Kaikkoan niitä, jotka käyttävät sanaa ”todistettavasti” yrittäessään korottaa mielipiteensä totuudeksi. Lyhytkin analyysi esittämästäsi osoittaa, että esität a) mielipiteesi ja b) argumentoit sitä ilmoittamalla, että mielipiteesi on todistettu. Tämä on halpahintaista retoriikkaa, jossa sen sijaan että rehellisesti esittäisi mielipiteensä perustellen sitä asia-argumentein, korotetaankin oma mielipide totuudeksi väittämällä auktoritatiivisesti, että se on ”todistettu”. Kysymyksessä on vilpillinen esitys, johon heti puutun, koska olen jo kauan sitten omaksunut sen näkemyksen, että mitään ei voi todistaa enkä siksi itse koskaan käytä sanaa todistettu (sanon että on osoitettu tai että vakiintuneesti katsotaan...tai tjsp jolla voin välttää sanan käytön. Kikkaasi suorastaan hyökkäsi siksi silmilleni.Derkku kirjoitti:Eli kun ei ole asiasta mielipidettä turvaudutaan semantiikkaan, seuraavaksi etsitään kirjoitusvirheet parhaimpien suomalaisten perinteiden mukaisesti...TTT kirjoitti: ”Todistettavasti”? Miten tämä ”todistus” menee? Kuka ensimmäisenä esitti "todistuksen"? Derkku taitaa varsin kepein perustein turvautua ”todistettavasti”-sanaan tarkoittaessaan ilmeisesti tilanteita, joissa (niiden koskiessa itseäni) käytän sanontaa ”minusta”. Geometriassa käytetään todistuksia ja myös oikeusistuimissa, ei oikein historiassa jossa enintään esitetään että ”vakiintunut käsitys on (se, mitä se kulloinkin on).
Mainintasi ”turvautumisesta semantiikkaan” on tietenkin täyttä soopaa. Se, että paljastetaan toisen käyttämä retorinen kikka ei ole turvautumista mihinkään. Itse kirjoitit tuon, en minä. Kirjoita mieluummin mitä tarkoitat, älä syytä muita semantikoiksi kun tekemääsi virheeseen puututaan,. Silloin ei ole mihin puuttua jos esityksesi on muilta osin paikkansapitävä.
Syytä kommentoida kirjoitustasi enempää ei ole. Et vastannut siihen kuka ”teki”, ”Suomen Ulkopoliittisesta Linjasta” keskeisen. Se jäi salaliittoteoriaksesi. Katselin muuten sattumalta käteeni osunutta Suomen Kuvalehden 12/1939, siis joulukuun numeroa. Siinä oli koko keskiaukeama täynnä valokuvia Helsingin pommituksen hävityksestä, muun muassa voimakasta myötätuntoa herättäviä kuvia haavoittuneista sairaalassa hoidettavina olevista naisista. Sitten, vuonna 1950 JKP julisti, että nyt piti suomalaisten olla YYA:ksi ja väitettiin, että aggressori ei ollutkaan aggressori, että pikku Suomi oli hyökännyt NL:n kimppuun. Toisaalta SKDL sai eduskuntavaaleissa äänivyöryn. Sitä tosin on haluttu tietääkseni selittää kommunistipropagandalla yms. mutta ainakin minun ymmärryksen mukaan rauhanliike purkautui siinä – aiemmin kielletyt poliittiset liikkeet olivatkin sallittuja. Ei ole mikään ihme että silloin ulkopolitiikka nousi keskeiseksi politiikan aiheeksi. Ei kysymys, joka oli maan kannalta kuolemanvakava, tarvitse salaliittoja tullakseen keskeiseksi.
Toni T.T.
