Tässä ketjussa on pohdittu jylhän ankaraa determinismiä tyyliin "Suomi tempautui suurvaltapolitiikan pyörteisiin niin kuin vuolas virta tempaa mukaansa ajopuun, siis jo 1939" (Veikko I Palvo). Kun teorin koetinkivenä on mm. käytetty Suomen ja Viron toteuttamaa Suomenlahden sulkua, sopisiko lyhyt ekskurssi myös mm. maavoimien operaatiokaavailujen puolelle:
Pistäysin Kirjan ja ruusun päivänä alan liikkeessä. Sattuipa somasti, että käteen osui selailtavaksi Matti Kososen ja Pekka Tuomikosken toimittama ja taustoittama uutuus
Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 (Tammi 2016). Eipä tuosta pikaisella katsannolla meikäläinen paljon jyvälle päässyt, mutta se sentään ilmeni, että kovasti suomalaiset olivat 30-luvulla tiedustelleet Itä-Karjalaa ja Luoteis-Venäjää aina Muurmannille saakka. Tämän opuksen ilmestymisestähän on viime aikoina kerrottu useammallakin sivustolla, ja niillä tekijätKosonen ja Tuomikoski eivät väsy toistamasta, että koko marssiopas tehtiin pelkästään "puna-armeijan hyökkäyksen varalta":
http://yle.fi/uutiset/armeijan_marssiop ... sa/8818334
sekä
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 62535.html
Samainen Pekka Tuomikoski toimitti yhdessä Mika Kuljun kanssa vuonna 2015 ilmestyneen tk-dokumentin
Tuntematon jatkosota. Olen pannut muistiin teosta aikoinaan selaillessani, että kirjoittajien mukaan jatkosota oli luonteeltaan "
voimakkaasti hyökkäysluontoinen puolustussota". Siis koko lailla samaan tapaan kuin aikalaispäättäjät sen esittivät, alkaen Rangellin ilmoituksesta eduskunnassa 25.6.1941 ja Rytin seuraavana päivänä yleisradiossa pitämästä perusteellisesta puheesta, jossa tapahtumien kulku ja luonne kerrattiin aina talvisodasta alkaen.
Edellisistähän voi, jos haluaa, hahmottaa jonkinlaisen yhtenäisen kaarenkatkelman. Sitä sopisivat ehkä vielä täydentämään Jari Leskisen väitöstutkimuksesta (1997) ilmenevät tiedot:
* Yleisesikunnan operatiivisessa toimistossa valmistui syksyllä 1930 kapteeni Sven Björkmanin muistio "Keskitysasuunnitelman 'V.K. 27' edelleenkehitys ja täydentäminen", jossa todettiin mm., että sodan syttyessä Neuvostoliiton kanssa "
Suomen, estääkseen ainakin Viron ja Latvian nopeata murtumista, ehdottomasti heti sodan alussa on ryhdyttävä voimakkaaseen offensiiviin Pietarin suuntaan".
* Samaisen vuoden 1930 jouluukuussa valmistui edellistä täydentämään operatiivisen toimiston päällikön evrstiluutnantti V. A. M. Karikosken muistio. Karikoski korosti Björkmania voimallisemmin suoran hyökkäyksen välttämättömyyttä Leningradia vastaan Viron ja Latvian sotilallisen aseman vahvistamiseksi siinä tapauksessa, että Suomen ohella suurin osa reunavaltioista olisi sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Björkmanin tavoin myös Karikoski kiinnitti erityistä huomiota Neuvostoliiton Itämeren-laivaston "hävittämisen" mahdollisuuteen talviajan oloissa.
* Yleisesikunnassa palvelleen majuri Jussi Turtola totesi jo hieman varhemmin, marraskuussa 1930, laatimassaan muistiossa "ajan offensiivisen hengen mukaisesti", kuten Leskinen muotoilee, että "
Suomella Venäjän jouduttua sotaan muitten reunavaltioiden kanssa [on] siksi edullinen tilaisuus Karjalan valtaamiseen, että sen yhtymistä on venäläisten kannalta pidettävä varmana".
* Lopuksi voidaan poimia ydinkohdat itsensä Mannerheimin todennäköisesti vuonna 1931 laatimasta kahdesta muistiosta: a) Suoran Virolle ja Latvialle annettavan avun osalta Mannerheim laski, että mikäli puna-armeijan eteneminen menestyksellisesti pysäytettäisiin, Suomen ja Ruotsin interventio ei olisi pois suljettu mahdollisuus. Intervention edellytyksenä kuitenkin olisi, että Suomen ja Ruotsin merivoimat saisivat muualta niin huomatavia vahvistuksia, että punalaivaston eteneminen Itämerellä pystyttäisiin estämään tai jopa sitomaan se tukikohtiinsa Suomenlahden perukassa. Tässä yhteydessä M. toi esiin Ranskan mahdollisen mukaantulon vaikutuksen. b) Epäsuora sotilaallinen apu edellytti M:n mukaan Suomen alueelta suoritettavaa hyökkäystä Leningradin suuntaan tai hyökkäystä Puolasta tai sitten molemmista suunnista yhtäaikaisesti.
------------------------
Tohtisiko siis maallikko, jolle "operatiiviset asiat" ovat outoja, kuitenkin edellä sanotun perusteella tehdä sellaisen päätelmän, että Suomen sotilaallinen doktriini 30-luvulla ja sitten vuodesta 1941 lähtien uudelleen oli ei suinkaan mikään "hölmön tölmäys" vaan nimenomaisesti, kuten kirjoitettu on, "
voimakkaasti hyökkäysluonteinen puolustussota"? ;)