Toni Selkälä kirjoitti:Tutkimusta ei estä se, että käsite ei ole rajoiltaan selvä. Mikäli näin olisi, ei ensimmäistäkään tutkimusta voitaisi suorittaa. Onkin tutkijan itsensä määriteltävissä mitä hän omassa työssään keskeisimmillä käsitteillään tarkoittaa. Yksinomaan tällä tävoin hän voi varmistaa sen, että yhtä lailla tutkijalle itselleen kuin tutkimuksen lukijalle on selvää mitä käsitteillä tarkoitetaan.
Aivan väärin. Ilman käsitteitten selviä rajoja tieteellistä tutkimusta ei voi tehdä. Vaiykka käsitteet määrittelisi "tutkija itse", ne kuitenkin täytyy määritellä, ja nimen omaan selvästi.
Käsitteiden binäärinen luonne oikeina tai väärinä kuuluu länsimaisessa ajattelussa pitkään vallinneeseen traditioon, joka pohjautui Aristoteleen ajatuksiin. Aristotelisessa mallissa käsitteet ovat sekä arbitraarisia että binäärisiä. Käsitys käsitteistä ei kuitenkaan tunnu noudattavan tällaista selvärajaisuutta. Tästä johtuen, wittgensteinilaista ajattelua seuraten, 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa niin psykologit kuin kielitieteilijätkin lähtivät kehittämään uutta mallia käsitteistä.
Tätä ns. prototyyppimallia seuraten kielen käsitteiden rajat eivät ole selvärajaiset vaan häilyvät. Wittgenstein käyttää esimerkkinä pelejä ja leikkejä, Eleanor Rosch esimerkiksi huonekaluja ja William Labov astioita. Kaikille heille on kuitenkin yhteistä, että käsitteillä on jokin keskeinen sisältö, jota kaikki siihen samaistettavat käsitteet heijastelevat enemmän tai vähemmän. Näin käsitteistä tulee reunoiltaan sumeat. Binäärinen joko-tai asetelma vaihtuu probabilistiseen asteittaisuuteen.
Käsitteiden - kuten kaiken muunkin määrittelyn - kohdalla on kyse vaaditusta tarkkuudesta, matematiikka parhaana esimerkkinä. Se, mistä em. filosofit puhuivat, on eri asia kuin tässä käsiteltävä.
Käsitteiden arbitraarisuutta vastaan taas ensimmäisen varteenotettavan teorian esittävät Black ja Kay tutkimuksessaan väri-käsitteistä. Heidän käyttämänsä metodi oli kuitenkin varsin heikko, joten kannan tueksi tarvittiin myöhempiä todisteita. Myös värien osalta prototyyppisen ja ei-arbitraarisen luonteen osoitti varsin kiistattomasti Eleanor Rosch. Näin ns. Sapirin ja Whorfin heikko hypoteesi tuli rahtusen todennäköisemmäksi ja se on varmaan osittain kognitiviisen kielitieteen myöhempien tutkimusten kautta nousemassa takaisin tutkimuksen valtavirtaan.
Kooten voidaan siis todeta, että käsitys käsitteiden absolutiasta perustuu aristoteeliseen käsitejärjestelmään, joka on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Siten kulttuurisesti ja sosiaalisesti määrittyvät käsitteet onkin parempi vain pyrkiä määrittelemään mahdollisimman tarkasti omassa työssään; vain näin voidaan välttää käsitteiden sumeus.
Ystävällisin terveisin,
Toni Selkälä
Taas väärin: Juuri esittämäsi johtaa sumeuteen, sillä keskeistä ei ole käsitteiden, vaan informaation sumeus/epäsumeus ja mainitsemani vaadittu tarkkkuustaso. Toki, jos irroittaudutaan todellisuudesta, voidaan filosofoida ihan mitä vain. Käsitteiden "arbitraarisuudessa" Ari oli oikeassa, ja jos kirjoittaisit selvää suomea, asia olisi päivänselvää. "Arbitraarisuus" ei kuitenkaan tarkoita epäterkkuutta tai moninaisuutta. Syy on selvä, ja osa kielen perusluonnetta:
Kieli perustuu "yhteisölliseen sopimiseen" jossa kieliyhteisön jäsenille kullakin sanalla on vaaditun tasoisella tarkkuudella yhteinen merkitys. Jos vaikkapa minulle "lintu" on höyhenpeitteinen eliö, joka yleensä kykenee lentämään ja sinulle mineraalimöykky, joka esiintyy veden alla, en voi keskustella kanssasi eräiden lintulajien vuosittaismuutosta Suomesta Afrikkaan. Jos määrittelemme kaikki sanat joka kerta erikseen, emme muuta pysty tekemäänkään.
Mikä muuten on
Sinun määritelmäsi termille "demokratia"; mitkä reunaehdot sen tulee täyttää? Toisin sanoen, kun tutkit vaikkapa demokratian leviämistä, mitä oikein tutkit? Kysyn ihan vain, että tulisi keskusteltua myös itse aiheesta.