historioija kirjoitti:En anna tällaisille yksittäisille puheenvuoroille, varsinaisille tutkimuksillekaan paljonkaan arvoa. Ne ovat enemmän tai vähemmän puutteellisia ja vinoutuneita. Tutkimuksetkin pitäisi tiedeyhteisön käsitellä jo ennen julkaisemista ja liittää tulokset samaan yhteyteen. Vain keskustelu, johon monenlaiset asiantuntijat ottavat osaa, voi valottaa ongelmaa riittävän monipuolisesti. Teoksista mediassa käytävä keskustelu ja vastateokset jäävät erillisiksi ja usein syrjäytyvät. Eikä kokonaisuutta synny. Järjestäytynyt ja paneutuva keskustelu voidaan esittää kirjanakin. Kaikki on yksien kansien välissä, jolloin lukija voi yrittää luoda kokonaiskuvan kysymyksestä.
Tämä näkemys johtaa kyllä siihen, että merkittävä osa esimerkiksi historian alalla julkaistavasta materiaalista pitäisi jättää huomioimatta. Vaatimus tiedeyhteisön jonkinlaisesta ennakkokäsittelystä on ongelmallinen. Väitöskirjat luonnollisesti käyvät läpi tarkastusprosessin ennen julkaisua. Samoin tieteellisissä aikakausjulkaisuissa julkaistavat artikkelit vertaisarvioidaan ennen julkaisua. Mutta entäpä jos tutkija haluaa kaupallisen kustantajan välityksellä lähestyä ns. suurta yleisöä? Pitäisikö tällainen teos jättää ilman "paljoa arvoa" vain siksi, ettei sitä ole tiedeyhteisön toimesta käsitelty? Ajatellaanpa vaikka, että Ohto Manninen haluaa kirjoittaa kirjan Viipurin menetyksestä kesällä 1944. Kirja on suunnattu kaikille sotahistoriasta kiinnostuneille ja sille löytyy kaupallinen kustantaja. Pitäisikö ko. teos nyt käytännössä ohittaa sen vuoksi, ettei sitä ole tiedeyhteisön toimesta käsitelty? Kirja voi toki olla "enemmän tai vähemmän puutteellinen" tai jopa "vinoutunut", mutta on mielestäni outoa ajatella sen olevan seurausta siitä, että se on "yksittäinen puheenvuoro".
En liioin oikein ymmärrä, mitä tarkoitetaan "vastateosten" jäämisellä erillisiksi ja niiden syrjäytymisellä. Miksi kokonaisuutta ei syntyisi? Kyllä lukijat kykenevät tekemään omat johtopäätöksensä jostakin heitä kiinnostavasta kysymyksestä, vaikka sitä käsiteltäisiinkin useassa teoksessa. Historioijan mukaan kaiken pitäisi olla "yksien kansien välissä". En oikein ymmärrä, miten se voisi olla mahdollista. Milloin tiedetään, että nyt "kaikki" on koossa ja valmiina laitettavaksi yksien kansien väliin? Entä miten toimitaan silloin, kun halutaan tehdä uutta tutkimusta aiheesta?
historioija kirjoitti:Yhden tai muutaman samanhenkisen tutkijan/kirjoittajan työhön ei voi luottaa, mutta kun kaikki erimieliset pääsevät ääneen, ei lukija jää yksipuolisten ja kapeiden näkemysten ja ehkä tarkoitusperienkin armoille.
Tämäkin johtaa aika lohduttomaan lopputulokseen. Ajatellaan vaikka Ville Kivimäkeä. Hän on ainut, joka Suomessa on tutkinut sotilaiden psyykkisiä sairastumisia. (Jätän tässä huomioimatta Matti Pontevan
lääketieteen alaan kuuluvan väitöskirjan). Historioijan mukaan Kivimäen työhön ei kuitenkaan voisi luottaa, koska kyse on yhdestä tutkijasta. Kuitenkin Kivimäki on väitellyt asiasta ja saanut vieläpä hyvän arvosanan väitöskirjastaan, sikäli kun sillä nyt on mitään merkitystä.
Entäpä sitten nuo "erimieliset"? Miten heidän ääneenpääsynsä varmistettaisiin? Pitäisikö tutkija A:n, joka haluaa selvittää kysymystä Y, odottaa, että B ja C:kin kiinnostuvat aiheesta? Ja kaiketi kysymykseen tulisi vain yhteisjulkaisu, koska useat teokset jäisivät erillisiksi, jolloin kokonaiskuvaa ei voisi muodostaa? Aika vaikeaksi menee.
historioija kirjoitti:Vähintään pitää minkä alan tutkijalta ja kirjoittajalta tahansa odottaa, että hän hankkii työnsä kestäessä löydöistään ja teorioistaan sivullistenkin mielipiteitä ja ottaa niistä huomioon kritiikinkin.
Mistä voimme tietää, että esimerkiksi Roseliuksen, Tikan ja Silvennoisen teoksessa ei ole menetelty juuri näin?
Kaiken kaikkiaan tämä historioijan metodi johtaisi siihen, että oikeastaan mitään asiaa ei voisi tutkia. Ainoaksi mahdollisuudeksi jäisi jonkinlaisten totuuskomissioiden muodostaminen, jotka aina silloin tällöin tarjoilisivat kokonaiskuvia erilaisista kysymyksistä. Historioijan näkemyksistä syntyy hieman sellainen käsitys, että historian alalla on viime aikoina julkaistu kohtalaisen paljon teoksia, joissa esitetyt näkemykset eivät ole häntä miellyttäneet.