Suhtautuminen sotaveteraaneihin

[Tapio Onnela]

Suomalaisia kasvatettiin YYA-ajan ilmapiirissä alakuloisesti väheksymään 1939 - 1944 sodan muistoa ja tämä väheksyminen ulotettiin koskemaan myös sotiemme veteraaneja.

Suosittelisin nimimerkkiä käyttämään vähän täsmällisempää argumentointia. Kuka, missä ja koska esim tukevoittaisi noin alkuun ainakin näitä arveluja.
Juhannustansseista jo olikin puhetta, ja kuten TTT totesi, siinähän ei taidettu veteraaneista puhua mitään, löytyisikö muita esimerkkejä?

Jotta tähän asti paljolti mielikuviin perustunut keskustelu saisi enemmän lihaa luidensa ympärille laitan tähän pätkän Ville Kivimäen erittäin kiinnostavasta arvostelusta, jossa käsitellään sotaveteraaneja:

Sotaveteraaneja 1960- ja 1970-luvuilla tulee helposti ajatelleeksi
passiivisena joukkona, joka sivusta seurasi ajan nuoriso- ja
vasemmistoliikehdintää. Sulamaan esittämät luvut kertovat kuitenkin
toista: Sotaveteraaniliiton jäsenmäärä suorastaan räjähti 1960-luvun
puolivälistä alkaen. Vuoden 1965 alussa jäseniä oli noin 6 000 ja
jäsenyhdistyksiä 32, vuonna 1970 jäseniä oli jo 103 000 yhteensä 342
jäsenyhdistyksessä. Veteraanit näkyivät: etenkin vuoden 1964 YH-64
tapahtuma Tampereella ja vuosien 1969 ja 1975 suurmarssit Helsingissä
osoittivat aktiivisuutta ja joukkovoimaa. Kahdella jälkimmäisellä oli
mukana 18 000 ja 22 000 veteraanimarssijaa. Veteraanien
aktivoitumista 1960-luvulla voi tulkita toipumisena sotaa
seuranneesta traumaattisesta lamaannuksesta – sotakokemuksen pohjalle
saattoi nyt alkaa rakentaa positiivistakin identiteettiä. Toisaalta
veteraaniliittojen ajamat eläkeasiat alkoivat tulla veteraaneille
ajankohtaisiksi. Mutta osin kyseessä lienee ollut suora vastaliike
nuorison radikalisoitumiselle. Näiden lukujen valossa 1960- ja
1970-luku näyttäytyvätkin todellisena sukupolvikamppailuna ennemmin
kuin nuorison hegemoniana.

Veteraanit toimivat myös vaikuttajina. Vuoden 1970 vaaleissa
eduskuntaan nousi 43 Sotaveteraaniliiton jäsentä ja samana vuonna
perustettuun eduskunnan veteraanikerhoon kuului peräti 70
veteraanikansanedustajaa. Veteraaneja koskevissa päätöksissä
puoluelojaliteetit menivät yleensä kuitenkin yhteisrintaman edelle –
”veteraanius” ei ollut kaikenkattava identiteetti, joka olisi
yksiviivaisesti määritellyt toimijoidensa maailmankuvan ja
poliittisen katsannon. Kiinnostavaa on silti, että juuri
1960–1970-lukujen taitteessa – pahimpina ”taistolaisvuosina” –
säädettiin ensimmäiset lait veteraanien eläketurvan kohentamiseksi,
mille pohjalle on sitten kehittynyt kansainvälisessä vertailussa
hyvänä pidetty eläke- ja kuntoutuslainsäädäntö. Nämä huomiot eivät
vähättele monien veteraanien kokeman loukkauksen syvyyttä
1960–1970-luvuilla, mutta tuovat veteraanit esiin aktiivisina
toimijoina ajan arvokonfliktissa.

On kiitettävää, ettei Sulamaa ole jättänyt käsittelemättä toista
veteraaniasian kipukysymystä, kahden rinnakkaisen liiton vaikeaa
suhdetta. Nykyisin lienee jo pitkälti unohdettua, kuinka
jakaantuneita veteraanit usein olivat suhteessa toisiinsa ja
toistensa järjestöihin. Nykyisin ”veteraanien perintönä” ymmärretty
arvokokonaisuus on paljon monoliittisempi kuin aiempina
vuosikymmeninä, jolloin vuosien 1939–1945 sodille annetut merkitykset
ja niistä johdetut arvot ja poliittiset johtopäätökset saivat
veteraanit käymään kiukkuisestikin vastakkaisen järjestön edustajien
kimppuun.

Koko arvostelu luettavissa täältä:
Ville Kivimäki: Sulamaa, Kaarle: Veteraania ei jätetä. Suomen Sotaveteraaniliitto 1957-2007 (Agricolan kirja-arvostelut)

[Derkku]

Jotta tähän asti paljolti mielikuviin perustunut keskustelu saisi enemmän lihaa luidensa ympärille laitan tähän pätkän Ville Kivimäen erittäin kiinnostavasta arvostelusta, jossa käsitellään sotaveteraaneja:

Kivimäen arvosteluun ja suomettumisen ajan ilmapiiriin liittyen muutenkin, milloin kiinnitetään huomiota niihin hiljaisiin jotka eivät olleet julkisuudessa äänessä? Huomio kiintyy vaikkapa taistolaisiin, jotka olivat marginaalisessa asemassa yliopisto- sekä korkeakouluopiskelijoissa, opiskelijat puolestaan vähäisessä asemassa 1960-1970 -lukujen Suomessa. Mikä mahtoi olla taistolaisten asema vaikkapa TKK:lla tai 1950-1960 -luvuilla perustetuissa uusissa yliopistoissa? Kuinka monta lakia taistolaiset säätivät tai saivat säädettyä?

Miksi taistolaisuudesta kirjoitetaan hyllymetreittäin mutta siirtolaisuudesta Ruotsiin tai nuorten akateemisten 1970-luvun työelämäkokemuksista erittäin vähän? Kumpi vaikutti suomalaisten Neuvostoliitto-kuvaan enemmän, votkaturismi vai ystävyyspropaganda? Miksi usein ylipäätän nuorten tutkijoiden ja jälkikäteishuomioitsijoiden kiintyy tietyn aikakauden nuorisoradikalismiin vaikutusvaltaisten keski-ikäisten tutkimisen sijaan?

Usein huomiotta jää myös myöhemmän ajan nuorisokapina, 1970-luvun nuorisopolitiikan oikeistolaistuminen ja tätäkin tärkeämpänä nuorison suuntautuminen täysin länsimaisen nuorisovaikutusten vietäväksi, mikä tarkoitti yhdelle autovirittelyä, toiselle punkrockia, kolmannelle tietokoneharrastusta ja neljännelle osakekeinottelua. 1970-1980 -luvutkin olivat YYA-aikaa.

[Ciccio]

Hannu Salamalle "Siinä näkijä, missä tekijä" tuotti Tiedonantajan mukaan työläiskirjailijan tittelin.
Työläiskirjailijan tunnusmerkit on Raoul Palmgren 1965 väitöskirjassaan tiivistänyt neljään:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6I% ... rjallisuus

Helge Seppälä täyttää em. tunnusmerkit:
Suomi miehittäjänä 1941-44 / SN-kustantamo 1989 esipuheessa H.S. kiittää
mm. Suomen opetusministeriötä, päätoimittaja Dmitri Gusarovia ja Karjalan ASSR:n keskusarkistoa
ja
sanoo keskustelleensa paljon Karjalan autonomisen neuvostotasavallan historiantutkijoiden, kirjailijoiden, partisaanien ja suomalaisilla keskitysleireillä olleiden henkilöiden kanssa
ja
sanoo kohdanneensa Suomessa "aivan yllättäviä ja käsittämättömiä vaikeuksia."
Helge Seppälä sanoo Suomi hyökkääjänä- kirjansa "totuudenmukaisuudestaan huolimatta saaneen eräissä piireissä
poliittisen merkityksen, joskin myönteisiäkin kannanottoja oli ollut."

Helge Seppälälle "poliittinen merkitys" on siis tässä yhteydessä negatiivinen käsite - miksi ?
Miten H.S.:n kirjoja arvosteltaisiin ja arvostettaisiin nyt 20 v. myöhemmin ?

V.Palvo

[Tapio Onnela]

Hannu Salamalle "Siinä näkijä, missä tekijä" tuotti Tiedonantajan mukaan työläiskirjailijan tittelin.
Työläiskirjailijan tunnusmerkit on Raoul Palmgren 1965 väitöskirjassaan tiivistänyt neljään:
Helge Seppälä täyttää em. tunnusmerkit:

Voi olla, mutta mitä tekemistä tällä esiinnostamallasi ja käsittelemälläsi "työläiskirjallisuudella" on sotaveteraanien pilkkaamisen kanssa? Tässä kaivattaisiin nyt vähän konkreettisempia esimerkkejä siitä miten tämä Helge Seppälä pilkkaa sotaveteraaneja.

[lentava kirvesmies]

Haluaisin vielä muistuttaa sodan jälkeen veteraanien muodostaneen, huomattavan osan vaalien äänestäjäkunnasta.

Joten sodanjälkeisen ajan äänestyskäyttäytymisestä, voidaan vetää jotain johtopäätöksiä veteraanien ajatuksista.

[TTT]

Haluaisin vielä muistuttaa sodan jälkeen veteraanien muodostaneen, huomattavan osan vaalien äänestäjäkunnasta.

Joten sodanjälkeisen ajan äänestyskäyttäytymisestä, voidaan vetää jotain johtopäätöksiä veteraanien ajatuksista.

Aivan. Kannattaa myös muistaa että sotavteraaneja olivat muun muassa myös sellaiset 70-luvun vaikuttajat kuin Aarne Saarinen, Ahti Karjalainen, Päiviö Hetemäki, Ele Alenius, Mauno Koivisto ja Väinö Leskinen. En liioin ooikein ymmärrä miksi se, että everstiluutnantti Helge Seppälä jonkin Raul Palmgrenin käyttämän luokittelun vuoksi voitaisin katsoa työläiskirjailijaksi puhuu sen käsiyksen puolesta että rintamamiehiä olisi pilkattu.

Linkki vie väärin Oikea linkki on
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6l% ... rjallisuus

Toni TT

[Ciccio]

Kansallisen veteraanipäivän ajatus ( Suomessakin ) syntyi 1985 jälkeen ja Valtioneuvosto päätti 30 / 4 1986 nimetä 26 / 4 vuosittaiseksi liputuspäiväksi ja kansalliseksi veteraanipäiväksi, e n s i m m ä i n e n
veteraanipäivän pääjuhla oli Lahdessa 27 / 4 1987.

Sotaveteraaneja ja -invalideja ei oltu 40 vuoteen kaikissa piireissä arvostettu, eikä hyväksytty kunniakansalaisiksi.
Veteraanien asiat olivat sodan jälkeiselle Suomelle 40 vuoden ajan monin tavoin hankala ja arka asia.
mm.:
http://savonlinnakampus.joensuu.fi/merk ... raani1.htm
Nämä ristiriitaiset tunteet vallitsivat lähinnä äärivasemmistossa YYA- aikana, joka alkoi rakoilla 1980-luvun puolivälissä.
Nämä ristiriitaiset tunteet eivät olleet aikaisemmin 40 vuoden aikana selkiytyneet ilmeten mm. kirjallisuudessa.

Veikko Palvo

[Tapio Onnela]

Näiden sotaveteraanien kohdalla se taisi olla niin, että 1950- ja 1960-luvun alkupuolella ei ollut mitään ongelmia ja heitä kunnoitettiin mutta sitten tuli tämä vasemmisoaalto ja kaikki kääntyi ylösalaisin ja tilanne normalisoitui vasta 1980-luvulla, melko tarkkaan 1989.

Jos mielestäsi vasemmiston poliittinen kannatus korreloi jotenkin sotaveteraanien arvostuksen kanssa niin tukevatko puolueiden kannatusluvut tätä hypoteesia?
http://www.tilastokeskus.fi/tk/he/vaali ... natus.html Suurimpien puolueiden kannatus eduskuntavaaleissa 1945 - 2003 (%)

[laitman]

Tämä, että Suomen päättäjät olisi tuomittu pelkästään jatkosodasta ja sen "aloittamisesta" ei ole täysin selvä asia. Olisi ehkä paikallaan joku aihe missä pohdiskeltaisiin tätä ja Neuvostoliiton suhtautumista Kansainvälisen oikeuden perusasioihin. Luin yhden kirjan Nürnbergin oikeudenkäynnistä ja sen valmisteluista ja siinä neuvostoliittolaiset eivät halunneet, että hyökkäyssota olisi laiton. Ann ja John Tusan kirjassa on viittaus Robert H. Jacksonin kirjaan, jota en ole lukenut, mutta ymmärsin että Neuvostoliitto katsoi, että kaikki sodat jotka tähtäävät kommunismin levittämiseen ovat laillisia ja siten Suomen toimet jo lokakuussa 1939 olisivat salaliitto rauhaa vastaan!
Mitä tulee veteraaniasiaan niin kyllä monet veteraanit olisivat kaivanneet julkista kiitosta paljon aikaisemmin. Ei, välttämättä rahaa mutta, että Kekkonen olisi sanonut "Kiitos, te teitte sen!"
Laitman

[nylander]

Työläiskirjailijan tunnusmerkit on Raoul Palmgren 1965 väitöskirjassaan tiivistänyt neljään:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6I% ... rjallisuus

Helge Seppälä täyttää em. tunnusmerkit:
Suomi miehittäjänä 1941-44 / SN-kustantamo 1989 esipuheessa H.S. kiittää
mm. Suomen opetusministeriötä, päätoimittaja Dmitri Gusarovia ja Karjalan ASSR:n keskusarkistoa
ja
sanoo keskustelleensa paljon Karjalan autonomisen neuvostotasavallan historiantutkijoiden, kirjailijoiden, partisaanien ja suomalaisilla keskitysleireillä olleiden henkilöiden kanssa
ja
sanoo kohdanneensa Suomessa "aivan yllättäviä ja käsittämättömiä vaikeuksia."
Helge Seppälä sanoo Suomi hyökkääjänä- kirjansa "totuudenmukaisuudestaan huolimatta saaneen eräissä piireissä
poliittisen merkityksen, joskin myönteisiäkin kannanottoja oli ollut."

Helge Seppälälle "poliittinen merkitys" on siis tässä yhteydessä negatiivinen käsite - miksi ?
Miten H.S.:n kirjoja arvosteltaisiin ja arvostettaisiin nyt 20 v. myöhemmin ?

Ilkka Herlin (1998) luonnehtii Seppälän kirjaa Suomi hyökkääjänä seuraavasti:
"Seppälän tulkinta on porvarillisen [näin!] Suomen kärjistynein, mutta lähteet oikeuttavat siihen yhtä hyvin kuin muihin tulkintoihin." Timo Soikkanen (2006) puolestaan sanoo, että Seppälän teos oli "porvarillisen Suomen itsekriittisin puheenvuoro".

Voisiko nimimerkki osoittaa, missä kohdin Seppälän nootitettu kirja esittää virheellisiä tai peräti valheellisia tietoja Suomen sotaanryhtymisestä 1941? Edellä siteeratuista asiantuntijalausunnoista ei oikein saa tukea sille kannalle. Vai olisiko sittenkin niin, että "työläiskirjailija", everstiluutnantti Helge Seppälän esiintuomat asiat eivät kerta kaikkiaan sovi nimimerkin poliittisesti virittyneisiin ennakkoluuloihin?

[Tapio Onnela]

Nämä ristiriitaiset tunteet vallitsivat lähinnä äärivasemmistossa YYA- aikana, joka alkoi rakoilla 1980-luvun puolivälissä.
Nämä ristiriitaiset tunteet eivät olleet aikaisemmin 40 vuoden aikana selkiytyneet ilmeten mm. kirjallisuudessa.

Voi olla, tai sitten ei. Kaipaan edelleen jotakin vähän konkreettisempaa tukea näille väitteillesi.

[EsaH]

Mitä tulee veteraaniasiaan niin kyllä monet veteraanit olisivat kaivanneet julkista kiitosta paljon aikaisemmin. Ei, välttämättä rahaa mutta, että Kekkonen olisi sanonut "Kiitos, te teitte sen!"
Laitman

Juuri näin.

Mutta veteraanien sotaponnistelujen merkittävä julkinen tunnustaminen ei sopinut Suomen ja Nl:n luottamuksellisen ystävyyspolitiikan ja YYA:n painostavaan ilmapiiriin. UKK ja kukaan idänsuhteistaan - ja samalla poliittisesta urakehityksestään - kiinnipitävä poliitikko ei voinut juuri julkisesti paheksua esim. taistolaisten äänekästä veteraanien rienaamista.

Yksi niistä harvoista ex-taistolaisista, jotka ovat edes jossakin määrin katuneet 1970-luvun toimiansa on Tarja-Tuulikki Tarsala. Hänestä oli väärin ylistää "rauhaa rakastavia" Neuvostoliittoa ja Saksan demokraattista tasavaltaa ja haukkua samalla sotahulluja isiä ja lottaäitejä.

[Ciccio]

Työläiskirjailijan tunnusmerkit on Raoul Palmgren 1965 väitöskirjassaan tiivistänyt neljään:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6I% ... rjallisuus

Helge Seppälä täyttää em. tunnusmerkit:
Suomi miehittäjänä 1941-44 / SN-kustantamo 1989 esipuheessa H.S. kiittää
mm. Suomen opetusministeriötä, päätoimittaja Dmitri Gusarovia ja Karjalan ASSR:n keskusarkistoa
ja
sanoo keskustelleensa paljon Karjalan autonomisen neuvostotasavallan historiantutkijoiden, kirjailijoiden, partisaanien ja suomalaisilla keskitysleireillä olleiden henkilöiden kanssa
ja
sanoo kohdanneensa Suomessa "aivan yllättäviä ja käsittämättömiä vaikeuksia."
Helge Seppälä sanoo Suomi hyökkääjänä- kirjansa "totuudenmukaisuudestaan huolimatta saaneen eräissä piireissä
poliittisen merkityksen, joskin myönteisiäkin kannanottoja oli ollut."

Helge Seppälälle "poliittinen merkitys" on siis tässä yhteydessä negatiivinen käsite - miksi ?
Miten H.S.:n kirjoja arvosteltaisiin ja arvostettaisiin nyt 20 v. myöhemmin ?

Ilkka Herlin (1998) luonnehtii Seppälän kirjaa Suomi hyökkääjänä seuraavasti:
"Seppälän tulkinta on porvarillisen [näin!] Suomen kärjistynein, mutta lähteet oikeuttavat siihen yhtä hyvin kuin muihin tulkintoihin." Timo Soikkanen (2006) puolestaan sanoo, että Seppälän teos oli "porvarillisen Suomen itsekriittisin puheenvuoro".

Voisiko nimimerkki osoittaa, missä kohdin Seppälän nootitettu kirja esittää virheellisiä tai peräti valheellisia tietoja Suomen sotaanryhtymisestä 1941? Edellä siteeratuista asiantuntijalausunnoista ei oikein saa tukea sille kannalle. Vai olisiko sittenkin niin, että "työläiskirjailija", everstiluutnantti Helge Seppälän esiintuomat asiat eivät kerta kaikkiaan sovi nimimerkin poliittisesti virittyneisiin ennakkoluuloihin?

Kyllä, kyllä noinkin voisi asian ilmaista- Helge Seppälän käyttämä asioiden esilleottamistapa ei tosiaan sovi luuloihini, sillä olen yhä sitä mieltä että suomalaiset puolueet toimivat Suomessa ja ovat Suomesta johdettuja.
Neuvostoliitossa perustetun SKP:n "rautainen perämies" oli suomalaissyntyinen O.W.Kuusinen Moskovassa ja Helge Seppälä käyttää mm. O.Kuusisen "Suomi ilman naamiota" 1945/Moskva tietolähteenään.
Ja
Helge Seppälän Suomi miehittäjänä (ostin kirjastopoistomyynnistä)
kirjan on kustantanut SN- kirjat. Onko SN-kirjat sama kuin Progress, Moskova ?
Ja/ vai: onko SN-kirjat SN-seuran kustantamo ?

Kirjaa voi itse kukin lukea ja uskoa kaikki tai olla uskomatta läheskään kaikkea, kuten tämän kirjoittaja.

Veikko Palvo

[Tapio Onnela]

Kyllä, kyllä noinkin voisi asian ilmaista- Helge Seppälän käyttämä asioiden esilleottamistapa ei tosiaan sovi luuloihini,
... ...
Kirjaa voi itse kukin lukea ja uskoa kaikki tai olla uskomatta läheskään kaikkea, kuten tämän kirjoittaja.
Veikko Palvo

Minusta tämä tällainen keskustelutyyli tällä historiafoorumilla ei oikein johda mihinkään. Voimme kyllä kaikki esitellä omia uskomuksiamme ja luulojamme miten lystää, mutta ilman konkreettisia viittauksia ja esimerkkejä, kuten tässä tapauksessa Seppälän kirjaan, sillä ei ole juurikaan mitään merkitystä. Keskustelu jää pelkän poliittisen keskustelun (70-lukulaisen) asteelle, eikä sen taso valitettavasti nouse kovin korkealle ilman riittävää konkretiaa, eli viittauksia siihen kuka sanoi missä ja mitä.

[Peter Tikka]

Mutta veteraanien sotaponnistelujen merkittävä julkinen tunnustaminen ei sopinut Suomen ja Nl:n luottamuksellisen ystävyyspolitiikan ja YYA:n painostavaan ilmapiiriin. UKK ja kukaan idänsuhteistaan - ja samalla poliittisesta urakehityksestään - kiinnipitävä poliitikko ei voinut juuri julkisesti paheksua esim. taistolaisten äänekästä veteraanien rienaamista.

Hiukan irvokkaalta tuntuu tuollainen perusteeton ja ilmeisen selvä parjaus jonka mukaan vasemmistolaiset taistolaiset olisivat rienanneet sotaveteraaneja samaan aikaan kun toiisessa säikeessä keskustellaan Ylikankaan kirjasta Romahtaako rintama. Olivathan tastolaisista monet itsekin sotaveteraaneja ja työvestön etuja ajavina solidaarisia tietystikin tavallisten sotaveteraanien kanssa, nämä kun olivat pääasiassa työväestöstä. Kun piti mennä sanoista tekoihin ja päätettiin veteraaneille tulevista sosiaalieduista näiden piirien hymistely ja todellinen luonne paljastuu: EI, koska se lisää sosiaalimenoja. Sikäli kun haluaa essittää loukkaavia ja parjaavia väitteitä, voisi niiden tueksi esittää edes jotain.

Sen sijaan kuvaavaa sille kunnioitukselle, jota osoittettin eräissä piireissä tavallisille sotamiehille on sotamies Hytin tapaus elokuun 5 päivältä 1944 Ilomantsissa. Hyti, 44-vuotias neljän lapsen isä oli eksynyt joukkueestaan ja liittyi majuri Sven Olof Lindgrenin johtamaan joukkueeseen. Tämä antoi tälle jonkin käskyn, ilmeisesti mennä rintamalinjaan ja kun Hyti ei heti totellut Lindgren löi Hytiä, ja kun Hyti ei vieläkään totellut Lindgren tappoi Hytin siihen paikkaan. Siinä oiva osoitus siitä, kuinka omitusella tavalla sotaveteraaneja kunnioitetaan eräissä piireissä.

Lindgren kunnostautui myöhemminkin aseenkäyöllään vuonna 1959. Tällöin Lindgren pakotti aseella uhaten olympia-ampuja Pentti Linnosvuon ja tämän seurueen kulkemaan housut kintuissa pois Lindgrenin mailta, jonne Linnosvuon seurue oli eksynyt.

Lindgren kuoli 1968 oman käden kautta .

Sa Petteri vaan, Petskukin käy.

´