... voimme tehdä ajatuskokeen ja siirtää päätöksentekijän takaisin siihen hetkeen, jona hän ehkä jälkeenpäin katumansa päätöksen teki. Niillä tiedoilla ja siinä fyysisessä ja henkisessä tilassa, jossa hän ratkaisuunsa päätyi, hän päätyisi siihen tietenkin uudestaan. Ei ole perusteita olettaa jotakin muuta. --- Aivan samoin tapahtuisi, jos kykenisimme siirtämään koko Suomen vaikkapa talvisotaa edeltävään tilanteeseen. Myös se kuviteltu Suomi silloisine hallinnollisine ja poliittisine rakenteineen sekä päättävien elinten kokoonpanoineen, läsnä olleine käsityksineen koetusta historiasta ja ylipäätään tuolloisine tietoineen, jotka koskivat menneisyyttä, eivät tulevaisuutta, menettelisi täsmälleen sanoin kuin Suomi todellisuudessa menetteli syksyllä 1939. (Heikki Ylikangas, Mitä on historia ja millaista on sen tutkiminen, s. 143).
Minua kiinnostaisi kuulla Heikki Ylikankaan mielipide päätelmästäni, että tuo hänen näkemyksensä johtaa determinismiin. Eli että samalla tavoin tulevaisuus on menneen pohjalta jo määräytynyt muuttumattomaksi. Tästähän nähdäkseni seuraisi se, että päätöksenteossa ei todellisuudessa ole valinnanvaraa. Oleva tilanne kaikkineen eli vähäisimpinekin tekijöineen aina määräisi esimerkiksi syksyn 1939 tapaan, mitä valitaan. Puhtaalla sattumallakaan ei voisi olla osuutta asiassa. Tosin voi kysyä, esiintyykö kvanttitasolla todellista satunnaisuutta ja vaikuttaako se ihmisen tasolla.
Itse yhdyn Ylikankaan teoretisointiin ja jopa pidän determinismiä varteenotettavana ja todennäköisenä asiantilana. Tällä kysymyksellähän on käytännössä ainakin se merkitys, että sen myötä ihmisen vastuullisuus teoistaan käy moraalisesti kestämättömäksi oletukseksi. Esimerkiksi syksyn 1939 päättäjät ja koko kansakin eivät niine edellytyksineen voineetkaan ajatella, että ollaanpa nyt viisaita ja annetaan naapurille vähän periksi, sillä muuten se sieltä tulee ja lopulta nujertaa. Tosin olisikohan mikään viisaus siinä tilanteessa auttanut, ehkä päinvastoin osoittautunut suurimmaksi tyhmyydeksi ja johtanut Baltian tielle.