Amerikkalainen The National Interest on nimensä mukaisesti lehti, joka kertoo asioista USA:n etujen kannalta. Lehti pitää Bushin Irakiin tekemää hyökkäystä keskustelun puuttumisesta johtuvana. Ei tuotu tarpeeksi esiin eriäviä mielipiteitä ja käsityksiä siitä mikä on USA:n etu. Siksi USA hyökkäsi Irakiin. Lehti on ns uuskonservatiivinen, mikä merkitsee USA:n ulkopolitiikassa sotilaallisen voiman käytön tukemista ulkomailla.
Ajattelin, että tuo on hyvä tuoda esiin. Kyse ei ole suinkaan mistään rauhankyyhkyksi pyrkivästä lehdestä.
Nicolai N. Petron kirjoitusta, jota käsittelen alempana, tulee kai pohtia USA:n etujen edistämisen näkökulmasta. Kuinka USA:n tulee edistää omia etujaan Ukrainassa kun Ukrainan tilanne on Petron kuvaileman kaltainen?
Nicolai N. Petro kirjoittaa The National Interestissä otsikolla Ukrainan jatkuva sota ainaisen rauhan puolesta.
Ukraine’s Perpetual War for Perpetual Peace
http://nationalinterest.org/feature/ukr ... eace-17614
Elokuussa ukrainalainen SOCIS-niminen sosiaalipoliittinen yritys teki mielipidetutkimuksen.
Tutkimuksen tulosten mukaan 6,3 % ukrainalaisista pitää Ukrainan tilannetta vakaana. Se on hyvin pieni osa ukrainalaisista. 64,2 % pitää tilannetta kireänä ja 26,1 % pitää tilannnetta räjähdysalttiina.
Petron mukaan tulokset eivät eroa merkittävästi helmikuun ja kesäkuun 2016 mielipidemittauksista, jotka osoittavat vakaata yleisön luottamuksen laskua Ukrainan hallitusta kohtaan.
Petro esittää myös syitä ukrainalaisten epäluottamukselle.
Osasyynä ovat IMF:n vaatimukset, joita valtaosa ukrainalaisista pitää haitallisina ja hallituksen politiikkaa pidetään toisinaan jopa tarkoituksellisesti sellaisena, jolla pyritään nostattamaan vihaa.
Yksi tarkoituksellisesta politiikasta vihan kasvattamiseksi on Venäjän Ukrainaan tekemien investointien rajoittaminen, minkä seurauksena Ukrainan talous heikkenee. Georgialaisen Odessan kuvernöörin Mikael Sakasvilin mukaan Ukrainan hallituksen nykyisen politiikan jatkuessa Ukrainalta kestää 15 vuotta saavuttaa sama bruttokansantuote, joka sillä oli syrjäytetyn presidentin Janukovitsen aikana.
Venäjän investointien tyrehdyttämistä ei ole korvannut EU-maiden investoinnit. Arvasin näin käyvän ajat sitten. Luulen, että EU:ssa on myös hyvin tiedetty, etteivät EU-maiden investoinnit tule korvaamaan menetyksiä. Silti EU ajoi politiikkaansa eteenpäin tavallisista ukrainalaisista piittaamatta.
Jotkut saattavat pitää talouden heikentymistä välttämättömänä uhrauksena sodan aikana, mutta samaan aikaan ukrainalaiset oligarkit tuntuvat täyttävän taskunsa Venäjän kanssa tekemillään liiketoimilla. Noin on Petron mukaan.
Toinen ukrainalaisten turhautumista aiheuttava asia on Petron mukaan heinäkuun kielilaki, jonka mukaan 60 % Ukrainan radio ja tv-ohjelmista on oltava ukrainankielisiä. Jostain syystä lauluista 35 % on oltava ukrainaksi. Ellei media toteutua kiintiöitä, seuraa sakot.
Venäjän kieli on aina ollut viihteen kieli Ukrainassa, mikä ei miellytä Ukrainan kansallismielisiä. Heistä venäjän kieli on ongelma. Sen sijaan, että ukrainan kielen käyttöä tuettaisiin viihteessä päätti hallitus rangaista venäjän käyttöä. Amerikkalaisen Gallupin mielipidekyselyn mukaan 83 % ukrainalaisista piti venäjän kieltä parempana kuin ukrainan kieltä.
Ukrainan hallituksen kommunismin merkkien poistaminen on johtanut mm kaupunkien nimien vaihtoon. Dnepropetrovsk on nyt Dnipro. Kaupunkien asukkaiden enemmistö vastusti muutoksia.
Parlamentin Radan puhemies
Andriy Parubiy raivostui asukkaiden vastustuksesta. Parubiy on äärioikeistolainen kansallismielinen ja hän oli Euromaidanin mellakoiden komendantti, joka on liitetty mellakkapoliisien ampumisiin.
“Nyt te vetoatte meihin paikallisten asukkaiden puolesta? Ja nyt te vetoatte meihin niiden ihmisten puolesta jotka asuvat siellä?” Kaikille Itä- ja Etelä-Ukrainan asukkaille kerrottiin, ettei heidän ääntään ole oikein kuulla kansallisessa parlamentissa, koska he ovat, Parubiyn olettamuksen mukaisesti muskoviittimiehittäjien jälkeläisiä.
“And now you appeal to us on behalf of the local population? And now you appeal to us based on the opinion of the people who live there?” All eastern and southern Ukrainians were told, in effect, that their voices had no right to be heard in the national parliament, because they were, presumably, the descendants of “Muscovite occupiers.”
IMF:n Ukrainalle myöntämien lainapakettien ehtona on valtion tukien lopettaminen. Näin olen ymmärtänyt. Luin parisen vuotta sitten, että tukien lopettaminen syöksee tavallisia ukrainalaisia entistä syvempään köyhyyteen. Monet eivät pysty maksamaan sähkölaskuja. Eläke ja palkka eivät riitä.
Petro kirjoittaa, että Kiovan energiayhtiön lopettaessa sähkön ja lämmön toimittamisen kiovalaisille, jotka eivät pysty maksamaan, Kiova sammuu.
Kymmenien prosenttien menojen lisäykset samaan aikaan kun talous heikkenee vie ukrainalaisten ostovoiman, jos siitä oli enää paljon jäljelläkään.
IMF määrää noin tehtäväksi. Valtion tukien lopettaminen on IMF:n lainapakettien ehto kaikkialla missä se lainoittaa valtioita. Kreikasta Ukrainaan.
Kauhistuttavat poliisin erikoisjoukkojen Tornadon jäsenten tekemät rikokset, jotka ovat nyt syytteessä, eivät ole poikkeuksia vaan looginen seuraus väkivaltaan turvautumisesta sen sijaan, että keskusteltaisiin yleisestä tyytymättömyydestä Itä-Ukrainassa. Sisäministeri Avakov perusti Tornadon ja lausui kesäkuussa 2014, että sotilastoimilla idässä on se lisäarvo, että se puhdistaa kansakunnan.
The horrific crimes for which members of “Tornado,” the special police unit for eastern Ukraine established by Interior Minister Arsen Avakov, are now under indictment are thus not an anomaly, but a logical consequence of the resort to violence rather than dialogue in dealing with popular discontent in eastern Ukraine. As Avakov so disingenuously noted back in June 2014, at the outset of the military campaign in the east, an added benefit of war is that it can have a “cleansing” effect on the nation.
Ukrainan tapahtumia seuranneet ovat voineet huomata vallankumouksesta alkaen Ukrainan hallituksen tavoitteen olevan sotilaallinen voitto niistä ukrainalaisista, jotka vastustavat uutta vallankumouksen jälkeistä hallitusta.
Vuosi sitten presidentti Poroshenko nimitti Donbassin alueen sotilas- ja siviilihallinnon johtoon Pavel Zhebrivskyn. Zhebrivsky aloitti tehtävässään vaatimalla sotatilalain laajentamista tultuaan johtopäätökseen, että Ukrainan hallitukselle lojaalien virkamiesten osuus Donetskissa on kutistunut merkityksettömäksi. Donetskilla tarkoiteaan kai tässä sitä Donetskin aluetta, joka on Ukrainan hallituksen hallinnassa.
He began doing so by calling for the expansion of martial law, after coming to the conclusion that the number of civil servants loyal to the Ukrainian state in Donetsk had shrunk to “an insignificant number.”
Kuten muutkin Ukrainan sotapuolueen jäsenet myös Zhebrivsky vastustaa Minskin sopimuksen toimeenpanoa. Hän kertoo ukrainalaisille, että heidän tulisi omaksua avoin vakava sotaa Venäjän ja Ukrainan välillä.
he tells Ukrainians they should embrace “an open, serious war between Russia and Ukraine.
Sotapuolue on halukas laajentamaan nykyistä konfliktia, koska tämä sota on elintärkeä lopullisen poliittisen tavoitteen saavuttamiselle, rajoittamattomalle oikeudelle määritellä kuka on ja kuka ei ole osa Ukrainan eetosta.
Siihen päästäkseen ukrainalaisten tulee omaksua taistelu vihollisvaltiota vastaan, joka tukee (ja jota tukee) sisäinen vihollinen. Samaan aikaan heidän tulee omaksua taistelu sisäistä vihollista vastaan, jonka olemassa olo rohkaisee vihollisvaltiota, mikä puolestaan on tuhottava, koska se tukee sisäistä vihollista ja niin edelleen ikuisuuteen asti.
the Party of War is quite willing to expand the present conflict, because this war is vital to achieving its ultimate political objective—gaining the unimpeded right to define who is and who is not part of the Ukrainian ethnos.
To this end, Ukrainians must embrace the struggle against “the aggressor nation,” which supports (and is supported by) the internal enemy. At the same time they must embrace the struggle against the “internal enemy,” whose very existence encourages “the aggressor nation,” which must in turn be destroyed because it supports the “internal enemy,” and so on and so forth ad infinitum.
Taistelu oikeudesta määrittää Ukrainan identiteetti on amerikkalaisen historioitsijan sanoin jatkuva sota ainaisen rauhan puolesta. Rauhan joka syntyy kun kaikki viholliset, kotona ja ulkomailla, on täysin tuhottu kirjoittaa Petro.
Petro päättää kirjoituksensa sanoihin: ei ole ihme, että monet tavalliset ukrainalaiset pitävät Ukrainan tilannetta kireänä tai räjähdysalttiina.
Luulen, että ulkoisen vihollisen ja sisäisen vihollisen teema on löydettävissä myös Ukrainaa lähempää.