Helsingin yliopiston sosiologian dosentti Sari Näre peräänkuulutti viime keskiviikon (28.5.2008) Helsingin Sanomissa tutkimusohjelman perustamista kartoittamaan sodan tunneperintöä. Näre on ollut mukana tekemässä neliosaista Sodassa koettua -sarjaa, ja hän on toiminut osien Haavoitettu lapsuus sekä Uhrattu nuoruus päätoimittajana. Aihe on siis hänelle varmasti tuttu.
Mielipide-sivuilla julkaistussa kirjoituksessa Näre kertoo, kuinka tehdessään kollegoineen tutkimusta kirjaa varten, he törmäsivät siihen, kuinka kaikki sota-ajan lapsiryhmät ovat joutuneet kohtaamaan hiljaisuuden muurin. Näre pohtii esimerkiksi sitä, "miksi lasten ja nuorten sotakokemuksista vaikeneminen on ollut niin syvää". Hän listaa monia lapselle ja nuorelle varmasti rankkoja asioita, joista olisi täytynyt voida puhua jo aiemmin, ja joita tulisi viimeistään nyt alkaa käsittelemään. Näitä ovat mm. alaikäisten poliittisten vankien ja poliittisten vankien alaikäisten lapsien kohtalot, suojelukuntatyössä militarisoinnin kohteena olleet sotilaspojat ja pikkulotat, jotka sodan jälkeen saatettiin leimata ns. vapaaehtoisina sotahulluiksi sekä sotaorvot, joiden saama tuki vaihteli riippuen paikkakunnasta.
Näre lopettaa kirjoituksensa seuraavasti: "Suomen Akatemian olisikin syytä vastata sodan tunnetrauman purkamista koskevaan sosiaaliseen tilaukseen ja perustaa tutkimusohjelma sota-ajan kokemushistorian ja tunneperinnön kartoittamiseksi. Sota-aikana kasvaneiden niin sanottujen lapsiveteraanien asia on myös syytä ottaa poliittiseen tarkasteluun."
Mitä mieltä tällä foorumilla ollaan asiasta? Mitä ensinnäkin voisivat olla ne kaikki syyt, että näistä asioista täytyi vaieta sotien jälkeen? Näre epäili, että osasyy voisi olla yksinkertaisesti sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien edustajien haluttomuus tallentaa vanhempiensa sotakuormaa. Varmaan myös keskittyminen yleensäkin työntekoon ja selviämiseen on voinut motivoida ihmisiä unohtamaan huonot muistonsa? Mutta miksei näitä asioita ole sitten myöhemminkään haluttu tutkia? Eikö lasten, nuorten, kotirintaman yms. tutkiminen ole ollut varteenotettava historiantutkimuksen aihe Suomessa kuin vasta viime aikoina (ehkä viimeisen vuosikymmnene ajan?)?
Annastiina