Heikki Ylikangas jatkaa keskustelua kirjansa herättämästä kritiikistä, joka on kohdistunut hänen esittämiinsä arvioihin omien ampumien sotilaiden määrästä. Hän kirjoittaa blogissaan kolmessa eri kirjoituksessa.
Ylikangas kommentoi Sotatieteellisen Seuran historiajaoston seminaaria 5.12. jossa aihetta käsiteltiin postauksessaan: Kommentteja liittyen Sotahistoriallisen Seuran seminaariin 5.12.
[Huom. TÄMÄ BLOGGAUS ON POISTETTU YLIKANKAAN BLOGISTA (T.Onnela 6.10.2008)]
Hän toteaa siinä, ettei ollut yllättynyt niinkään rankasta kritiikistä yleensä vaan siitä, että jyrkimmin asiaan suhtautui seminaarissa eduskunnan apulaisoikeusasiamies OTT Jukka Lindstedt. Hänestä Ylikangas toteaa:
Heikki Ylikangas myös ihmettelee seminaaria, jossa hänen mukaansa joukko tutkijoita oli koottu kritisoimaan hänen tutkimustaan. Ylikangas esittää myös arvelun siitä miksi aihepiiri koetaan armeijaa lähellä olevilla tahoilla arkaluontoiseksi:Heikki Ylikangas kirjoitti: Pidin hänen väitöskirjaansa ansiokkaana juristin tekemäksi. Koulutetun historiantutkijan otetta en häneltä edellyttänytkään, koska sitä hän ei hallitse. Hän on juristi, joka lähtee liikkeelle laista ja virallisista ilmoituksista ja lopettaa analyysinsä siihen, kun virallisissa lähteissä ilmoitettu lukumäärä on henkilöiden osalta saavutettu. Käskyjen ja menettelyjen laillisuutta hän ei edes liiemmin pohdi saati kyseenalaista sitä. Näin tuskin olisi monikaan koulutettu historiantutkija menetellyt.
Heikki Ylikangas kirjoitti: ... jossa samanmielisten joukko tehtävät keskenään jakaen (alustajiksi ei ollut kutsuttu ketään teokseeni myönteisesti suhtautunutta) riepotteli perusteellisesti tukimustani, sentään osoita, että aihe ehkä on jonkin verran arka. Miksi se sitä on, on toinen kysymys. En oikein enää jaksa uskoa siihenkään, että kyse olisi ensi sijassa armeijan maineen puolustamisesta. Vimman takana täytyy olla jokin vahvempi syy. Epäilen, että kirjassani ei kritiikkiä motivoinut sen huonous, vaan – anteeksi vain – sen kelvollisuus. Opponenttini eivät olleet perillä siitä, kuinka tällaista aihetta voidaan myös käsitellä. Se oli heille epämiellyttävä yllätys. Kuitenkin kyse on aivan tavallisesta, erityisesti historiallisen kriminologian piirissä noudatettavasti menettelystä, johon olen kohtalaisen syvällisesti perehtynyt. Rikollisuuden kartoituksessa on aina otettava huomioon piilorikollisuus. Se kaivetaan esiin tilastollisin menetelmin, otannoin ja niiden nojalla tehdyin päätelmin. Kriitikkoni tuntevat vain metodin, jossa lähteitä kanniskellaan painoon. Se on - anteeksi toisen karran - harrastelijain metodi. Historiallista päättelyä, johon historioitsijoita ennen muuta koulutetaan, ja keinoja ehyen kokonaiskuvan rakentamiseksi hajanaisen sirpaletiedon pohjalta, kriitikkoni eivät liiemmin tunne. Tästä syystä kirjani heidän tuloksistaan poikkeavat tulkinnat loukkasivat heitä. Poikkeava tulkinta sisältää aina väitteen, että aikaisemmat tulkinnat eivät ole perusteltuja. Nimenomaan se teki kipeää. Vain loukattu kunnia kykenee motivoimaan koetun kaltaisen, jopa meidän oloissamme harvinaislaatuisen kiivaan ja samalla voimakkaan tunnepitoisen vastahyökkäyksen.
Armeijan lähteiden epäluotettavuus
Ylikangas toistaa blogikirjoituksessaan mm näkemyksensä siitä, että armeijan kontrolloimat lähteet eivät ole luotettavia:
Postauksessaan blogiinsa Paljonko jatkosodassa ammuttiin omia? Heikki Ylikangas tuo esiin myös tunnetun tapauksen Äyräpäästä, jossa kenraali Adolf Ehrnrooth käski tykistöä ampumaan kirkon raunioihin antautuneita suomalaisia:Heikki Ylikangas kirjoitti: "Päädyn näin siihen, että armeijan kontrolloimat lähteet ovat tässä asiassa epäluotettavia ja vajavaisia. Katson edelleen, että kokonaisarvioni n. 250 omien asein ammutusta on – ei oikea tai lopullinen vaan – tässä vaiheessa tutkimuksellisesti perusteltu. Itse pidin määrää pienenä ja kurin koventamista aiheellisena, jos ja kun sota aiottiin menestyksellä jatkaa."
[Huom. TÄMÄ BLOGGAUS ON POISTETTU YLIKANKAAN BLOGISTA (T.Onnela 6.10.2008) ]Heikki Ylikangas kirjoitti: Teloituksista on tehty myös ilmiantoja, joista 12 päätyi sotavankileirien tutkimuskeskuksen kortistoon. Keskus jätti ne käsittelemättä perustelulla ”Ei kuulu meille.” Veteraanikertomuksissa on mainittu lukumääränä ilman nimiä kymmenkunta tietenkin itsessään epävarmaa tapausta. Äyräpäässä kenraali Ehrnroothin käskyllä 7.7. oman tykistön ampumia suomalaisia uimataidottomia antautujia sen enempää kuin sitä ennen venäläisen silminnäkijän mukaan (Artem Drabkin ja Blair Inrincheev, ”Jatkosota puna-armeijan silmin”) konetuliasein ammuttuja luvatta Vuoksea ylittäneitä karkureita ei ole voitu ottaa huomioon, koska menehtyneitten nimiäkään ei tiedetä. Menettely olisi vastannut Ehrnroothin edeltäkäsin antamaa käskyä.
********