esiintyy,vaikka toisinaan tällaiset väitteet kiistetään kategorisesti.)
Punaisen puolen muistitiedon nostamisessa tasapuolisesti valkoisen rinnalle vainuttiin tietenkin vasemmistolaisuutta. Sisällissotaan oli lähes mahdoton suhtautua neutraalisti. Kysymys ei ollut vuosien 1917 - 1918 tapahtumien muistamisesta sinällään; olihan vapaussodan julkinen muistaminen ollut itsenäisen Suomen tärkeimpiä historiaprojekteja. - - 1960-luvun perspektiivistä katsoen kaikessa tuossa muistamisessa oli kuitenkin se ongelma, että virallinen Suomi ei koskaan ollut hyväksynyt hävinneen osapuolen kokemuksia ja kertomuksia edes marginaaliin. Ne oli pyritty häivyttämään julkisuudesta kokonaan.
Häggman tiivistää SKS:n johtokunnassa tapahtuneen Jutikkala-episodin näin:
Vapaussotamyytin ytimessä oli aina ollut valkoisen puolen ylevöittäminen ja punaisten epäinhimillistäminen. 1950-luvulta alkaen tätä myyttiä oli vähitellen myös akateemisen tutkimuksen piirissä pyritty murtamaan objektiivisen tutkimuksen avulla, mutta Jutikkalan reaktioista päätellen prosessi oli vielä pahasti kesken.
Ja kesken se se tuntuu olevan yhäkin, vaikka toinenkin puolivuosisata on Häggmanin kuvaamista päivistä vierähtänyt. Viittasin jokin aika sitten Jarmo Niemisen toimittamaan teokseen
Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa. Sotasurmat 1917 - 1918 (Gummerus 2015). (Epäselväksi itselleni jäi, onko myös Helsingin kaupunki osallistunut teoksen kustantamiseen.) Kyseessä on monen kirjoittajan yhteistyönä syntynyt erittäin laaja ja perusteellinen kokoomateos, jonka antamasta erinomaista kokonaisvaikutelmasta olen jo varhemmin maininnut. Ikävä kyllä tällainenkin modernin historiankirjoituksen tuote kantaa parissa artikkelissaan mukanaan mielestäni räikeää asenteellisuutta, tähän tapaan: "Helsingin suojeluskunta - - yritti vaikean yhteiskunnallisen levottomuuden aikana olla vastapaino anarkialle ja sosialistien sekä venäläisten sotilaisen mielivallalle. - Mitäpä dosentti Häggman edellä sanoikaan "ylevöittämisestä" ja "epäinhimillistämisestä". Myytti ei horju.