Laitan tähän kahteen osioon kirjoitetun kirjoitelman Entzensbergerin esseestä. Ehkä kirjoitelman kakkososiossa menen hiukan ketjun otsikkoa laveammaksi, mutta kun en oikein löytänyt muutakaan ketjua, jonka alle olisin laittanut kirjoitelmani ja kun tässä ketjussa käytävä keskustelu näyttäisi lakanneen panen kirjoitelmani tähän. Ainakaan en silloin häiritse muiden keskustelua. Kirjoitelmani syntyi alunperin lähtiien Entzensbergerin psykologiasta mutta pääpaino siirtyi sitten New Yorkerin otsikoinnin ja Salehin oikeusjutun myötä sille puolelle.
Jos kirjoitelmalleni löytyy parempi ketju niin ylläpito varmaan yst. siirtää sen siihen. Entzensbergerin esseen aihe on nimittäin aika vaikeasti nimettävissä – mistä aiheesta Entzensberger oikeastaan kirjoittaa esseessään? Psykologiasta vai arabimaailmasta vai terrorismista? Kiitos vaivasta joka tapauksessa.
Juha Helminen kirjoitti:Intuition voimasta vakuuttunut Entzensberger arvostelee tilastojen ja faktojen vangeiksi jääneitä yhteiskuntatieteilijöitä, jotka eivät kykene tunnistamaan todellisia elämän ilmiöitä ja ovat näin tietämättään radikaaleja luusereita itsekin.
"Instead of actually looking into the thousand faces of the loser, sociologists keep to their statistics: median value, standard deviation, normal distribution. It rarely occurs to them that they themselves might be among the losers"
Entzensberger siirtyy yksilötason havainnoista kollektiiveihin ja niputtaa 58 (!) eri kansallisten vapautustaistelijoiden ryhmää yhteen. Hän kuvaa muutamalla karmealla esimerkillä kuinka ne järjettömässä itsetuhoisuudessaan hävittävät sairaalatkin viimeistä skalpellia myöten. Radikaali luuserius laajenee näin näppärällä retoriikalla myös ryhmien ominaisuudeksi.
Entzensberger unohtaa tyystin, kuten Juha Helminen kärkevästi huomautti sekä empirian että ennen kaikkea ne historialliset puitteet joissa arabimaailma on kehittynyt viimeiset 400-500 vuotta. Näinä aikoina olivat arabien kansoittamat alueet osia osmanien valtakunta. Osmaneja edeltävän mongoli-invaasion ja osmanien sijaan tuli sitten brittien ja ranskalaisten siirtomaavallat 1800-luvulla. Vasta viimeiset noin 50-100 vuotta on arabimaailmassa saatu kantaa vastuu omasta kehityksestä itsenäisinä alueina.
Juha Helmisen mukaan juuri intuitionsa voimalla Entzensberger päättelee, että arabit ovat
radikaaleja luusereita. Sanaparilla Entzensberger esittää mielipiteensä terroristeista, kuten hän itse korostetusti mainitsee, ja hylkää empirian korvatakseen sen psykologisella näkökulmillaan tai Helmisen kuvaamalla intuitiolla. Entzensberger korostaa päättelyään ”
luusereista” seuraavasti lauseessa jossa on selvästikin enemmän
adjektiiveja ja intuitiota kuin faktoja:
[Luuserissa] piilevä destruktiivinen energia moninkertaistuu äärimmäiseksi häikäilemättömyydeksi: syntyy kuolemanhalun ja suuruudenhulluuden amalgaaminen seos, ja katastrofaalinen kaikkivoipuuden tunne joka suo häviäjälle vapautuksen voimattomuuden tunteestaan.
Entzensberger osaa adjektiivinsa. Näistä esimerkkeinä
destruktiivinen, äärimmäinen häikäilemättömyys, kuolemanhalu ja suuruudenhulluus sekä katastrofaalinen kaikkivoipuus. Kaikki eivät tosin taida olla kieliopillisesti adjektiiveja. Toisaalta hän on unohtanut ”epätoivoinen” käsitteen, jota sanaa sivistyneet ihmiset perinteisesti käyttävät. Ei puhuta "luusereista" puhuttaessa epätoivoisessa asemassa olevista.
Sikäli kuin Entzensberger selostaa arabimaailman nykytilan syitä (mihin Entzensberger oikeastaan pyrkii, sitä ei sanota ainakaan suoraan) on hänen tekeleensä minusta melkoinen rimanalitus. Sikäli kuin hän taas kirjoittaa aus Liebe zur Kunst voi aikansa käyttää hyödyllisempään kuin hänen ajatuskuvioiden selvittämiseen.
Esseen jatkossa kuitenkin kiinnitetään enemmän huomiota faktoihin eli
luusereiden tilastoihin, mediaaneihin ja standardipoikkeamiin. Entzensberger siirtyy psykologiasta yhteiskuntatodellisuuteen ja käyttää apunaan YK:n piirissä syntyneen Arab Human Development Reportin (AHDR) tilastotietoja (AHDR:n verkkoversio löytyy täältä
http://www.arab-hdr.org/).
Entzensberger ei mainitse lännen sotaa irakilaisia vastaan 2000-luvulla eikä huomioi USA:n hyökkäystä Irakiin eikä Irakin valtiokoneiston sittemmin tapahtunutta murskaamista. Hän ei ainakaan keskustele juuri USA:n ja/tai sitä edeltäneiden siirtomaavaltioiden siirtomaapolitiikasta arabiliiton sittemmin itsenäistyneiden valtioiden alueilla. Useimmat noiden valtioiden alueista olivat kuten sanottu ”vieraan vallan” alla ainakin puoli vuosituhatta, 1400- ja 1500-luvulta aina 1960-luvulle. Viimeiset noin 50 vuotta ovat ne itsenäisinä alueina saaneet itse vastata kehityksestään - ja silloinkin USA:n ”holhouksen” alla. Elämä on hankalaa, kun on alueelta jossa on muiden tavoittelemia luonnonrikkauksia, öljyä.
Esitän sitten minäkin kysymyksen:
”Did George W. Bush Create ISIS?”
Kysyn siis kuten New Yorker-lehti otsikossaan teki viime viikolla ilmestyneessä numerossaan: ”Loiko George W. Bush ns. Islamic Staten, ISIS-järjestön?” -
http://www.newyorker.com/news/news-desk ... reate-isis). Kysymys täytyy tietysti ymmärtää kuvaannollisesti eli kysymykseksi muokkasiko Bushin hallinnon politiikka maaperän otolliseksi Islamic statelle? (Islamic State tai oikeastaan sen edeltäjä varsinaisesti perustettiin jo vuosia aiemmin -
http://en.wikipedia.org/wiki/Islamic_St ... nt#History.
Bushin hallinnon politiikka oli käsittääkseni osasyyllinen Islamic Staten synnyssä USA:n murskatessa 2003-sodan jälkiselvittelyissä Irakin perinteiset valtiorakenteet.
http://en.wikipedia.org/wiki/Iraq_War#C ... rvey_Group. Ilman Bushin politiikkaa olisi Irakilla ollut kaikki mahdollisuudet selvitä Islamic Statesta - jos ilmiö edes olisi saanut tuulta purjeisiin. Näin asiaa tulkitsevat New Yorkerin artikkelissa tarkoitetut osapuolet, mutta republikaanit väittävät, että virhe tapahtui lopullisesti vasta presidentti Obaman hallinnon päätöksellä vetäytyä Irakista, jonka uudelleen rakennetut valtiorakenteet olivat vielä heikkoja. Ilman Obaman määräämää amerikkalaisten joukkojen poistumista olisi Islamic State ollut vältettävissä, sanotaan. Ulkopuolisen kannalta on tietysti aika lailla samantekevää oliko syypää George Bush vai Barrack Obama. Entzensberger ei aseta sellaista kysymystä lainkaan. Häntä eivät kiinnosta muut syylliset kuin
radikaalit luuserit.
Muutama vuosi sitten The Guardian-lehti puolestaan kirjoitti arvostelussaan George Bushin muistelmateoksesta ”Decision Points” mm:
The one thing Bush does not consider a mistake was the invasion itself. Seven years after the war began, America is safer without a dictator pursuing WMD and supporting terror at the heart of the Middle East, he says.
"The region is more hopeful with a young democracy setting an example for others to follow. And the Iraqi people are better off with a government that answers to them instead of torturing and murdering them."
http://www.theguardian.com/world/2010/n ... r-iraq-war
Lehti tuskin oletti – kuten lehden lukija saattaisi luulla – että Bush tarkoitti Islamic Statea mainitsemalla positiivisena hyökkäyksen seurauksena sen synnyttäneen ”nuoren demokratian” (Islamic Staten?) Bush jatkaa aggressiivisuutta toteamalla että amerikkalaiset tuntevat olonsa turvallisemmaksi nyt koska irakilaisilla oli paha johtaja.
Tämä ilmenee siteeratussa kohdassa hänen argumentistaan: ”America is safer without a dictator...” jne. Epäilystä ei ehkä ole siitä, että USA on nykyään turvallisempi amerikkalaisista. Kysyä voi silloin tietenkin myös onko maailma parempi amerikkalaisten hyökkäyksen uhreista? Näiden määrä on monien arvioiden mukaan toista miljoonaa. Nämä eivät kuitenkaan merkinneet sillä ”hyvä arabi on vain kuollut arabi” voi intiaanisoturi Philip Sheridania mukaillen sanoa. -
http://en.wikipedia.org/wiki/Philip_Sheridan
USA:n lehdistössä nykyisin käytävä keskustelu USA:n syyllisyydestä Irakin invaasioon aiheutuu varmaan siitä, ettei siellä enää hyväksytä Bushin hallinnon taholta kuultuja apologioita: että Irakin sota muka oli vain ”erehdys”, vaan nykyisin vaaditaan jo Bushin hallinnolta täydellisempää tunnustamista, sen esiintuomista että Bush esikuntineen ajoi vuosia USA:n sotilaallista hyökkäystä Irakiin. Bushin noustessa presidentiksi hänen ajama politiikka oli USA:n virallista politiikkaa eikä mikään ”erehdys”. Se oli moraalisesti tuomittavaa politiikkaa.
Asiaa puidaan oikeudessa Kaliforniassa jutussa jossa osapuolia ovat eräs
Irakin sodassa leskeksi jäänyt Sundus Shaker Saleh. Saleh syyttää entistä presidenttiä George W. Bushia sekä Donald Rumsfieldia, Dick Cheyneyta, Condoleeza Ricea, Colin Powellia ja Paul Wolfowitzia (kaikki Bushin hallinnon merkkihenkilöitä). Juttu on Saleh vs. Bush maaliskuulta 2013 (N.D. Cal. Mar. 13, 2013, No. C 13 1124 JST). Siitä enemmän tietoja on sivustolla
http://witnessiraq.com/ (jossa myös Salehin videohaastattelu).
Salehin syyte Bushia kohtaan perustuu Nurnbergin sopimukseen, Kellogg-Briand-sopimukseen ja YK:n peruskirjaan. Syytteen mukaan Bush myötäpuolineen rikkoivat kansainvälistä oikeutta 1) suunnitellessaan Irakin konspiraatiota alkaen vuodesta 1998, ja 2) toteuttaessaan aseellisen aggression Irakin kansaa vastan sekä 3) johtaessaan USA:n Irakin vastaiseen sotaan.
Sodan uhrien luku on noussut miljooniin. Lisäksi tulevat sodan ja sen seurausten uhrit, joista tarkemmin mm. sivustoilla:
https://www.iraqbodycount.org/analysis/ ... leases/12/
http://en.wikipedia.org/wiki/Casualties_of_the_Iraq_War
http://www.statista.com/statistics/2697 ... ince-2003/
Salehilla tuskin on mahdollisuutta menestyä koska Bush myötäpuolineen vetoaa siihen, että USA:n laki antaa heille syytesuojan siitä mitä ovat tehneet virantoimituksessa. USA puolestaan on valtiona asettautunut kansainvälisen oikeuden yläpuolelle hyväksyessään sopimukset kirjauttamalla niihin ns. exculpaatiopykälät. Sopimuksia ei siis voi soveltaa USA:han. USA ei näin ollen ole omien toimiensa osalta sidottu Nurnbergin sopimukseen eikä Kellogg-Briand-sopimukseen. Sama koskee, olen ymmärtänyt, USA:n järjestelmällisesti Bushin käskyllä harjoittamaa kidutusta (eli ns. EIT:tä - Enhanced Interrogation Techniques).
Palatakseni Entzensbergerin kvasipsykologiaan niin Entzensbergerin olisi syytä kiinnittää huomiota historiallisiin seikkoihin halutessaan debatoida arabimaiden kehityksestä. Joka on kiinnostunut itsemurhaiskijän psyykestä voi hyvin tutustua vaikka Jason Burken tunnettuun (tiukasti empiriaan sidottuun) raporttiin:
Al-Qaeda: The True Story of Radical Islam, joka – tosin vain muutamassa sivulauseessa - sivuaa aihetta. Myös Islamic Statea koskevia raportteja ja kirjoja on lukuisia (ainakin satakunta kirjaa tuli esiin Amazonin kirjakaupassa hakusanalla Islamic State).
Burke selostaa esimerkiksi mitä Mohammed Attan ajatusmaailmassa mahtoi pyöriä kun hän käänsi ohjaamansa koneen nokan viimeiseen syöksyyn kohti WTC-torneja (Atta oli yksi WTC-iskun toteuttajista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Mohamed_Atta).
Atta esitti Burken mukaan viimeisinä sanoinaan lauseen:
‘Ash-hadu an la illaha illallah, ash-hadu Mohammed ur rasulullah’
which are usually translated as ‘I bear witness that there is no god but Allah, I bear witness that Mohammed is His prophet’
In the last paragraph of the final instructions that Mohammed Atta gave the hijackers on the eve of the 11 September attack is the injunction to ‘let [their] last words be “There is no god but God and Mohammed is His prophet” ’.
They knew that the witnesses to the testament they verbalized with the Shahadah and demonstrated at that moment with their martyrdom would, thanks to satellite television, be counted in billions.
Burke, Jason: Al-Qaeda: The True Story of Radical Islam, Penguin Books 2007.
Atta ei ainakaan ulkoisesti vaikuttanut suinkaan epätoivoiselta vaan määrätietoiselta, vakavasti suhtautuvalta mieheltä. Hän eli USA:ssa toista vuotta ennen kuuluisaa lentoaaan osallistuen muun muassa USA:ssa saamaansa pilottikoulutukseen jettikoneelle voidaaakseeen ohjata koneen maaliin.
Burken paljon kehuttu raportti Irakin sodasta, johon tuo sisältyy
http://www.theguardian.com/profile/jasonburke on saatavissa esimerkiksi täältä:
http://www.amazon.co.uk/s/ref=nb_sb_ss_ ... Caps%2C210
On kiintoisaa havaita että Obaman hallinto ei enää virallisessa sanastossaan tunne sanaparia ”radikaali islamisti” (islam-maiden vastustus on niin merkittävä että käytetään sanaa "terroristi" puhuttaessa terroristeista). Ilmeisesti koko Entzensberger vaalima sana
luuseri voisi/pitäisi laittaa kiellettyihin haukkumasanoihin omaksi ”L-sanaksi” muiden siellä olevien lisäksi – siis ”F” ja ”N” alkuisten lisäksi. Sitten käytettäisiin vaan perinteistä sanaa ”epätoivoinen”. Silloin hänen esseestä olisi ainakin ollut jotakin hyötyä.
Entzensbergerin essee voidaan tietenkin ymmärtää yritykseksi luonnehtia kaikki epätoivoiset ihmiset ”luusereiksi”. Silloin essee osoittaa vain huonoa makua.
Muuta vakavasti otettavaa en hänen esseestään löytänyt.