Osaako historiatutkija tehdä muuta kuin historiatutkimuksen?
Arvioidessaan Loviisan ydinvoimalasta tehtyä historiatutkimusta Peteri Paju vähintäänkin riittävästi vihjailee siihen suuntaan, että hankkeessa rahoittaja on ollut varsinainen kirjoittaja ja tutkijat vain kyniä rahoittajan ja tyhjän paperin välissä.
Arvostelun luettua jää väistämättä ihmettelemään, millaisissa tilaustutkimuksissa Paju on ollut mukana. Onko hän todellakin ollut mukana hankkeissa, joissa tutkimuksen tilaaja/rahoittaja (jota voi nimetä myös asiakkaaksi) on päättänyt ostaa häneltä muuta kuin historiatutkimuksen, joka täyttää kaikki tutkimukselta edellytetyt muodolliset, ettiset ja tekniset kriteerit? Olen ollut mukana tekemässä tilaushistoriatutkimuksia vuodesta 1989 saakka. Osaltani en ole koskaan törmännyt niin tyhmään ja varakkaaseen instanssiin, joka olisi ostanut tai edes yrittänyt ostaa minulta muuta kuin historiatutkimuksen ja historian tutkimiseen liittyvää osaamista.
On vakava keskustelun paikka, jos lähtökohtaisesti ajatellaan, että rahoittaja on mainittava yhtenä tuloksiin ja arviointiin vaikuttavana tekijänä tutkimuksissa, joissa tutkijan elanto on tullut muista lähteistä kuin yliopistoista tai apurahoista. Tämä lähtökohta tarkoittaisi sitä, että yliopistojen historia(tieteen)laitoksilta valmistuu maistereita, jotka eivät osaa tehdä historiatutkimuksia, jos tilaaja/rahoittaja/asiakas on muu kuin yliopisto tai apurahoja läheisessä yhteistyössä yliopistojen kanssa myöntävä taho. Minun on vaikea uskoa, että tilanne on näin huono.
Ainoa ongelma historiantutkijoiden kannalta on se, että yliopistojen ulkopuoliset asiakkaat ostavat joskus historiatutkimuksen muilta kuin historiatutkijoilta. Tätä eivät kai yliopistot tai apurahojen myöntäjä tee. Toimittajat, kirjailijat ja muut kylän parhaat kynäilijät kyllä lupaavat surutta tehdä historiantutkimuksia, vaikka he eivät aidosti niitä tehdä osaa. Tämä on alallemme suuri imagohaaste, johon täytyisi tarttua.
Kimmo Levä
toimitusjohtaja
Oy Chronicon Ltd